Miksi äidit ei tervehdi toisiaan?

Mikä meitä naisia oikein vaivaa? Käytän kolmea lastani kerhoissa ja harrastuksissa viikottain, tapaan samoja naisia tuomassa ja viemässä lapsiaan jatkuvasti. Silti Yksi nainen moikkaa minua ja saatetaan vaihtaa pari sanaa.



Muut tekevät katseen väistelystä taidetta, tuijottelevat maata, puita, tyhjää tai räpläävät kännykkää. Ollaan kuin ei huomattaisikaan, vaikka lapset on tuttuja keskenään. En ole parasta kaveria etsimässä, mutta mielestäni on käytöstapojen puutetta olla vastaamatta nyökkäykseen tai hymyyn.

Täysin käsittämätöntä. Mun mielestä ihan peruskohteliaisuutta on tuollaisessa tilanteessa sanoa vaikka hei kaikille yleisesti.

Ja minusta ei kyllä olla enää tuntemattomia, jos aina maanantaisin näen saman ihmisen kerhon eteisessä ja keskiviikkoisin muskarissa yms...

Joo tätä mäkin oon ihmetellyt ja välillä ärsyttää todella tällaset ihmiset.

jos lapsesi on sen ikäinen, ettei vielä itse kulje harrastuksiinsa ja/tai on hoidossa, niin onko sinusta kuitenkin ok jättää hänet hoitamaan kaikki sosiaaliset kuvionsa yksin? Sä et halua puhua lapsesi kanssa muskarikavereista mitään, tms? Vai puhutko lapsesi kanssa, ja sitten esität kuitenkin muskarin eteisessä, että kyse on tuntemattomista? En ymmärrä.

On se NIIIN iso ja vaikea sana sanoa HEI! Päiväkotiin kun vien lapsia niin miehet välttelee enemmän kuin naiset, joiltakin naisilta olen saanut hein tulemaan, mutta miehet melkein kompastuvat omiin jalkoihinsa kun koittavat kääntää päänsä jonnekkin muualle ,ettei vain tarvitse katsoa silmiin. Tai ei tarvitse edes katsoa silmiin jos vain se yksi pieni sana tulisi suusta. (Kotona kyllä olen saanut hyvät tavat ja siihen kuuluu juuri silmiin katsominen tervehtiessä)



En siis todellakaan ymmärrä miksi se on joillekkin niin vaikeaa?

mua ärsyttää, että lapsen eskarikavereista moni ei tervehdi, mulkoilee vaan, vaikka kyllähän jo 2-vuotiaat tuntee päiväkotikavereidensa vanhemmat. Ja ei siinä mitään, jos joku ujo lapsi joskus ei tervehdi, mutta kun ei ne vanhemmatkaan ojenna niitä (siis nekään, jotka itse osaa tervehtiä). Itse huomautan lapselleni kyllä, jos ei saa sanottua hei tai moi.

Kun on asunut ympäristössä, missä joka reissulla tulee jutusteltua vieraiden kanssa niitänäitä, tuntuu tosi oudolta, kun kukaan ei puhu kenellekään mitään eikä edes katso sinne päinkään. Todella epäystävällinen vaikutelma.

Lahden eteläpuolella pistettiin soutuveneeseen ne kaikkein epäsopeutuvimmat ja erakoimmat ja tuupattiin vesille pohjoisen suuntaan. Ja täällä me nyt sitten ollaan.

siis jos ei tervehditä jos usein kuitenkin nähdään. jos menen vaikka perhekahvilaan ja sanon yleisesti hei, niin pari vaan vastaa, jotkut äkkiä vilkaisee ja kääntää pään pois ja jotkut ei noteeraa mitenkään!

se ei haittaa jos pikkulapset ei tervehdi, enkä sitä vaadi automaattisesti omilta pikkuisiltani. kolmevuotiaani kyllä kaikkia tuttuja (joskus myös tuntemattomiakin:)) tervehtii, ja siitä kehun. jos joku kohdistaa tervehdyksen suoraan kolmivuotiaallemme, eikä hän vastaa, niin silloin kyllä kysyn pojalta että mitä sanotaan. mutta esimerkillä lapset oppii parhaiten.

