Miten kauan suostuisitte asumaan asumuserossa? Siis kahdessa asunnossa.

meille hyvältä ratkaisulta, ainaista riitelyä ja mies pahalla päällä. ei sitä voi tietää, ennenkuin kokeilette.

sopisi heti. Molemmille oma rauha ja omat olot. Tavata voisi halutessaan , silloin ne hetket olisivat mukavia

se vaan rahallisesti olisi mahdollista! voisi tuollainen järjestely muutenkin pelastaa aika monta avioliittoa tässä maassa.

Mies suostui vihdoinkin lähtemään juttelemaan perheneuvolaan. Minulla on kaksi alle 4 vuotiasta lasta ja he aiheuttivat huoltta tämän järjestelyn takia. Mutta parempi kai näin lapsillekin. ap

Mies asuu toisessa osoitteessa ja minä lapsen kanssa toisessa. Syitä on monia. Välillä mietin, miten ihanaa olis asua yhdessä toisinaan ajattelen, että näin on helpompaa. Miehellä tosi rankka opiskelu meneillään ja ihmeellinen opiskelurytmi. On tottunut näin kuitenkin opiskelemaan enkä luule että osaisi muuttaa tapojaan. Meillä on ollut kriisejä paljon. En tiedä tuleeko tästä meidän perheestä lopullisesti mitään koskaan. Välillä suorastaan vituttaa kun tuntuu että ei tajua, että mulla on oikeesti rankempaa. Joskus tekis mieli sanoa, että good bye, mutta toisaalta en halua sitä lapsen takia tehdä. Näin siis ajattelen silloin kun itsellä stressi päällä. Hyvinä päivinä kaikki on niin hyvin, että ihmettelen miksi välillä tuntuu, että on niin he.....n epäreilua. Rakastan miestäni mutta en ole varma rakastaako hän minua! Kyllä hän sanoo rakasvansa, mutta epäilyttää usein... Sanotaan että pitäis kuunnella omia fiiliksiään, mutta mitäs sitten tehdään kun fiilikset vaihtelee?

Näin äkkiseltään tuntuisi siltä että jos mies haluaisi meidän muuttavan erilleen, eroaisin sitten heti "oikeasti".



Miten te käytännössä siis elätte, harrastetteko seksiä tms.? Mistä aiheesta riitelitte aiemmin tai nyt ja mitä ongelmia teillä oli tai on? *utelee*



Tsemppiä sinulle, mitä päätätkin.

Nro 7: Olen yleensä pari krt/vko miehen luona, silloin on yleensä petihommia. Pienemmät on myös välillä isällään viikonloppuisin. Molemmat väsyneitä ja riideltiin. Lisäksi mies oli nipottaja kotitöistä ym., enkä jaksanut että koti on aina tip top. Ja mies muutenkin vaikea luonteeltaan. Riitelyn takia isommat lapset alkoivat kärsimään tilanteesta (hänellä on tosin kaksi n.s erityislasta jotka tarvitsevat ennemmän apua läksyissä ym.). Ja mies oli enemmänkin tyyppiä "nainen hoitaa" ja en voinut sietää sitä. Ja mies käytti kohtuuttomasti rahaa (oli jo veloissa). Tässä nyt jotain näin lyhyesti.

Näin äkkiseltään tuntuisi siltä että jos mies haluaisi meidän muuttavan erilleen, eroaisin sitten heti "oikeasti".

Miten te käytännössä siis elätte, harrastetteko seksiä tms.? Mistä aiheesta riitelitte aiemmin tai nyt ja mitä ongelmia teillä oli tai on? *utelee*

Tsemppiä sinulle, mitä päätätkin.

Kyllä seksiä harrastetaan, mies jää kotiin illalla ja sitten kun lapsi on nukkumassa "harrastetaan" seksiä. Mies lähtee yöllä pois aloittaa koulutyöt kummalliseen aikaan. Molemmat ollaan melko rahattomia, kun opiskellaan. Rahasta kaikki stressi johtuu, hyvin pitkälti.

Mua stressaan eniten se, että ei olla naimisissa. En halua jankuttaa siitä miehelle ja musta tuntuu kokoajan, että se voi kävellä pois koska tahansa kun ei olla naimisissa. Ikäänkuin on jättänyt itselleen takaoveen raon livistääkseen jos olen tarpeeksi ärsyttävä hänen mielestään.

Toivoisin olevani tarpeeksi vahva, että voisin irtisanoutua tästä suhteesta tai laittaa rajat, eli tyyliin, ellei mennä naimisiin niin se on sitten siinä! Mutta mä olen parantumaton romantikko ja toivon sen jonain päivänä mua kosivan.... Tosi noloa! Itseäkin hävettää tää mun alistunteisuuteni... Jotenkin vaan mulla on sellainen alemmuuden tunne, että jos jäisin yksin lapsen kanssa en saisi ketään hyvää miestä ikinä. Jäisin yksin ja niin edelleen. Ihmiset ihmettelee tätä meidän asumismuotoa ja aina utelevat olenko yksinhuoltaja. en enää edes osaa puhua ihmisille "meistä" vaikka yritän piilotella tätä kummallista asuinmuotoa. Jotenkin itseä niin harmittaa. On sellainen tunne, että kun ihmiset saa kuulla tämän meidän järjestelyn ajatellaan automaattisesti että tuo nainen on oikeasti yksihuoltaja mutta yrittää jotain vain selitellä.

