Tämä päivä on taas sellainen, että tunnen suurta surua koska en ole onnistunut saamaan tyttölasta :(

Tällä viikolla kaksi hyvää ystävääni ovat saaneet tytöt, molemmat kahden pojan jälkeen. Minulla on klome poikaa, joista kolmannen piti olla tyttö :( Ultrassa käytiin viikoilla 23 ja silloin lääkäri vannoi tytön olevan tulossa ja vielä onnitteli sydämellisesti. Harmi oli siis suuri, ja hämmästys, kun sieltä pieni poika tulikin vuosi sitten. Suurimman osan ajasta olen onnellinen katraastani, mutta aina kun muut saa tyttöjä tunteeni kuohuvat ja tunnen suurta surua.

Olen kateellinen ystävilleni, olen kamala ystävä kun tunnen näin :( Miksi minä en ole saanut omaa tyttöä :((((((

voihan meille vielä lapsi tulla mutta eiköhän se 90% todennäköisyydellä ole poika sekin.

Mä aina välillä lohduttaudun tuolla mummo- ajatuksella. Mutta käsi sydämellä, eikö se ole aina naisen äiti joka on tärkeämpi lapselle. Eli pieni lohtu sekin. Kiitos vastauksestasi, mä jo kaduin viestin lähettämistä melkin samantien, ajattelin että susilauma on kimpussa heti. Ap

Toiset kun ai saa niitä poikiakaan...

ja tunnen suurta pistossa omassatunnossa kun tunnen näin, joillakin on todella vaikeaa saada lapsia ylipäätään. Hulluinta on se että mekin kärsittiin lapsettomuudesta muutama vuosi... Ja tätä surua vois verrata siihen suruun. Ap

Ei niin silti tarvitse olla. Isänäiti oli minulle isovanhemmistani läheisin, lapsilleni tulee varmaan myös isänäidistä läheisin. Riippuu isovanhemman tavasta olla lasten kanssa, kiinnostuksesta heitä kohtaan, jne.

kun odotin neljättä lasta. Ensimmäinen oli tyttö, sitten poika, ja kolmaskin lapsi poika. Kaksi poikaa peräkkäin, niin ajattelin josko tyttö tulisi, mutta potra poikahan sieltä. Oli ennestään tyttö, isosisko kolmelle pojalle.



Sitten viidennessä raskaudessa en tosiaan ajatellut synnyttää tyttöä. Poika sieltä varmaan kun nuo kolme edellistäkin. Mutta minulle lapset olivat niin tärkeitä, etten toivonut muuta kuin terveen vauvan.



Vauvan synnyttyä puhuin miehelleni salista että ihan saman näkoinen poika kun edellinenkin, sama paino ja pituuskin, Kuin "muotista" vedetty"... Sitten kuulin kätilön puhuvan kauempana jotain tyttö-sa-nalla ja kysyin miten niin. Kätilö ei ollut kertonut tai en ollut kuullut kumpi tuli. Vauvan nähtyäni pidin itsestään selvänä että poika syntyi.



No, tippahan tuli silmään kun näin kävi, jotenkin yllätys. Olin tietysti vähintään yhtä onnellinen kuin terveen pojan saamisessa.



Kuudes kun ilmoitteli tulostaa, ajattelin taas samoin, ettei mitään väliä, edellisen tytön kanssa olisi 2,9 kk ikäeroa, niin olisihan se kiva, jos tyttö.. mutta ihan sama. Halusin sen vauvan, muusta viis. Tyttö syntyi, oli kolme ja kolme.

Oma isänäitini oli minulle kaikki kaikessa, johtuen varmaan siitä että asui lähempänä. Mutta olen aina sen ajatellut olevan poikkeus. Oma äitini on enemmän lasteni kanssa tekemisissä, mieheni äidille tärkeä on vain mieheni siskon tytär.

PItää vaan yrittää säilyttää läheiset välit lapsiini, ehkä sillein vältyn syrjäytymiseltä sitten mummo- iässä ;)

Ap

Onnea teille! Ap

Miettikää, miltä tuntuisi, jos ette saisi yhtään lasta. Kun olette märehtineet tämän asian loppuun asti, niin sitten vasta voitte tulla valittamaan sukupuolesta.

vaikka loppujenlopuksi se on sama kumpi tulee. Mutta jos vain toivoa saan, niin olisin ratkiriemuissani jos pikkutytön saan. Edellinen on tyttö, ja voi olla että koen epävarmuutta siitä miten poikia kasvatetaan. Olen sitä paitsi yh, joten miestä ei tästä perheestä löydy.

