Rehellisesti! Korvaako vauva rankan synnytyskokemuksen?

no olipa taas asiallinen kommentti.



Sinulle 42 voi sanoa, että itsekin koin ensimmäiset kuukaudet valvomisineen yllättävän rankaksi, mutta sitten onkin koko ajan helpottanut. Koko ajan rakastun enemmän lapseeni ja arki muuttuu helpommaksi. Sukulaiset ovat pelotelleet, että sitten se vasta onkin rankkaa, kun hampaita tulee, tai kun oppii kävelemään ja pitää valvoa jne. jne. Minulle ei ole käynyt niin, koko ajan nautin enemmän. Lapsi on ny 1,5v.

Olisin vaikka halvaantunut synnytyksessä (no ei kai niin voi tapahtua mutta ajatuksena), jos se olisi ollut ainut tapa saada pitää tuo muksu.

Mutta joo, kyllä mäkin tekisin nyt noiden olemassaolevien lasten vuoksi mitä vaan. Nyt haluan ehdottomasti kolmannen, mutta jos ainoa vaihtoehto olisi halvaantua sen takia niin sitten en haluaisi.

Ja kysymykseen. Korvaa ja ei. Ei mulla tullut kummankaan lapsen synnyttyä mitään autuasta "kaikki kivut haihtuu ja kaikki muuttuu ihanaksi kun vaan saan oman vauvan rinnalle" tunnetta. Esikoisesen synnytys oli vaikea ja olin tosi kipeä pitkään. Jo se, että murehti omia kipuja oli joidenkin mielestä "väärin", "sullahan on terve vauva!!!". Paraneminen kesti pitkään, mutta sikäli kyllä korvaa, että lyhyt aikahan tuo lopulta kuitekin on, vaikka olisi kuukausia tai vuosiakin, nyt jälkeenpäin ajateltuna! :-)

On mustakin synnytys tavallaan iso kokemus mihin on syytä valmistautua henkisesti ja lukemalla tietoa asiasta, mutta ei se kuitenkaan ole mitään sen rinnalla mitä on vielä edessä. Kipua ei tietysti tule siinä mittakaavassa mutta meillä on kaks ekaa nukkuneet tosi huonosti yli 2-vuotiaiksi, allergioita, sairastelua jne. tosi rankkaa. Sitten isompana uhmat sun muut päälle ja aina miettii että teenkö nyt asiat oikein. Siinä on sitä äityden haastetta... Mutta kaikesta huolimatta meille on kolmas tulossa joten ei vissiin tarpeeksi rankkaa oo ollu. Noihin valvomisiin pätee vähän sama kun synnytykseenkin. Jotenkin kummassa ne unohtuvat ajan myötä!



Mulla ei ole kyllä tullu synnytyksissä sellaista oloa että "mahtavaa, nyt se on syntynyt" tms. Siinä on ollut vähän pökkyrässä(en lääkkeistä koska olen ilman kipulääkkeitä synnyttänyt), mutta ei kaikilla välttämättä tule sellaista mieletöntä onnea sen päälle. Lähinnä ihmettelee että jaahas, kuka sieltä tulla putkahti ja minkälainen tyyppi tämä on. Ei mitään ilon kyyneleitä tai liikutusta oo tullu. Ja sitten heti sen jälkeen on ollut mielessä että mitenköhän pahasti alapään kävi. Mutta ei ole pahasti kuitenkaan käynyt ja toisesta toivuin jo tosi nopeasti!

Jos kahdessa kuukaudessa menee noin rankaksi, ei lisää lapsia, kiitos.