Lue keskustelun säännöt.
Ajattelin tehdä itsarin.
15.02.2009 |
Mulla on 7-vuotias poika ja kohta 4-v tytär. En jaksa elämää, en mitään. Kaikki on ollut kamalaa epäonnea ja rämpimistä. Mulla on hirveästi epäonnea ollut. Koko elämä surua.
Lapsilla on isä, joka heitä rakastaa. Onneton ehkä, ei osaa ruokaa laittaa, ei pyykkiä pestä, ei satuja lukea. Fyysisesti sairas hänkin, diabetes, mikä huonolla hoidolla.
Varmaan helvettiin joudun.
Kommentit (34)
mutta mulla on kans olo että en jaksa enää.. Mutta silti toisaalta tiedän etten jaksa tehdä asialle mitään, en huomennakaan jätä miestäni, en ota yhteyttä sossuun tai terkkariin, en mitään.. Olo on tämä nyt, huomenna ajattelee positiivisemmin päivänvalossa, mutta illalla taas...sama epätoivo..
Ei se ole niin helppoa vaikka itsekin tietää että omassa ajattelussa ja käyttäyttymisessä ei ole kaikki ok.. En mä edes tiedä mitä mä haluaisin.. Jotenkin helpomman elämän vaan...vaikka lapsi on mun elämässä parasta, en ikinä vahingoittaisi sitä. Mutta tuntuu että sen saaminen on pahasti vahingoittanut mua..
En mä oikeasti tiedä mitä ajatella.. Paha on vaan olla, paitsi silloin kun lapsi on hereillä ja hymyilee.. Mutta usein elämä on muuta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet masentunut ap. Silloin elämä näyttää mustemmalta kuin onkaan. Sullakin on ihania asioita ympärilläsi, kuten lapset, muttet pysty nyt oikein näkemään niitä.
Hae apua, et tule katumaan sitä! Ajattele miten ihanaa on, kun pystyt taas nauttimaan elämästä!
Sullakin on oikeus onneen!
olin psykiatrisessa sairaalassa muutaman kuukauden. En saanut rauhassa toipua, kotilomilla mies syytti minua, haukkui ja huuti. Kotilomilla tein kamalasti töitä, pesin pyykkiä ja kävin ruokakaupassa + tein kamalasti ruokaa perheelle. Sairaalassa pakotettiin kotilomille. Kun pääsin kokonaan kotiin, asiat repesivät taas ja mies vaan haukkui. Olen hullu jne.
Jos on masentunut, väsynyt jne, ei sitä jaksakaan ryhtyä muutoksiin (isoihin tai edes pieniin) elämässään.
Voisitko ajatella että rohkaistuisit vaikka jollekin itsetunto- tai hyvinvointikurssille? Tai olisko sulla mahdollisuus hakeutua terapiaan ?
Etsi kirjastosta joku kirja masennuksesta tms ? Suomen Mielenterveysseurasta saa tilata Depressiokoulu-kirjaa - kuulemma hyvä, aion itse tilata. Voimia sulle ! Hyvä kun jaoit täällä tuntojasi!
Hae apua itsellesi, olet tärkeä sinuna ja arvokas. Älä kuuntele miehesi puheita hulluudesta, sinun sairautesi on verrattavissa diabetekseen.
Teidän molemien pitää hoitaa itseänne paremmin. Ehkä ongelma on parisuhteessanne mene ja tiedä.
Lapset tarvitsee sinua se on varmaa, miehesi ei osaa edes kokata joten olet lapsillesi tärkeä mutta ennen kaikkea he tarvitsevat sinua omaa äitiään vielä pitkään.
Onko sinulla lääkitystä, jos on ei ilmeisestikään oikeanlaista joten siksikin pitää hakeutua uudelleen lääkärin juttusille.
Sinä pääset tästä yli vaikka hammasta purren. Toivon todella että saat apua ja pienet lapsesi eivät jää puoliorvoiksi.
Heidän isällään on diabetes ja jos sitä ei hoida niin ykskaks lapsenne olisi täysin orpoja.
Et varmasti halua näin ikävästi heille käyvän, ethän. En ole mikään ammattilainen terveydenhuollossa mutta koetan olla lähimmäinen joka välittää ja lohduttaa sinua tässä vaikeassa tilanteessasi. Jaksamista sinulle tuntematon!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuisitko lisää, jos eroaisitte, vai voisiko ero olla uusi alku? Syyttääkö miehesi sinua, koska ei pärjää omillaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en muista milloin olisin hymyillyt, tai en olisi ollut surullinen. Olen pelkuri, enkä uskalla tappaa itseäni. Mutta yritän opetella elämään kuin minua ei olisikaan ja toivottavasti joku aamu en enää herääkään...
Minulla on korvakuulokkeet päällä ja lapset on nukkumassa.
