Ei kai päiväkodissa oikeasti tarvi olla lapsilla ykkösiä yllä???
Meillä lapsi on vasta aloittelemassa päiväkotia ja miehen sisko on alkanut paasata kuinka hankalaa ja kallista lapsen pukeminen sinne on kun vaatteiden täytyy viiemisen päälle. Siis hyvää merkkiä ja suurinpiirtein uusia koska muuten henkilökunta alkaa juoruta. Elikkä päiväkotilapsen pukeminen tulee huomattavsti kalliimmaksi kuin kotihoidossa olevan.
Meillä lapsella on jo kotihoidossa ollut paljon ihan hyviä vaatteita. Ei kalliita merkkejä mutta siistejä ja kestäviä ja mitä olen etukäteen ajatellut niin en niistäkään ykkösiä laittaisi hoitoon vaan ihan sillä näkökulmalla että mukavan tuntuisi vaatteita joilla ei niin ole väliä vaikka sotkeentuisivatkin maalatessa. Ihan rönttösimmät collarit jätetään kotiin ja omaan pihaan mutta että muuten nuo tavalliset kotivaatteet kelpaisivat ihan hyvin päiväkotiin. Kylään ja kaupungille pukeudutaan sitten paremmin.
Kommentit (26)
joita on jo jonkin verran käytetty ja pesty siirtyvät arkivaatteiksi ja niitä voi käyttää vaikka päiväkodissa. Ei missään nimessä liian pienet vaan juuri sopivat, 4-vuotiaalla niitä voi käyttää vielä kuukausiakin. Yleensä siinä vaiheessa lapselle on hankittu jo uusia "parempia kylävaatteita", jotka ovat ehkä hieman väljiä, mutta ei liian isoja.
Olen ollut päiväkodissa töissä n. viisi vuotta, suurimman osan pienten (alle 3v) puolella. Omani lähtee syksyllä hoitoon (on silloin 1v) ja itse olen ajatellut toimia näin;
- Panostan ulkovaatteisiin ja kenkiin. Hoidossa ollessa ulkoillaan paljon ja haluan että lapsellani ei tule kylmä. Yritän myös löytää puvun joka pitää kosteutta ja on kuitenkin kaappikuivauksen kestävä. (voisiko jopa olla se tällä palstalla suosittu reima tec?) Mitä vähemmän tarttee pukea kuriksia ylle sen parempi lapselle - kurahaalari + toppapuku yhdistelmässä on tosi hankala pienen leikkiä. Rukkaset ostan yhdelle talvelle kerrallaan, jos niissä on kasvunvaraa kauheasti ei niissä voi leikkiä (peukku lipsahtaa helposti pois eikä sitten saa mistään otetta). Varaulkovaatteita ei voi kaikkia tietysti olla, mutta vararukkaset ainakin vien.
-sisävaatteet on sitten ihan normaaleja sopivan kokoisia vaatteita joita ei kauheasti tartte varoa. Helppo puettavuus on ihan ykkönen. Tosi moni ihan pienikin yrittää itse pukea paitaa päälle kun kaveri vieressä tekee niin (vaikka kotona ei pukisikaan yhtään) Mekkoja pidän varmaan alkusyksystä, mutta talvella en. Haalarin alle mekko solahtaa vielä ihan kivasti, mutta villapuvun alle voi jäädä myttyyn ja se painaa ikävästi jos ulkona istuu vaikka keinussa.
Ja niinkuin täällä jo puhuttiin, kaikkiin nimi.
Ja sitten vielä tuosta että me tätit puhutaan lapsen vaatteista; totta. Jos lapsella on säännöllisesti likaiset, liian pienet, keliin sopimattomat rikkinäiset vaatteet niin kyllä se kiinnittää huomiota. Näistä perheistä huoli on kyllä yleensä herännyt muista asioista jo aiemmin, lapsen vaatetus on vain piste iin päälle. Eli pelkkien vaatteiden perusteella en ole johtopäätöksiä perheistä tehnyt. Ja se päiväkoti on ihan normaali työpaikka; kahvilla me puhutaan työasioitakin, mutta myös omista lapsista ja siitä ukko kullasta ja siitä että taas pitäs laihduttaa... ihan normaalia työpaikan turinaa.
oishan se toki kiva pitää mekkoja yms, mut koen ite ne hankaliksi tunkee haalarin alle, ovat kuitenki mytyssä vyötäröllä.
Meil on joku benettonin tai henkan pitkähihainen peruspaita, leggins-malliset puuvillatrikoot (on helpompi pitää nilkat piilossa). Toi setti villahaalariin ja haalariin. Pukemisen ja riisumisen helppous näin talvella ainakin on pääasia. Ja muulloinkin. Pääasia, että vaatteet on sopivia ja että varavaatetta on, säänmuikainen varustus etc.. Turhaa somistat muksuas päiväkotiin jos ette sitä kotonakaan tee.
Ai niin: ei liian pieniä tai pieneksi juuri jääviä kiitos. =)) Kun on 20 lasta puettavana on kurjaa jos vaatteisiin on ahtauduttava ja vaatteet saadaan päälle vain hiki pinnassa aikuisen jatkuvalla avustuksella. Lapsen olisi hyvä oppia omatoimiseksi: siksi on hyvä jos vaatteet on helppo itse pukea.
Jos joskus on joku "merkkivaate", niin se on todennäköisesti halvalla käytettynä ostettu eikä enää ykkösvaate :) Itse tykkään laitta tytölle pehmeitä mekkoja ja kangashousuja (ei trikoo), ja ihmettelen miksi monet niin ehdottomasti liputtaa trikoon puolesta. Ainakin meillä lapsen kangashousut ovat sellaista väljää, pehmeäkankaista "kesämallia", vyötäröllä kuminauha tai nauhat niin ei kiristä tai purista. Ja mieluisat lapselle, kun ihan itse usein ne päälle valitsee :)
Ei missään nimessä liian hienoa. Johan siinä tulee sellainen olo ettei mitään uskalla tehdä... puhtaita, ehjiä ja joustavia vaatteita. Henk. koht. mielipiteeni on, että farkut ja pikkuruiset hameet ei oikein ole hoitovaatteita... collegepuvut on ihan parhaita. Ulkoiluun kunnollinen haalari (ei missään nimessä tarvitse olla kosteussuojattu, usein siitä vain haittaa) ehjät kurikset, säähän sopivat jalkineet, vaihtohanskat ja villasukat... ja vähintään yksi vaihtovaatekerta.
Tuo on hyvä varustus! Tarkoitus on että lapsi voi leikkiä jatouhuta.