Mikä siinä on, että suomalainen nuoriso on ihan sekaisin?
Mä asuin tuossa neljä viime vuotta ulkomailla mieheni komennuksen vuoksi ja pääsin näkemään miten muualla maailmassa nuoriso elää ja minun mielestä meininki siellä oli ihan erilaista kuin täällä suomessa. Mä vaan ihmettelen, että mistä ihmeestä se johtuu, että suomalaiset nuoret on niin pahoinvoivia?
Täälähän sattuu melkein joka viikko joku järkyttävä tapaus nuorille....
Kommentit (51)
Mekin asuimme muutaman vuoden ulkomailla ja siellä nuorille sattuneet onnettomuudet ym. tapahtuivat sellaisille lapsille, joilla heikot eväät elämässä muutenkin.
Täällä Suomessa ihan kunnollisten perheiden lapset sekoilevat, juovat, hakkaavat koulukavereita sählymailalla (vrt IS-juttu tänään) ja sammuvat lumihankeen. Vanhempien tärkein tehtävä näyttää Suomessa olevan se, että saavat lapsensa itsenäisiksi lapsiksi mahdollisimman nuorena. Ja tässä sitä satoa nyt on.
Etelä-Euroopassa ja silloin "pisti jo silmään" nuorten tekemiset siellä verrattuna Suomeen. Siellä oli jotenkin ihana tapa kokoontua kahviloihin perjantai- ja lauantai-iltaisin, ja todellakin siellä juotiin kahvia tai limua ja ehkä syötiin jäätelöannos. Mukavaa, aitoa yhdessäoloa. Sitä kaipaan tännekin, pois se ihme örveltäminen ja humalahakuisuus..mutta taitaa olla utopiaa :/
Niin, ja koskee aikuisiakin kyllä, tekisi hyvää suomalaisille muutenkin elää vähän ..sivistyneemmin. Jotkut sen osaakin, mutta iso osa ikävä kyllä ei.
Lasten pitäisi heti syntymän jälkeen oppia nukkumaan omassa sängyssään omassa huoneessaan mukisematta. Itse olin ihan järkyttynyt kun kävin vanhempieni luon kyläilemässä esikoiseni synnyttyä ja kun vauvani kävi itkemään nälkä itkuaan niin vanhempani sanoivat, että taitaa olla uhma päällä.
Mä olin vain, että huhhuh, että ei kait nyt vastasyntyneellä vielä mitään uhmaikää ole. Eli toisin sanoen siis minun mielestäni suomalaisilta lapsilta vaaditaan jotenkin todella askeettista elämistä.
Hyvä kun edes kukaan hymyilee täällä pikkulapsille. Saati sitten, että vanhemmat halailisivat tai pitäisivät muuten hyvänään.
jonkun etelä eurooppalaisen bb talon tapahtumia. Ovat muuten todella toistensa ääripäitä...
kuinka paljon ihmiset polttaa täällä tupakkaa. JA juo alkoholia. Ennen en edes kiinnittänyt moiseen huomiota mutta nykyisin kyllä pistää silmään. Jotenkin ihan kuin kaikki olisivat jotenkin ihan hukassa. ihan kuin kaikilla olisi jotenkin helvetin huono itsetunto :(
Tosin tuon toisen ketjun mukaan se johtuu siitä, että kotona vaihdetaan terveyssiteitä olohuoneessa ja käydään vessassa ovi auki. :D
Kyl me nuorena kokoonnuttiin kahviloihin nimenomaan kahville ja limulle.
Kattokaa menoa länsimaissa, se on samanlaista joka puolella.
Japani, Suomi, Ameriikka, Ruotti, Tanska, ja Englanti, kyllä nuoret juo ja polttaa paljon, ja sitten jossain Välimeren maissa on enempi vain tuota kahvilakulttuuria, mutta vastavuoroon tupakoidaan ihan mahdottomasti. Syytkin on uskonnolliset suoraan, että alkoholi on kielletty, tupakointi ei. Joten jäljelle jää kahvilakulttuuri.
