Rehellisesti! Korvaako vauva rankan synnytyskokemuksen?

Tuli todella surullinen olo kertomastasi. Voimia sinulle ja iso halaus.



Raskausaikana tuollainen on aina pelottanut eniten, että menettää sen lapsen aivan viime metreillä :(

Väärä tarjonta, josta syystä ei meinannut mahtua ulos. Samassa vauvan tila heikkeni. Jouduttiin "repimään" ulos imukupilla. Repesin tosi pahasti siinä prosessissa.



Mutta rehellisesti voin sanoa, että se kaikki unohtui kun sain vauvan syliini. Haavoja (kolmessa kerroksessa) sai lääkäri tikata sitten jo ihan rauhassa. Ei tuntunut missään kun sylissä oli oma pienokainen.

et tule murehtimaan jälkikäteen, kun pienokaisesi valisee päiviäsi. Mutta jos joudut esim synnytyksessä henkilökunnan taholta asiattomasti kohdelluksi (ei kovin yleistä mutta mahdollista) tai vauvan hoito tai raskaana olo on raskasta esim. siksi että miehesi ei auta tarpeeksi tai suhteesi omiin vanhempiisi on huono ja kipuilet omia lapsuusmuistojasi, niin sentyyppisiin ongelmiin se vauvan saanti ei auta. Ne sinun pitää selvittää muuten.

Terveisin yksi, jonka esikoisen synnytyksen jälkeinen traumaattinen stressireaktio parani vasta, kun myönsin itselleni, että lääkärini ja yksi kätilöistä oli törkeitä, eikä synnytykseni kurjuus niiltä osin liity mitenkään siihen, että yhtä sun toista pitää pystyä hyväksymään, kun äidiksi ryhtyy.

Voiko joku sanoa, että vaihtaisi lapsen pois jos saisi synnytyskokemuksenkin pyyhittyä pois?

Minä ainakin ajattelen niin että ei vauvan syntymä kuittaa kaikkea ikävää kohtelua synnytyksen tai raskauden aikana.



Lapsi on erillinen ihminen jota saan rakastaa, omana itsenään.

Minä sain kantaa hänet, mutta se ei tarkoita sitä että minua saa kohdella huonosti sen tähden että olen raskaana ja odotan "palkintoani".

Vauva ei ole palkinto, vaan elämän suurimpia ihmeitä. Lainaksi annettu kunnes hän on täysi-ikäinen ja kulkee omia teitää. Yhä silloinkin voin rakastaa häntä, mutta en tehdä päätöksiä hänen puolestaan.



Jos palkinnosta puhutaan, niin kyllä se on miehen tehtävä antaa vaimolle palkinto kun tämä on valinnut hänet lapsensa isäksi, ja sellaisen vaivan nähnyt synnyttäessään lapsen.

Mitä useamman olet synnyttänyt samalle miehelle, sitä hienomman palkinnon ansaitset. :)

vaikka henkilökunta mielellään näin ajatteleekin - ja suorastaan sallii tällä tekosyyllä leväperäisyytensä alunperinkin.

Kauhea synnytyskokemus on nyt melkein lopullisesti unohtunut, kun lapsi on 4-vuotias. Lapselle en kuitenkaan ole ollut katkera ja häntä rakastan kovasti.

Ap:n kysymykseen... En mä nyt sanoisi, että vauva KORVAA synnytyksen. Mutta kyllä se vauvan hoivaaminen saa sen unohtumaan aika pian. Toisaalta, mä olen päätynyt adoptoimaan seuraavan lapseni, koska mulla ei ole mitään tarvetta kokea enää synnytystä.

Toista en lähde ihan helpolla yrittämäänkään...

sama ongelma sielläkin on. Tökeröt virkailijat pilaa kauniin kokemuksen.

Korvaa. Mulla on takana kaksi keskirankkaa synnytystä, pitkät ponnistusvaiheet ja repeämiä, mutta kyllä ne ihan oikeesti on unohtuneet sen vauvan myötä!

Kun saat sen pienen ihmeen syliisi, niin kaikki kivut unohtuu.. ainakin mulla vaikka tikattu on paaaaaljon..

Oliko kaikilla vastanneilla siis? Kun kyllähän vauvan myötä normisynnytys unohtuu samantien. Mutta jos on tosiaan pysyviä vammoja tms. synnytyksestä, niin kai se nyt harmittaa vauvasta huolimatta?

mutta sanoisin, että vauva on sen tuskan arvoinen.



Ensimmäinen synnytykseni oli kammottava imukuppisynnytys, jonka aikana olisin ollut valmis kuolemaan, mutta lapseni takia olisin valmis käymään sen läpi vaikka kuinka monta kertaa.



Mutta kyllä siitä traumasta toipumiseen minulla on mennyt vuosia, viimeiset itkut itkin siihen liittyen 10 vuotta synnytyksestä, jo monen onnistuneen synnytyksen jälkeen.

mutta ei poista sitä, että traumoja siitä silti voi jäädä.

kun vauva itki koliikissa kaikki yöt. Sittemmin on kyllä korvannut kaiken, moninkertaisesti.

Heti, kun vauva syntyy tulee helpotus: nyt se on ohi ja vauva terveenä maailmassa! Kiintymys vauvaan ei kuitenkaan välttämättä muodostu heti. Ainakin itsellä kiintymys voimistui päivä päivältä. Nyt taapero vuoden ikäinen ja joka päivä enemmän rakas! Kakkonen tulossa elokuussa!:)

Nyt kun lapsi on 2 kk on jo aivan muut murheet mielessä. Mut kyllä ne väsymykset ym. vaan jaksaa, kun katsoo suloista nyyttiä:) En sen takia lasta jättäisi hankkimatta, että pitäsi synnyttää. Se on omasta mielestä tässä prosessissa aika lyhyt "kärsimys", rankempaa on tää arki.

jos yhden kanssa jo kahdessa kuukaudessa on noin helkutin rankkaa.

Itse en pysty ajattelemaan tilannetta, että haluaisi luopua lapsesta, jos saisi niin peruttua rankan odotuksen, rankan synnytyksen tai synnytyksestä aiheutuvat komplikaatiot. Olisin vaikka halvaantunut synnytyksessä (no ei kai niin voi tapahtua mutta ajatuksena), jos se olisi ollut ainut tapa saada pitää tuo muksu. Ja kyllä meilläkin on rankkaa ollut valvomisineen, oman ajan puute on harmittanut, enkä varmasti täydellinen äiti ole ollut, mutta silti äidin rakkaus on jotain niin suurta, että tuon lapsen puolesta tekisi mitä vaan.



Toisaalta jos kokee, että neuvolassa tai synnytyksessä on toimittu jotenkin väärin, mikä on aiheuttanut ongelmia, niin kyllä se kaivelee jälkikäteen, vaikka loppujen lopuksi terveen lapsen saisikin syliinsä. Tai pelko siitä, että seuraava synnytys olisi yhtä raju, voi ihanasta vauvasta huolimatta tulla.