millaisia lapsuusmuistoja teillä on

näin sanoa, mutta en oikeasti muista yhtään ikävää muistoa lapsuudesta. Ikävin taitaa olla muisto siitä kun loukkasin varpaani eräänä kesänä ja haava alkoi mätimään. Olin n. kuusi vuotias ja siteiden vaihto ei ollut mukavaa.



Ihan hirvittää kun ajattelee missä pumpulissa sitä onkaan kasvanut. No onhan se tietysti kivaa näin. Varmaan hyvät oltavat ovat vaikuttaneet siihen, että olen ulospäinsuuntautunut ja positiivinen ihminen. Lapsen saatuani mietin paljon, että osaanko koskaan olla edes puoliksi niin hyvä vanhempi, kuin omat vanhempani ovat olleet.

minusta on tullut arka ja epäsosiaalinen

Jos se aika olis nykyaikaa, olis äiti saanut pahoinpitelysyytteen ja minut olisi huostaanotettu. Ja oikeuteen olisi yksi ahdistelijakin joutunut.



Nyt 40-vuotiaana ikävöin ihan hirveästi sukua, joka olisi edes jossain muodossa läsnä. Ei ole vanhempia, ei sisaruksia, pelkät huonot muistot vain ensimmäisestä 18 vuodesta. Olen kateeliinen muille lähiomaisista. Sen se on opettanut, että en järkyty mistään, kaikesta selviää.

uskon lujasti siihen että Elämä järjestää asiat aina parhain päin.

Höystettynä alkoholistivanhemmilla ja väkivallalla. Nyt olen erittäin vahva ihminen ja onnellinen elämässäni. Minulle riittää, että meillä on rakastava koti, ruokaa kaapissa, terveyttä ja laskut maksettuina. Elän jalat maassa ja olen onnellinen pienistä arjen asioista.



Positiivista näen melkein kaikissa asioissa, luulen, että kurjan lapsuuteni takia olen näinkin tasapainoinen mitä olen.