Kaavinta
Sellainen siis edessä, menkat eivät lopu. Kokemuksia? Olen käsittänyt että suht turvallinen, nopea toimeenpide. Silti pelottaa :(.
Kommentit (6)
Aika hurjaa tuo että nukuttavat vasta myöhemmin!
Ei tietenkään kivaa. Nukutuksesta yleensä herää suht mukavasti, kun on vaan humautusnukutus.
2, millä rv sulla tehtiin kaavinta?
Mulle on tehty kaksi kaavintaa, ensimmäinen Peijaksessa Vantaalla ja toinen naistenklinikalla. Ensimmäisessä olin niin tokkurassa ettei ollu mitään havaintoa toimenpiteeseen menosta ja toisessa humauttivat vasta kun makasin valmiina lääkäriä varten. Ei ollut kyllä mukava se nkl käynti.
Mulla tehtiin Tyksissä Turussa ja tosiaan jo vuonna 2001 eli jotain on voinut muuttuakin näissä asioissa. Mutta jalkoja ei vain laiteta telineisiin, vaan ne sidotaan remmeillä kiinni. Ymmärrettävää, mutta silti en pitänyt siitä.
Mulla se tehtiin viikolla 12, kun huomattiin ultrassa että sikiö oli ollut kuolleena jo ainakin kaksi viikkoa. Ei siis vastannut viikkoja, eikä sydänääntä enää kuulunut/näkynyt. Tämä oli ymmärrettävästi kokemus jota en muistele mielellään enkä toivo sitä kenellekään. Mutta aborttia en voisi enää tehdä, vaikka sitä opiskeluajan alussa kerran vahvasti suunnittelin, onneksi oli menkat vain pari viikkoa myöhässä silloin, eikä tarvinnut turvautua mihinkään toimenpiteeseen.
Voimia sinulle ap, kaavinta ei kestä kauaa eikä satu lainkaan, mutta tosiaan se henkinen puoli on raskaampi - ainakin minulle oli.
tehtiin kaavinta myöskin keskeytyneen keskenmenon johdosta, täytyy kyllä sanoa, että en kokenut toimenpidettä kauheana vaan enemmäkin sitä että pieni ihmisen alku oli kuollut kohtuuni. Lääkäri ja muu henkilökunta oli erittäin YSTÄVÄLLISTÄ JA YMMÄRTÄVÄISIÄ. Kiitos heille. Kipuun sain sitten kunnon lääkkeet, niin että lääkkeistä tuli lopulta pahaolo ja hirveä päänsärky.
Mutta varmaan ihan eri tilanne kuin tehtäisi kk johdosta
Mulla tehtiin vuonna 2001, kun oli keskeytynyt keskenmeno. Ensin sängylle makaamaan, jalat ylös haralleen sidotaan kiinni, sitten vasta nukutetaan (!), sitten heräät ja saat lähteä kotiin, jos mitään sen kummempaa ei ole. Vuotoa tulee pari viikkoa kai yleensä.
Henkinen puoli voi olla keskenmenossa pahempi kuin ruumiillinen. Kaavinta ei ainakaan satu, kun se tehdään nukutuksessa.