Mä en jaksa enään tätä lapsettomuutta

Tarkoitinkin, että kun surun on käsitellyt ja tavallaan luopunut biologisen lapsen saamisesta ja on valmis päättämään siitä, että adoptiovanhemmuus on hyvä ja mahdollinen vaihtoehto, silloin voi levähtää. Nähdä niinkuin valoa tunnelissa.



Niinkuin sanoin, en luule prosessia itseään levähdykseksi, vaan sitä hetkeä kun luopuu yhdestä ja näkee toivoa toisessa.



11/17/20

Onko sulla turvotuksia/ihon harmautta/väsymystä/viluisuutta etenkin öisin? Onko sun kilpirauhasarvoja mitattu? Jos T4V on vähemmän kuin 12, kannattaa yrittää tyroksiinikorvausta. Tavoitteena saada T4V tasolle 15-20.

siis niinkuin sanoin en ole itse vielä adoptiopisteessä. Ystäväni kylläkin oli, ja koki noin, ja voisin todellakin itse kokea samoin. Minulle, ja monelle muulle, biologinen vanhemmuus on kuitenkin aika iso asia, ja siitä luopuminen iso juttu. Kun sen on päättänyt tehdä ja näkee toivetta muualla, voipi helpottua. Sitten voi taas piinata ja tuskailla ihan varmasti vuosia, en epäile yhtään.



Mutta no, toistanpa itteeni taas ihan hirveesti. En todella tarkoittanut loukata tai vähätellä. Ap vaikutti vain niin ahdistuneelta, koitin sanoa asioita jotka ehkä helpottaisi.

Itse olen seurannut läheltä sekä hedelmöityshoitoja että adoptiota.



Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Hoidot ovat todella rankkoja, pettymyksiä voi tulla useamman kerran, ja ne ovat todella kipeitä! Adoptioprosessi kestää, ihmisten "pitää esittää vahvaa" ja olla valmiita ottamaan adoptoitu lapsi perheenjäseneksi. Äitiyteen ei ehdi valmistautumaan juuri mitenkään; kun lapsi on nimetty, ei mene useinkaan edes kuukautta, kun pitäis osata olla ja elää kuin lapsi olisi aina perheessä ollut.



Itsellä esikoisen saaminen kesti 4 vuotta. Useamman keskenmenon jälkeen usko oli koetuksella, mutta minun tuskani on pientä verrattuna todella lapsettomuudesta kärsiviin.



Toivottavasti teille vielä aurinko paistaa. Voimia!

minä sain omat adoptiolapseni vanhaan hyvään aikaan. Nyt minun vuosiini voi huoletta lisätä tuplat lisää. Että siinä mielessä voi olla karu totuus edessä, enkä ihan ymmärrä haluasi lohdutella väärällä tiedolla ja tuttavien mutulla.

Muistan aika elävästi kun elin tuota aikaa mitä sinä nyt. OLin NIIN hajalla... sattui niin perkeleesti kun kaverit saivat vauvoja. Suhde oli ihana, asiat kunnossa. Raskaat hormonihoidot kävin läpi kahdesti, alkionsiirtoja oli kans muistaakseni joku 6. Viiden siirto toi kemiallisen raskauden, 6. heti perään raskauden. Sitä ennen olin toipunut hetken henkisesti, aloittanut mielialalääkkeet koska otti aika koville se lapsettomuus. Aloitin myös opinnot koska ajattelin että sekoan muuten. Sitten lähdin alkionsiirtoihin hieman rauhallisemmin.



PAS tuotti sitten pojan vuonna 2004.



Meilä syitä oli monia lapsettomuuteen mutta suosittelen ehdottomasti sulle vyöhyketerapiaa koska siellä on jalkapohjassa olemassa sellainen heijaste lihaksesta joka voi oikeesti painaa munanjohtimia. Saat siitä myös itsellesi rentoutusta jta tarvitaan siihen että raskaus voi alkaa.



Adoptio ei ollut meille mikään ratkaisu, siinä olisi ollut niin valtava prosessi ettemme olisi sitä jaksaneet. Sijaisperheeksi olimme jo hakemassa, paperit oli vetämässä. SIinä kun mahdollisuus saada suoraan synnäriltä vauva ja ihan Suomesta.



Jaksamista. Tiedän kuinka uuvuttavaa tuo on. Mutta älä menetä toivoa!! Itse en ikinä olisi uskonut että saamme vielä LUOMUVAUVAN joskus!!!

Ensinnäkin se ystäväni ihan tosiaan koki noin, miksen voi sitä sitten sanoa? Ja kyllä minua ainakin jotenkin lohduttaa adoption mahdollisuus, jos en sitten omia saa, kai itseäsikin lohdutti jos doptioon päädyit.



Ja helvetin karuja ne on hedelmöityshoidotkin. Se ahdistus mitä niissä kokee, on kyllä niin raakaa, että jos saa hetkeksikään miettiäkseen toivoa, siinä varmaan saa kieriskellä. niinkuin ystäväni.



Jos itse näät adoptioprosessissa vain kuraa ja ystäväni ei pelkästään, miksi sinun kokemuksesi on merkittävämpi kuin ystäväni?

Aina on toivoa paremmasta. Mulla on eräs tuttu, joka kärsi lapsettomuudesta 7 vuotta, ja hoidot julkisella puolella lopetettiin tuloksettomina. Lekuri sanoi tälle tutulleni, että et voi koskaan saada omia lapsia. Kului vuosi, ja hän tuli raskaaksi siirrettyään kuukautisiaan e-pillereillä matkan takia...ihmeitä voi tapahtua!



Toivon teille kaikkea hyvää, lapsi olisi todella tervetullut teidön perheeseen!