Lue keskustelun säännöt.
Ajattelin tehdä itsarin.
15.02.2009 |
Mulla on 7-vuotias poika ja kohta 4-v tytär. En jaksa elämää, en mitään. Kaikki on ollut kamalaa epäonnea ja rämpimistä. Mulla on hirveästi epäonnea ollut. Koko elämä surua.
Lapsilla on isä, joka heitä rakastaa. Onneton ehkä, ei osaa ruokaa laittaa, ei pyykkiä pestä, ei satuja lukea. Fyysisesti sairas hänkin, diabetes, mikä huonolla hoidolla.
Varmaan helvettiin joudun.
Kommentit (34)
ole hukassa. olen läheltä seurannut mitä on kun ei 10 vuoden yrityksen
jälkeen saa lapsia...SE ON KAMALAA. älä tee itsellesi mitään, olet lapsillesi maailman ärkein ihminen, ihan sama miten muuten menee tai mitä muut ihmiset susta ajattelee - jos nyt tapat itsesi, joutuvat lapsesi kärsimään kaksinverroin - he rakastavat sinua joka tapauksessa!!!!! ÄLÄ TEE ITSELLESI MITÄÄN PAHAA!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota et vaan voi tehdä lapsillesi ja heidän isälleen! Pilaat heidän kaikken elämänsä. Mene terveyskeskukseen tai ota yhteyttä johonkin muhun auttavaan tahoon vaikka nyt heti:
http://www.befrienders.org
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/
Valtakunnallisen kriisipuhelin 01019 5202
ma-pe 9-06, la 15-06 ja su 15-22
Voimia sulle! Kaikilla menee joskus elämä ja oheistuotteet ihan päin vittua, mut kaikilla on myös onnen hetkiä - niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Keskity niihin.
Mietipä nyt. Elämäsi on ollut täyttä paskaa. Lapsetkaan ei saa sua iloiseksi. Et ole koskaan ollut onnellinen tai tyytyväinen. Tuskin elämäsi tulee koskaan onnelliseksi, ei edes silloin tällöin. Sinä et vain osaa. Et osaa nauttia elämästä. Et vain osaa. Tuonko ajattelutavan haluat lapsillesikin opettaa?
millon elämä valkenee? Onko toivoa?
Miten lastesi käy jos teet? Vaikka lastesi isä olisi täydellinen isä hän ei korvaa äitiä! Sinulla on kaksi maailman tärkeintä syytä pysyä hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja joskus tuntuu kuin elämä olisi ollut yhtä epäonnistumista ja surua.
Älä kuitenkaan luovuta vielä. Tämä vuodenaika on otollisinta masentumiselle, ja toivoisin, että yrittäisit jaksaa...hetki kerrallaan, päivä kerrallaan. Lapsesi tarvitsevat sinua ja sinulla on paljon hienoja kokemuksia edessäpäin.
yritä päästä jonnekin ammatti-auttajalle juttelemaan, niin mieli ehkä hiukan huojentuu.
Mietipä nyt. Elämäsi on ollut täyttä paskaa. Lapsetkaan ei saa sua iloiseksi. Et ole koskaan ollut onnellinen tai tyytyväinen. Tuskin elämäsi tulee koskaan onnelliseksi, ei edes silloin tällöin. Sinä et vain osaa. Et osaa nauttia elämästä. Et vain osaa. Tuonko ajattelutavan haluat lapsillesikin opettaa?
Toinen on noin pohjalla, että harkitsee itsemurhaa ja sä jauhat tollasta sontaa! Kehtaatkin! Onko sulle empatia yhtään tuttu sana?! Sä olet nyt jotenkin niiiin hukannut moraalisen ja ei moraalisen provon eron. Voidaan me tapella imetyksestä tai yökyläilyistä kovinkin sanoin, mutta mieti nyt vähän tässä kohtaa!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
millon elämä valkenee? Onko toivoa?
elämä valkenee ja toivoa on aina. En tiedä tilannettasi, mutta voin luvata, että valkenee vaikken aikaa voi sanoa.
Onko sinulla joku erityinen kriisi menossa?
Valitettavasti tohon ensimmäiseen kysymykseen ei kukaan voi sulle vastata, sillä se riippuu osittain myös susta itsestäsi. Varmaa on kuitenkin, että toivoa on ja että jossain vaiheessa valkenee kyllä. Mäkin olen aina aika ajoin ajatellut itsemurhaa, kun on tuntunut siltä etten jaksa enää eikä mikään ikinä muutu, mutta ihme kyllä asiat aina on loppujen lopuksi muuttuneet ja olen taas ollut onnellinen. Usko elämään ja ota se vastaan kaikella sydämelläsi. Älä taistele elämää vastaan, hyväksy se mutta älä alistu sille. Lapsesi ansaitsevat vahvan äidin ja sinä olet sellainen, jos näistä hetkistä huolimatta jaksat pitää pääsi pinnalla. Mä uskon suhun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomenna on paremmin
Jo huomenna on paremmin
siis jaksa siihen asti
ja rakkaudesta puhu hiljaa,
puhu varovasti.