Vaikka en kyllä usko että sen pojan kasvattaminen vaativampaa on. Eikö olisi kiva kun olisi molempia?!

Ja sanon aivan käsi sydämellä että pikkupojat on aivan ihania!

Ap

ja tietää miltä sekin suru tuntuu. Aika lailla samanlaiselta kuin tämä suru. Jos sinua häiritsee niin älä kiltti lue tätä ketjua. En minäkään lue niitä ketjuja joissa poikia mollataan taikka joissa äidit leuhkii kuinka paljon kauniimpia ja fiksuja heidän täytyy olla, koska ovat saaaneet tyttöjä.

Tämä on vain mun tapani nyt käydä läpi tämä asia. Olen pahoillani jos sinä et ole vielä onnistunut saamaan omaa lasta. Ap

Itselläni on neljä poikaa ja tyttövauva. Koko aikuiselämäni mietin salaa itsekseni miltä minun oma tyttäreni näyttäisi, salaa haaveilin hänestä, kehtaamatta kenellekään kertoa unelmastani saada oma tytär.



Neljä poikaani ovat aivan hurmaavia, ihania, suloisia ja onneni täyttymyksiä, mutta tuo pieni siro tyttäreni...hän on jotain uskomatonta, jotain mitä en koskaan uskonut saavani, unelmani.

lapsen sukupuolta. Oikeita ongelmia ei ole lainkaan?

Nämä ihmiset eivät ole kokeneet oikeata surua ja oikeita vastoinkäymisiä. Tuo ap:n otsikkokin oli karmiva! Entä jos joku lapsista kuolisi!! Se olisi oikea suru!

Olen kateellinen ;) Miten te sen tytön teitte?!? Pitikö vaihtaa miestä ;)

Ap

Tottakai TODELLINEN suru on järkyttävän paljon kauhempaa. Itse tunsin tyhjyyttä aiemmin, ennen tytärtäni.



Ja joo, miestä piti vaihtaa :)



t.14

Olen itse ollut ihan samassa tilanteessa, myös minulla on kolme poikaa ja kolmannen ultrassa häntä sanottiin tytöksi. Olin toki innoissani, ostin mekkoja ja muuta mutta oikeasti kyllä epäilin koko ajan lääkärin ammattitaitoa... ja olin oikeassa, poikahan se. Alkuun olin aika hämmentynyt, mietin sitä että ei minusta nyt sitten tullutkaan tytön äitiä ja pitäisikö yrittää vielä yhden kerran. Olin myös aika kade silloin kun joku sai tytön kahden tai kolmen pojan jälkeen.



Nyt nuo tunteet tuntuu kyllä ihan hassuilta. Olen keskittynyt lasten teon jälkeen omaan itseeni, harrastuksiin, työhön, avioliittoon ja lakannut miettimästä koko vauvajuttuja sen enempää ja nyt voin ihan rehellisesti sanoa että koko sukupuoliasialla ei voisi olla minulle vähempää merkitystä. Ehkä haluan vielä lapsen parin vuoden päästä mutta tällä hetkellä hän on mielikuvissani taas poika ja se on oikein ihana ajatus.

On elämässä ollut OIKEITA vastoinkäymisiä toki. Mutta ei se ole vienyt pois näitä tunteita.

Ap

En halua pahoittaa ap;n mieltä, mutta minusta on KIITTÄMÄTÖNTÄ surra tuollaista asiaa. Elämä tuo eteen pettymyksiä ja suruja, mutta lapsi on lahja, josta luulisi olevan kiitollinen oli hän millainen tahansa. Ilmeisesti ap ei ole ihan sisäistänyt tätä asiaa. Itsekäs nykyihminen tietysti suree kaikkea mahdollista mikä ei vastaa täydellisestä hänen halujaan juuri sillä sekunnilla kun hän haluaa. Ihan kuin lapsi olisi ap;n koriste, joku persoonallisuudenjatke, ja nyt se sitten, niin epäreilusti on VÄÄRÄN VÄRINEN. Jos osaa arvostaa sitä että on ne lapset ylipäätään saanut ja jos vielä ihan tereinäkin, niin ei tuollainen voi tulla edes mieleen. Ihan oikeesti. Tällainen itsekkyys loukkaa mielestäni suuresti myös heitä, joilla on ihan oikeita ongelmia lapsen saannin, sairauden tai jopa lapsen menettämisen suhteen.