Toivoton tilanne..??
Olemme mieheni kanssa kärsineet 7 vuotta lapsettomuudesta. Jossain vaiheessa teimme tarkempia tutkimuksia, tuloksena: kaikki normaalia paitsi mulla kohdun rakennevika ja lievä endometrioosi, joitten ei kummankaan pitäisi merkittävästi vaikeuttaa raskautumista. Yksi laparoskopiakin on tehty 3 vuotta sitten. Mulla on mennyt täysin usko luomusti raskautumiseen. Lapsettomuushoidot olisi luonnollisesti seuraava askel.
Sovimmekin viime marraskuussa että jos en vuoden loppuun mennessä tule raskaaksi, menemme hoitoihin. Koska miehen työprojektin kiireisin jakso lykkääntyi, emme heti laittaneet pyöriä pyörimään, vaan olemme odotelleet tähän asti. Nyt eilen sitten otin asian taas puheeksi. Mieheni sanoo ettei enää tiedä mitä ajatella koko asiasta. Tunnusti että suostuisi lapsettomuushoitoihin vain minun takiani, jotta minä olisin onnellinen. Hän siis haluaa lapsen, mutta ei välttämättä hoitojen kautta, mutta suostuisi hoitoihin minun takiani.
Adoptio ei ole vaihtoehto, koska mies ei siihen ole valmis enkä minuakaan välttämättä kelpuutettaisi vanhemmaksi mielialahäiriön vuoksi.
Olo on aika toivoton. Onko nyt aika luovuttaa? En tahtoisi ryhtyä hoitoihin, jos mies tekee sen vain minun takiani. Mitä jos ne jotenkin epäonnistuvat, tuloksena vammainen lapsi, keskenmeno tms. Sitten saan syyttää vain itseäni, kun minähän niihin hoitoihin halusin.
Olisin kiitollinen ajatuksista, kommenteista, myötäelämisestä, mistä vain.
Kommentit (7)
Olette vaikeassa tilanteessa miehesi kanssa. Hän varmaan pelkää myös hoitojen epäonnistumista ja siksi jarruttelee hoitoon menon kanssa.
Mutta osa peloistasi on myös turhia. Lapsettomuushoidoilla saadaan myös terveitä lapsia, niin kuin luomusti raskautunut voi saada vammaisen lapsen. Sitä asiaa ei voi etukäteen tietää, onko lapsi terve tai sairas. Myös luomusti raskautunut voi saada keskenmenon, niin kuin myös lapsettomuushoidoista alkanut raskaus. Ne on elämän realiteetteja joita ei voi murehtia etukäteen ja jos jotain pahaa tapahtuu, ei se ole kenenkään vika.
Itselläni on kaksi ihanaa lasta, jotka ovat koko maailmani. Totta kai rakastan myös miestäni hyvin paljon, mutta rakkaus omaan lapseen on jotain niin suurta ettei sitä voi sanoin kuvailla. Tämän pohjalta suosittelisin kuitenkin kokeilemaan niitä hoitoja. Miehesi mielikin saattaa muuttua matkan varrella ja ainakin sitten kun pitelette omaa lastanne sylissänne.
En kyllä silti laittais toivoani sen varaan. Tuskin sekään mikään ihmehoito on.
ap
Jos teille tulee hoitojen seurauksena lapsi, jolla sitten on valitettavasti joku vamma, niin se ei kyllä mitenkään ole sinun syysi!! Eikä sinun pitäisi tuollaisia miettiäkään, että mies voisi sua sitten niistä syyttää!! Mistä ihmeestä tuollainen ajatus edes päähäsi pälkähti?
Suosittelen, että puhutte vielä kerran miehesi kanssa suoraan kaikesta. Kaikki tunteet, pelot ja ajatukset rehellisesti pöytään . Olette kumminkin jo 7 vuotta yrittäneet lasta, selvästi se on molempien toive. Mutta kerro miehelle, että paitsi että on ihanaa, että hän "sun mieliksi" suostuisi hoitoihin, niin hänen täytyy myös kantaa vastuu päätöksestään eikä kaataa sun niskaan, jos jokin menee vikaan. En tosin voi ymmärtää millainen mies niin tekisi! Mutten toisaalta oikeen ymmärrä sitäkään, miksi pitää niin alleviivata sitä, että sun mieliksi? >Onko teillä tapana tehdä toisen mieliksi epämieluisia asioita vai?
Mun mielestä ei ole mikään valtava myönnytys mieheltä tuo, kyllähän hänkin sitä omaa lasta haluaa kun suostuu hoitoihin, muttei adoptioon. (mikä on sääli, mutta aika monet miehet ovat tällä tavoin rajoittuneita).
Tsemppiä. Mun hyvä ystävä yritti yli 8v, kävi kaksi kertaa hoidoissa, tuli molemmilla kerroilla raskaaksi mutta menetti vauva (3 vauvaa). Odottaessaan pääsyä kolmanteen hoitoon hän tuli luomusti raskaaksi!! Että ihmeitäkin tapahtuu. Yleensä auttaa se, että ei stressaa asiasta enää. Helpommin sanottu kuin tehty toki.
jotka ovat lapsensa niillä keinoin hankkineet.
Sen verran vielä hoidoista, että mikään tavallisen fysioterapeutin tai tavis lääkärin antama akupunktio ei sitten toimi. Suomessa on muutamia akupunkturisteja, jotka tekevät oikeaoppista kiinalaista diagnostiikkaa ja hoitoja. Ja varmasti tuhansia, jotka sanovat tekevänsä.
Ja heitä tuo pessimistinen asenne romukoppaan.
Mulla on tapana syyttää itseäni kaikesta, siitä kai se ajatus mieleeni pälkähti. Mies ei varmasti syyttäisi minua. Mieheni kai sanoessaan siitä että minun takiani hoitoihin suostuisi, yritti sanoa sitä että jos hän saisi valita, hän jättäisi ne hoidot väliin, mutta rakastaa mua niin paljon että mun takia niihin suostuisi.
Luin jonkin verran noista vaihtoehtohoidoista jo, ehkä kokeilen akupuntiota, homeopatiaa tai vyöhyketerapiaa. Niissä ei tarvi vielä miehen laittaa itseään likoon.
Kaikki muu onkin sitten jo kokeiltu: greippimehu, omenaviinietikka, aspiriini, punaviini, alkoholittomuus, sokerittomuus, foolihappo, vitamiiinit, omega-3:t, aloe verat, melbrosiat, jalkojen nostaminen seinälle yhdynnän jälkeen, eri yhdyntäasennot, ovulaation tikuttaminen, jne jne.
tuli nyt sitten varattua aika homeopaatille ja akupunktioon. Eka on ylihuomenna ja toka 2.3.
ap (helpottuneena että edes jotain tekee asian hyväksi)
Se on yleensä viimeinen oljenkorsi monelle jos vauvaa ei kuulu. Eli asiakkaisiin kuuluu nimenomaan niitä, joille mitkäään hoidot eivät ole tehonneet. Jos se auttaa kohdallasi, raskaudut siis luonnollisesti,mikä tietenkin olisi vähemmän stressaavaa. Kokeilkaa sitä ensin, ei siinä menetä paljoa. Tunnen monia "toivottomia tapauksia" jotka ovat näin saaneet lapsia.