Oletko vaihtanut usein työpaikkaa? Onko ns. parempi jos jaksaa yhdessa ja samas
Kommentit (13)
Osa on ollut määräaikaisia juttuja, mutta osa vakituisia tehtäviä. En ole vielä löytänyt sellaista alaa ja organisaatiota, jossa haluaisian työskennellä yli kaksi vuotta. Opiskelen koko ajan työn ohella ja siirryn aina työhön, joka vastaa paremmin koulutustani.
itse olen vaihtanut firmaa pari kertaa viimeisen yhdeksän vuoden ajan mutta markkinoinnissa se on aika tavallista jos haluaa edetä uralla.Riippuu ihan yrityksestä ja alasta.
edellisessä työpaikassani olin 11 vuotta ja lähdin sieltä koska Suomen toiminnot ajettiin alas, eikä työ ollut enää kovinkaan haasteellista. Aiemmin en vakavissani ajatellut työpaikan vaihtoa.
Nykyisessä työpaikassani olen ollut 7 vuotta - urani on kehittynyt, olen saanut yhden ylennyksen ja tällä hetkellä yritys on uudessa tilanteessa yrityskaupan vuoksi. Mikäli toimintoja ei leikata ja toiminta jatkuu niin voisi kuvitella olevani em. työnantajan palveluksessa vielä pari vuotta.
Työhaastatteluissa on aina erikseen huomioitu pitkät työsuhteeni - positiivisena asiana. Tosin olen tekemisissä kirjanpidon kanssa eli tällä alalla pitkiä työsuhteita arvostetaan.
Näin rekrytoijan näkökulmasta (enemmän traditionaalisella alalla...ei siis mainostoimisto, it-ala tms) kiinnitän kyllä negatiivisesti huomiota jos henkilöllä on monia vain 1-2v kestäneitä työsuhteita. Silloin tulee mietittyä miksi ko. henkilö ei viihdy yhdessä paikassa pitkään - viihtyisikö meilläkään. Jos taas on 10v tai yli työsuhteita tulee mieleen kuinka henkilö enää sopeutuu uuteen työympäristöön ja -kulttuuriin. "Normaaleimpia" työsuhteen kestoaikoja ovat varmaan 5-6 vuoden työsuhteet.
2-vuoden aikana ollut 4.ssä eri työpaikassa. Tosin yksi niistä päättyi, kun projekti loppui. Pääsin nyt 5 työpaikkaan, ensin kieltäydyin vaihtamasta työpaikkaa, mutta toisen soiton jälkeen uusi työnantaja sai puhuttua minut ympäri.
Vaikituista paikkaa minulla ei ole ollut, vaan sijaisuuksia ja pätkätöitä. Riippuu kai mitä kukakin työnantaja työntekijältä hakee..monipuolisuutta ainakin löytyy ja sopeutumiskykyä uusin ympäristöihin.
ap , joka on saanut noottia työpaikkojen vaihtamisesta vuosia työssään puurtaneilta.
Hänen on vaikea työllistyä (harvinainen ala) ja minun suht helppo, siksi olemme menneet hänen työnsä perässä. Minun työsuhteeni ovat olleet n. 1-2 vuoden mittaisia. Ei ole toistaiseksi haitannut työllistymistäni (mainosala), näin on menty nyt 10 v.
eli mulla sellainen koulutus, että vakipaikkoja harvoin tarjolla. Kaikki työsuhteeni olleet määräaikaisia. Itse jo olen niin tottunut tähän (määräaikaisia työsuhteita nyt jo 10 vuotta) että voi olla etten haluaisikaan olla yhden ja saman työnantajan palveluksessa koko ikääni. Tai sitten mulla täytyisi olla tod. intohimo tekemääni työhön ja ainakaan tällä hetkellä sitä ei ole. Työsuhteeni päättyy nyt toukokuussa oltuani nykyisessä työpaikassani nyt 2 vuotta ja nyt alkaakin taas tuntua siltä, että vois maiseman vaihto tehdä terää...
Omalla alallani on "hyva" vaihtaa n. 5 vuoden valein; sita lyhyempi patka herattaa epailyksia ettei osaa sitoutua/tule toimeen ihmisten kanssa ja sita pidempi taas herattaa kuvan siita etta on ehka kaavoihinsa kangistunut eika kykene oppimaan uutta. Itsellakin kylla alkaa n. 5 vuoden jalkeen samoissa hommissa tehda mieli kokeilla jotain muuta, eli sopii minulle.
alalla pääasiassa tarjolla määräaikaisuuksia, mutta oikeasti myös hakeudun pätkätöihin. Enkä edes tiedä miksi, jonkinlaista levottomuutta kai.
...kuinka yhdessä paikassa pitkäänkään pysymistä voisi nykyään pitää kaavoihin kangistumisena. Vaikka olisi nimellisesti yhden ja saman firman palveluksessa tyyliin kymmenenkin vuotta, sinä aikana ehtii tapahtua monta yritysosostoa/fuusiota, jolloin koko yrityksen kulttuuri muuttuu ihan erilaiseksi, organisaatiota uudistetaan, tehtävät menevät uusiksi, joissakin tapauksissa vaihtaa kokonaan uuteen tehtävään jne.
Siistiähän olisi, jos voisi edetä samassa talossa.
Toisaalta kaikkien ei ole pakko haluta huipulle, voi olla myös hyvä siinä mitä tekee ja pyyä siinä.
tästä tosin pois 2xäitiysloma ja hoitovapaata puolisen vuotta. Nyt juuri aloin tehdä puolikasta työaikaa, ja vaihdoin osastoa mutta sama sairaala ja sama ala.
Suoraan koulusta menin ja sinne jämähdin kun vakipaikan sain oltuani n vuoden töissä.
Kait sitä joskus vaihtaa, mutta ei vielä pitkään aikaan koska saadaan lastenhoito niin loistavasti järkättyä näillä järjestelyillä.
äitiys-ja hoitovapaan sijaisuuksia