En tiedä millaista on ulkomailla, mutta kyllä nämä "10-vuotiaat hakkasivat kerhokaverinsa" -jutut Suomessa on jo ihan liian yleisiä. Mitä helvettiä tapahtuu, kun lapset menee hakkaamaan toisia lapsia? Mulla on ihan hirvee pelko, että mitä jos mun lapset joskus joutuu tuollaisen kohteeksi ja melkein vielä isompi pelko, että mitä jos mun lapset joskus tekee tuollaista??? Miks täällä voidaan niin huonosti? En tiedä. =(
Eivätkä ole näiden lastensa tarpeista kiinnostuneita. Oma aika tärkeämpää, vaikka ovat äitejä. Tämä on yleistynyt 2000-luvulla.
kyllä sitä oli itsekin nuorena ihan yhtä sekaisin kuin nuo nykyisetkin nuoret. Poltin tupakkaa, join joka viikonloppu, liikuin mitä kummallisimmissa kriminaaliporukoissa, joissa saatiin aina "hyviä ideoita" esim. varastettiin kaupasta kaljaa yms.
En tiedä onko ajat muuttuneet pahemmiksi, ainakin sitä nyt katsoo ihan eri näkövinkkelistä nyt kun on itse tulossa äidiksi.
että vielä kolmekymmentävuotiaatkin leikkii jotain teiniä, joilla viinan juominen ja seksuaalisuus on jotenkin hukassa. Juodaan viinaa ja paneskellaan kuin puput ympäriinsä ja petetään minkä keretään sitä omaa kumppania. Kaikki muut on täysiä nössöjä, mukaanlukien naispuolisetkin jotka myös polttavat tupakkaa kuin pahimmatkin korstot ja imevät tautisien äijien munia joissakin yökerhojen vessoissa.
medialla on Suomessa (ja erityisesti lööpeillä) hirveen iso asema.
Itse asun keski-euroopassa, eikä täällä uutisoida siitä kuinka monta ihmistä on taas kuollut juhannusliikenteessä, kuinka moni mies on taas ampunut vaimonsa ja itsensä kotiin, kuka on taas puukottanut ja ketä, kuka on polttanut koulun, onko taksi taas ryöstetty jne.
Musta ihmiset saa hirveesti ideoita tuollaisesta ja sitten kun on taas viinaa otettu liikaa ja on elämää isompi veetutus päällä, niin mennään ja tehdään jotain typerää josta on joskus kuultu ja idea on takaraivoon jäänyt.
Median laatukin on vaan sellasta sensaatiohakuista, eikä varmaan asiaan auta sekään. Muutenkin kun kuulee ja lukee koko ajan jotain negatiivisia kuolema-uutisia, niin niihin jotenkin turtuu ja niistä tulee melkein "normaalia".
Täällä ei ketään kiinnosta että kuinka monta kuoli joululiikenteessä, sillä sosiaalinen elämä, se todellinen elämä on aika vilkasta, eli on todellista tekemistä, iloista seurustelua ystävien ja sukulaisten kanssa, viikollakin. muutenkin puhutaan vaan oikeestaan positiivisista asioista; kuulumisista, politiikasta yms, eikä keskitytä negatiivisiin sensaationuutisiin.
Voisko pahaan oloon vaikuttaa se että ihmisillä tuntuu olevan jotekin huono itsetunto, aina mietitään mitä toiset itsestä ajattelee ja aina on saatava periaatteessa ihmisten hyväksyntä omille valinnoille myöskin, että sitä ois sitten jotenkin niin hyvä ja tekis asiat "oikein". Sitten salassa arvostellaan toisten valintoja, ollaan ehkä jopap kateellisia. Mutta siitä mistä se paha olo tulee, niin siihen en osaa vastata. Jotain tuommosta taustalla on maalaisjärjellä ajateltuna. Eikä sekään varmasti helpota, että kotonakin nuoret on omassa huoneessaan ja semmoinen yhteishenki perheestä puuttuu, mikä täällä taas on. On tärkeää, että ruoka tehdään yhdessä, syödään yhdessä, keskustellaan olohuoneessa yhdessä.
No jotain ajatuksia nyt edes aiheesta.
Meidän luokalla oli ehkä 2 jotka ei joka viikonloppuna ryypänny itseänsä känniin ja sekoilu kännipäissään, niin ettei puoliakaan maanantaina muistanut mitä oli tehnyt. Yhdeksännellä suurin osa oppilaista poltti, jos ei muuten, niin ainakin kännipäissään.
Tuntuu ettei nuoret arvosta itseään yhtään. Monet vielä vetää lääkkeitä alkoholin kanssa oman hengensä uhalla.
Itse en ole ikinä juonut itseäni kunnolla känniin.