Mulla kävi juuri noin, että ihmiset (tutut, sukulaiset ym.) alkoi heti pitämään tätä erona kun asun eri osoitteessa. En vieläkään tiedä mitä pitäisi ihan oikeasti tehdä. Mutta käydään nyt miehen kanssa juttelemassa ensin ja katsotaan sitten. En minäkään ole naimisissa kun mies ei halunnut. Jotenkin outoa..

Mulla kävi juuri noin, että ihmiset (tutut, sukulaiset ym.) alkoi heti pitämään tätä erona kun asun eri osoitteessa. En vieläkään tiedä mitä pitäisi ihan oikeasti tehdä. Mutta käydään nyt miehen kanssa juttelemassa ensin ja katsotaan sitten. En minäkään ole naimisissa kun mies ei halunnut. Jotenkin outoa..

Numero kuutonen taas täällä. Kiitos "osanotosta" ja tsemppiä sullekin. outoa on munkin mielestä. Kerran oltiin aika lähellä eroa kun oli päivän yksin lapsen kanssa ja parhaammassa uhmiksessa oleva lapsemme ei ollutkaan niin helppo. Raskaan työpäivän jälkeen tuli kotiin ja hän sanoi sitten, että ei tiedä onko valmis perhe-elämään!!! Mä olin ihan siis suu auki ja ajattelin, että joo jos et ole niin mene sitten. Olin ihan shokissa. Ajattelin vain, että kyllä tämä tästä, helpompaakin on kun ei tarvi kokoajan stressata sen menemisiä. Kuitenkin mua säälitti meidän lapsi. Se tarvitsee isäänsä. Mä en edes muista tarkalleen mitä oikein sille sanoin. Soitin heti miehen lähdettyä siskolleni ja kerroin tilanteen. Olin tavallaan helpottunut että sain kertoa jollekin. Keskustelujen aikana mies soitti ja pyysi anteeksi, pari tuntia siitä kun oli sen sanonut. Puhuttiin sitten seuraavana päivänä asiat halki (okei vähän jäi vielä hampaankoloon) ja sovitiin että jatketaan yhdessä. Mua on jäänyt vaivaamaan että jos syyllistin miestä niin paljon, että sen takia jäi tähän suhteeseen. Mitä jos se ei ollutkaan oikee ratkaisu sittenkään ja pian taas uuden vastoinkäymisen kohdalle tultua tekee saman ja uhkaa lähteä... Jotenkin luottamus siihen että se pysyy tuossa rinnalla on mennyt.

Siis piti kirjoittaa että naimisiin mies ei halunnut. Samoin täälläkin on luottamus osittain mennyt. Ja sekin mietityttää ettei mies ole voinut sanoa haluaako jatkaa. Ja miten kauan tässä täytyy odottaa..? Ja odotanko turhaan ym. Ei ole helppoa ei. ap

haluaisi muuttaa eri osoitteeseen niin pitäisin sitä selvänä merkkinä, että mäkin saan tehdä mitä haluan... Eli sanoisin, että siihen asti kunnes löydän uuden paremman.

haluaisi muuttaa eri osoitteeseen niin pitäisin sitä selvänä merkkinä, että mäkin saan tehdä mitä haluan... Eli sanoisin, että siihen asti kunnes löydän uuden paremman.

Meillä tämä asia on vähän enemmän complicated. En osaa sanoa, mutta kait mä sitten kuitenkin luotan mieheen sen verran, että en usko, että hän pettää. Olen myös ajatellut, että mun ei kannata alkaa sitä vielä kaiken tämän lisäksi epäilemään koska sitten se katkeroittais vain mua ja en tavallaan voisi elää vapaasti ja onnellisesti niinä hetkinä kun niin elän. Mutta täytyy sanoa, että välillä harmittaa, että jos se nyt jonain kauniina päivänä päättää että ei jaksa, niin jos mulla onkin mennyt ohi sitten joku mahtava mies sen takia, että en oo tarttunut tilaisuuteen sen takia, että olen kiinni henkisesti tässä miehessä...

Mutta kuten sanottu, mä alan menettää jo toivoa siitä että eläisin joskus onnellisessa tasapainoisessa parisuhteessa. Ihan tosi mä olen kyllä nyt tosi maassa... Mistä niitä miehiä jotka ottais yh-äidin ja jotka ei joisi alkoholia, olis hyvännäköisiä ja kouluja käyneitä muka riittäisi mulle asti. En nyt sanoisi että olen ruma, mutta osa viehätysvoimasta on mennyttä "rankan" elämän takia. rankalla elämällä tarkoitan tätä että otan kaikesta yksin vastuun, se kuluttaa.

Mä suostuisin tuohon ja olisin tyytyväinen, ikävä kyllä mies ei suostu, vaan sanoo, että sitten erotaan kokonaan. =( Meillä myös jonkin verran riitoja ja ratkaisemattomia asioita, tietty etäisyys ja rauhottuminen olisivat paikallaan. Toisaalta olen sellainen luonteeltani, että saattaisin tykätä tuosta järjestelystä lopun elämääni. ;)