Voit ilon löytää nukkumasta
suolaheinän alta
ja ruoho uusi nousta alkaa
aina matalalta.
Jos niin kovin haluaa, niin se on ihan hyvä vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisekseen olet lapsillesi elämäsi velkaa. Käypä kurkkaamassa lapsiasi; voisitko tosiaan viedä heiltä äidin?
elämä ollut täyttä pettymistä ja paskaa. Isä/äiti ja sitä rataa, hylännyt ,ollut välinpitämöttämiä.Ja tietty kaikki muut tunteettomat. Olen taistellut henkisesti koko ikäni (29) . Onneksi en luovuttanut, elämä on edelleen paskaa mutta menossa päin parempaa...... Liian paljon tuskaa pienelle sydämmelleni mutta silti uskon/toivon parempaan. Mulla 2 ihanaa lasta joiden takia ainoastaan olen jaksanut/ yrittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen jo yli 4-kymppinen, yrittänyt nuoruudessa itsaria kahdesti. Nyt kiitän luojaani, etteivät ne toteutuneet. MInulla on kaksi ihanaa lasta, omakotitalo, auto, hyväpalkkainen ihana mies. Voi mitä olisinkaan menettänyt jos en olisi täällä enää. Nyt kun lapset ovat isompia, on aikaa harrastuksille, matkoihin jne. Ja uskotko, suhteemme alussa, kun ensimmäinen syntyi, ei ollut todellakaan edes rahaa, alle 5000 markalla (alle 1000€) piti kuukausi selvitä. Mutta me selvisimme, taistelimme. Älä anna periksi.
Älä luovu toivosta!
Mene maanantaina terveysasemalle ja kerro SUORAAN, että tilanne on nyt niin huono, että haluat tappaa itsesi. Saat taatusti apua!
Ajattele lapsiasi! Lapsesi tarvitsevat sinua!
Ruokoilen puolestasi!
Mä myös rukoilen sun puolesta.
Noi sun kuvaamat tunnot kuulosti niin tutuilta.. surua takana mullakin paljon... ihmetystä ja katkeruutta miksi jäin niin monessa jutussa osattomaksi.
Rukous ja terapeutin apu, lääkitys, ystävät. Uteliaisuus Jumalan mahdollisuuksien suhteen. Näistä voimia saan päiviini. Rohkaisisin myös sua hakemaan apua ja rukoilemaan.
Sain nuorena apua nuorisopsykiatrian poliklinikalta. Aivan mahtava psykologi oli mulla. Olen oireillut koko nuoren elämäni. Kunnollista rakkautta en ole saanut.
Aikuisena jouduin mielenterveystoimiston piiriin ja siellä on vain sairaanhoitajia, joilla ei todellakaan ole pätevyyttä hoitaa vaikeita mielenterveystapauksia. Olen käynyt neljällä eri sairaanhoitajalla ja aivan kamalaa paskaa! Osaisin itsekin hoitaa paremmin masentuneita kuin he! Ovat ihan väsyneitä ja tympääntyteitä hoitajia.
Mä en edes tunne sua. Mutta silti..
Älä tee itsaria, sulla on kaksi lasta ja ne tarvitsee sua ja varmasti rakastaa sua. Mä olen ihan satavarma siitä että tulet olemaan vielä kiitollinen siitä että elät, kun nyt vaan jaksat tän vaikeen vaiheen.
Onko sulla mitää sähköposti-osoitetta tai jotain jos haluaisit jutella ihan vaikka kahdenkesken?
Useimmat ovat empaattisia ja ihania ihmisiä! Viestinne ovat olleet mahtavia!
Minulla laukesi tämä persoonallisuushäiriö toden teolla vasta lasten synnyttyä ja oikean masennuksen olen sairastanut heidän synnyttyään.
Olen jollakin tavalla oireillut koko ikäni, koettanut vain sinnitellä. Olin keskiverto-oppilas peruskoulussa ja keskiverto lukiossa. Äiti minut sinne pakotti. Mulla on kognitiivisia häiriöitä ja valitettavasti opiskelin laboratoriohoitajan tutkinnon, missä en pärjää! Tällä alueella lab.hoitajien työttömyys on korkea ja minä olen aina syrjässä, kun työpaikkoihin haetaan porukkaa.
älä tee