Yleensä nyt kannattaa tutustua sen samanikäisten lasten vanhempiin edes vähän. Varsinkin jos asuu rivari- ja pientaloalueella, ne samat lapset ovat muskarin jälkeen päiväkodissa, eskarissa, koulussa ja niiden samojen lasten kanssa se oma kullannuppu viettää perjantai-iltoja 15-vuotiaana.



Jos tuntee niiden lasten vanhemmat jo vanhastaan, niin on paljon kivempi päästää lapsi kaverisynttäreille, yökylään tai mihin vaan. Joka kiusaamisasia ja leirikouluongelma on paljon mukavampi hoitaa jos vähän tuntee niitä vanhempia etukäteen.



Toinen näkökulma on, että mitä tapoja te opetatte niille lapsillenne jos ei edes tervehtiä tarvitse.

Asuimme viime vuonna 8 kk tilapaisesti Suomessa, ja taytyy kylla sanoa, etta olin taysin unohtanut nama suomalaiset toimintatavat: ei tervehdita, ei jutella, aina teeskennellaan, etta muita ihmisia ei ole olemassakaan. Suomessa iski sitten pieni kulttuurishokki paalle. Nuorimmainen myos muuttui pikkuhiljaa supersosiaalisesta hymyilijasta hiljaiseksi ja epavarmaksi, kun yhtakkia kaikki aikuiset valttelivat katsekontakstia hanen kanssaan, tottunut kun oli siihen, etta hanet huomataan, ja hanen kanssaan jutellaan, katsekontaktin kera.



Palatessamme ulkomaille, kaverit huomasivat valittomasti taman oudon luonteenmuutoksen. Oli kiva yrittaa selittaa, etta me suomalaiset nyt vaan ollaan sellaisia... erikoisia ja vahan epasosiaalisia.On se vaan jotenkin niin hassua kaytosta. Olen kylla kaikenmaalaista porukkaa elamassani tavannut, mutten keitaan niin epasosiaalisia kuin suomalaiset. Voidaan olla, joo, rehellista, luotettavaa ja sisukasta porukkaa, mutta 99% maapallon vaestosta kylla odottaa silti kohteliasta katsekontaktia ja tervehtimista aina tavatessa. Suomella ei ole varaa eristaytya muista.

Kyllä meillä tarhassa, jumpassa, bussissa, puistossa tervehditään "kasvotuttujakin". Vaikka osa pk-lasten vanhemmista ei edes puhu suomea, niin kyllä myös puistossa vapaa-ajalla "keskustellaan", vaikka sitten hymyiilen ja viittoen käsillä lasten suuntaan =). Ja tympeässä Itä-Helsingissä vieläpä.

Opeta siinä sitten omalle lapselle hyviä käytöstapoja, kun edes _lapsen_ tervehdykseen ei suvaita vastata.

Olen kahden lapsen kanssa käynyt jos jonkinmoisessa harrastuksessa/kerhossa ja nyt ovat päiväkodissa. Olen kaikissa taaperoajan harrasteissa moikkaillut lähes kaikki siellä olleet ja useita mukavia tuttavuuksia sieltä saanut. Nyt päiväkodissa tottakai tervehditään kaikkien vanhempien kanssa ja vaihdetaan sananen silloin tällöin.



Me asumme Espoossa, olisiko tämä paikkakuntakohtaista vai mitä...? Mulle oli nimittäin suoraansanottuna aika yllätys että jotkut käyvät viikko toisensa jälkeen samassa kerhossa lastensa kanssa ja eivät tervehdi... ei hyvää päivää,,,

Pitäisikö jokaista 20 kerhoäitiä tervehtiä erikseen kun katseet sattuvat kohtaamaan? Vai hihkaista kovaan ääneen "Hei kaikille" kun saapuu paikalle ja sitten tervehtiä erikseen jokaista jälkeesi saapuvaa?