Toivon että se piristää sinua niin kuin minuakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella hyvä kysymys! Syyttelyä ja haukkumista. Haluaisin pois tästä, mutta en voisi vielä ainakaan ottaa lapsia ja mies ei halua niistä luopua. Kuulemma tapeltais kaikissa oikeusasteissa. Hän on kuitenkin tosi riippuvainen minusta. Syytti kamalasti ja oli katkera, kun olin hoidossa. Jätin hänet kuulemma yksin pärjäämään! Vaikka äitini valmisti ruokaa heille ja joka viikonloppu kotilomilla täytin kaapit ruualla ja tarvikkeilla. Jos eroaisin, mitä lapsille tapahtuisi? Mies ei varmaan kamalasti jaksa ja vanhempi,7-v, tarvitsee koulun kanssa kamalasti tukea! Mutta mies ei ulkopuolisille myönnä, että tarvitsee apua. Lastensuojelu olisi antanut kodinhoitajan sairaalassaoloni ajaksi. Ei huolinut. Tukiperheen hyväksyi pitkin hampain, mutta siitäkin piti luopua miehen vastustuksen takia.
Lastensuojelun asiakkaita ollaan koska olen vahingoittanut itseäni pari kertaa. Saikulta tekevät aina ilmoituksen, kun alaikäisen vanhempi tekee itselleen jotain.
Asiat eivät ole parantuneet, mielenterveystoimiston "apu" on ihan järkyttävän ammattitaidotonta. Lääkitys ei pure...Taustalla on rajatila-persoonallisuushäiriö, mikä aiheuttaa tyhjyyden tunnetta ja vaikeuttaa kamalasti elämää. Psykiatri katsoo kieroon ja huomaa, ettei hän pidä minusta. Toiselle lääkärille en pääse ja yksityiseen ei ole varaa.
Masentuisitko lisää, jos eroaisitte, vai voisiko ero olla uusi alku? Syyttääkö miehesi sinua, koska ei pärjää omillaan?
itsemurha ei ole ratkaisu. se on pakenemista.
soita palvelevaan puh:
KRIISIPUH VALTAKUNNALLINEN 020- 3455566
KRIISIPUH SPR 020-366266
PS. JOS MIEHESI KIUSAA SE ON HENKISTÄ VÄKIVALTAA JA SITÄ EI TARVITSE SIETÄÄ- ON MUITAKIN KEINOJA KUIN ITSARI
VOIMIA AP!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämä ollut täyttä pettymistä ja paskaa. Isä/äiti ja sitä rataa, hylännyt ,ollut välinpitämöttämiä.Ja tietty kaikki muut tunteettomat. Olen taistellut henkisesti koko ikäni (29) . Onneksi en luovuttanut, elämä on edelleen paskaa mutta menossa päin parempaa...... Liian paljon tuskaa pienelle sydämmelleni mutta silti uskon/toivon parempaan. Mulla 2 ihanaa lasta joiden takia ainoastaan olen jaksanut/ yrittänyt.
toivon sinulle kaikkea hyvää! Siunausta!
Ap
Miehesi on moukka kun ei suostu ottamaan apua vastaan.
Oletko miettinyt että yksi joka sairastuttaa sinua ona miehesi. Toki en syyllistä häntä kaikesta mutta sen sanon ettei hän ole tukenasi ja jos torjuu tarjotun avun hän ei ajattele lastenne parasta.
Kodinhoitaja olisi ollut paikallaan ja ihmettelen miksi siitä kieltäytyi, nehän olisi sen päiväajan minkä oletan miehesi olevan töissä.
Miehesi pitäisi havahtua myöntämään omat virheensä muuten ette tuosta suosta selviä. Perheterapia eikä vaan että sinussa vika ja siihen haetaan apua. Miehesi on tyypillinen suomalainen mies, pitää pärjätä itse. Toki sillä erotuksella ettei hän pärjää.
Perhe on yhteinen yritys jossa puhalletaan yhteen hiileen. Uskon jos tilanne olisi se että olisit vakavasti loukkaantunut onnettomuudessa apu kotiinne olisi kelvannut. Mielen sairaudet mielletään häpeällisiksi vaikkei niissä ole hävettävää. Kuka hyvänsä voi sairastua joko fyysisesti tai henkisesti - myös miehesi.
Ymmärrän ettet ole parhaimmillasi taistellaksesi nyt, olisiko sinulla läheisissä joku joka pitäisi puoliasi kun olet heikoilla.
Mielestäni olet täysi-ikäisenä päätöskykyinen siihen avun vastaanottamiseen, kotiin apua sekä tukiperhe ja hoida asia heti huomenna. Tiedän perheen jossa kävi perhetyöntekijä vaikka molemmat oli kotona ja useita lapsia heillä oli.
Ongelmatilanteissa pitää saada tarvittava apu eikä kukaan voi estää sitä avun saantia. Miehesi paikka ei ole rinnallasi jos ei hänestä ole apua myös vastamäessä.
Uskon että pärjäisit paremmin ilman tuollaista miestä.
kiitos kauniista sanoistasi!