Miksi viinaa pitää juoda tullakseen humalaan ? Mitä hienoa siinä on ? Mitä hienoa on krapulassa, jota en ole ikinä kokenut ? Enkä haluakaan kokea.
Sen vuoksi olinkin aikas yksinäinen yläaste iässä.
Täällä keski-euroopan maassa, 80% äideistä käy töissä. Äitiysloma loppuu kun vauva on 10 _viikkoa_ vanha ja menee silloin joko tarhaan tai pph:lle. Työpäivät vanhemmilla loppuvat n. kello 18-20, eli ollaan kotona usein vasta kello 19. Lapset menevät kouluun 3v alkaen ja koulupäivät päättyy jo tuon ikäisellä vasta kello puoli 5 illalla (alkaa puol 9 aamulla).
Joten, tuo ura-homma ei nyt vaan käy mitenkään laatuunsa. Täällä ei ole koulusurmia, netissä ei juurikaan hengata (ehkä siksi kun ei ole aikaa?), lööppilehtiä ei juurikaan ole (eikä ollenkaan IS:n tyyppistä "sanomakehteä" vaan kaikki on asia ja uutispainotteisia.
jostain syystä suomessa ei osata keskustella luonnollisesti asioista.
työni kautta tutustuin lähemmin norjalaisiin nuoriin ja ihmettelin kun he tuntuivat niin kypsiltä ja miellyttäväkäytöksisiltä samanikäisiin suomalaisnuoriin verrattuna. siellä nuoret osasivat keskustella luontevasti kaikenikäisten kanssa.
mutta minkäs teet, ehkä se on meillä geeneissä?
lisäksi suomessa on vaikeampaa olla erilainen kuin muut. muissa länsimaissa en ole koskaan nähnyt samanlaista ventovieraille perään huutelua ja haukkumista kuin mistä olen huomannut erilaisten ihmisten kärsivän suomessa.
Täällä keski-euroopassa viinan juonti ei ole sellasta humalahakuista, niinkuin Suomessa. Suomessa vedetään kaksin käsin viinaa niin paljon kun alas vaan saa ja mitä nopeemmin, sen paremmin. Sitten nousuhumala vaihtuu hurjan nopeesti vahvaan humalatilaan, jolloin ei tajuta enää mistään mitään ja kaikki menee ihan överiksi. Täällä sen sijaan illan istujaisissa viini virtaa, mutta maltillisesti. Pääasiallisesti syödään kavereita nähdessä pitkän kaavan mukaan ja samalla juodaan. Mutta se yksi viinilasi kestää vähintään sen vartin jollei pidempäänkin ja heti kun tuntuu että juoma alkaa nousta nuppiin niin pidetään hieman taukoa. Näin se alun kevyt pikkuhiprakka säilyy eikä övereitä pääse tulemaan. Hiprakka myös haihtuu ihan puolessa tunnissa, jos ei enää ota. Illassa menee illanistujaisissa n. 3-4 lasillista viiniä. Kokeilkaapa, on paljon kivempaa!
Ei meille sovi kaupunkielämä, se tekee hulluksi. Suomalainen tarvii tilaa, peltoja ja metsiä ympärilleen, lauman elukoita. Tähtitaivaan ja revontulet, kuutamoyön ympärilleen. Suomalainen kaupunkikulttuuri on nuorta ja kehittymätöntä, eikä suomalainen metsäläinen sopeudu kovin äkkiä tämmöiseen elämänmenoon, kaupunki on täynnä negatiivista energiaa, sen kanssa ei kaikki tule toimeen. Paluu korpeen, siinä resepti pahoinvointiin. Suomalainen kuuluu metsään, pellolle, korpimaita kyntämään.
poikakeskeisyys. Jo ekaluokkalaiset jahtaavat poikia, puhuvat rakastumisesta sen sijaan että opettelisivat lukemaan ja kirjoittamaan. Pienet tytöt puetaan tiukkoihin toppeihin ja trikoisiin ja alakoululaiset meikkaavat.
hyvien tapojen puutetta. Syrjintää esiintyy hirveesti ja aina pitää ihmisten jollain tapaa liittoutua toisia vastaan.
kuinka paljon ihmiset polttaa täällä tupakkaa. JA juo alkoholia. Ennen en edes kiinnittänyt moiseen huomiota mutta nykyisin kyllä pistää silmään. Jotenkin ihan kuin kaikki olisivat jotenkin ihan hukassa. ihan kuin kaikilla olisi jotenkin helvetin huono itsetunto :(