Jos menet ihan oikeasti jonkun luo ja kysyt että "Moi, mitäs teidän perheeseen kuuluu?" (tai vaikka "Valvotaanko teillä paljon öitä?" tai "Joko vauvasi on oppinut kääntymään?" tai "Onko lapsesi jo päiväkuiva?" tai mitä vain lapseen liittyvää), niin kääntyykö joku pois ja katselee puita ja maata?



Parin sanan jälkeen voi jatkaa juttua. Missäpäin asutte? Oletteko käyneet tässäjatässä leikkipuistossa? Onko kirjaston satutunnit tuttu paikka? Mihin aikaan teillä ulkoillaan? Saisiko teistä joskus seuraa hiekkalaatikolle? Vaihdetaanko numerot, meillä olisi torstai ja perjantai vapaana.

Espoo kuulostaa mukavalta paikalta. : ) Samoin joku muu mainitsi Ita-Helsingin, josta muuten itsekin olen kotoisin. Pitaakin tulla takasin Suomeen kokeilemaan naita paikkoja, jospa mieleni muuttuisi!

Itse asuimme Helsingissa uudella asuinalueella, jossa kukaan ei oikein tuntenut ketaan, eika myoskaan ketaan sitten tervehditty, ei edes naapureita. Bussissa paat kaantyi pois, kun 1 v iloinen tytto yritti hurmata hymyllaan. : ( Itse kerran metrossa hymyilin vieraalle vauvalle ja vauvan aiti vilkuili minua kuin jotain kirvesmurhaajaa... : O Kaydaan kylla silti Suomessa saannollisesti, ehka kesalla tullaan sinne Espooseen hengailemaan... ; )

mutta kun vein lapseni tanssiharjoituksiin, niin siellä törmäsin tuohon. Ihan uskomatonta!!



Piruuttani rupesin tervehtimään joka kerta jokaista vastaan tulevaa vanhempaa ja osalta tuli vaisu tervehdys, osa katseli kattoon/lattiiaan tms ja osa toljotti suu auki. Ihme jengiä, aikuiset ihmiset...en ole muissa piireissä (harrastuksissa) tähän törmännyt. Kyllä siellä jotkut ennestään tutut tervehti toisiaan muut möllötti hiljaa.

Tää on niin tätä:



törmään itse samaan kun vien tytärtäni tanssiharkkoihin. Jotkut äipät tulee vastaan naama norsunv.. eikä sanaakaan tai pientä päännyökkäystä! Kai se on jotain epävarmuutta. Jotkut ei tervehdi, koska on ns. white trash -tapauksia (päänsä sisältä), jotkut väistelee koska on mukamas niin paljon parempia kuin muut ja ihan nahkasaappaatkin jalassa. Miehet sentään sanoo usein jotain tai nyökkää. Ehkä jotkut ihmiset pelkäävät, että tervehtiminen paljastaa itsestä liikaa tjsp. En tajua.



Eihän se tervehtiminen nyt mitään poskisuudelmia tarkoita, tai sitä että halaisin estoitta. Ai niin, olen 32v mies. Töissäkin kututtaa, osa porukasta ei ole huomaavinaankaan jos vastaan tulevat. Ehkä tästä tervehtimiskysymyksestä voisi vetää jotain linjoja kansakunnan yleiseen pahaan oloon.

Sitä paitsi mä en oikeasti tunnista ihmisiä. Kyllä mä takasin tervehdin, jos joku tervehtii ensin, mutta en mä tiedä, kuka se on, jota tervehdin. Pikkulapsetkin on kaikki keskenään saman näköisiä. Mä en tajua, miten toiset tunnistaa vieraittenkin lapset. Omani tunnistan isossakin porukasta, mutta vieraista ei ole mitään hajua.