ADD tai Asperger-lasten vanhemmat: miten lapsenne menestyvät

tässä vantaalla.. tuskin kukaan mua tunnistaa vaikka koulun nimen sanon.. Kato googlesta millanen koulu, mun mielestä tosi kiva paikka ja ens vuonna pojalle koitetaan saada henk. koht avustaja.. Tässä koulussa on vaan huono puoli,että lukioon ei tästä koulusta voi jatkaa, kun on mukautettu tuo optussuunnitelma..meillä poika rupesi käymään ip-kerhossa vasta nytvuodenvaihteen jälkeen.. valitettavasti on iso ryhmä ja vaan kaksi hoitajaa, mutta onneks on koulusta kaveri siellä..

tää oli vastaus 11:sta.. en muista omaa numeroani.. =)

mistä/millaisesta erityiskoulusta on kyse? Autismiluokistako?

-11-

jonka pojalla on Asperger ja ADHD piirteet.

Poika on erityiskoulussa 6 hengen pienryhmässä ja koulu sujuu loistavasti. Kun on oikeat tavat opettaa tällaista erityislasta niin meidän poika on oppinut asioita hyvin. Koulunkäynti ei takkuile kyllä yhtään kiitos loistavan erityisluokanopettajan.

Tukea koulunkäyntii poika tarvitsee. Normaalissa luokassa tuskin tilanne olisi näin hyvä. Pienessä luokassa on mahdollisuus keksittyä oppimiseen ja opettamiseen eri tavalla. Pojan luokassa on erityisluokanopettajan lisäksi 2 ryhmä-avustajaa. Kuudelle lapselle siis 3 aikuista.

Akateemisesti hän menestyy vaihtelevasti. Kokeista tulee pääasiassa numeroita kasin ja kympin väliltä, paitsi englannissa, missä numero on kuutonen. Matemaattisesti hänkin on lahjakas, mutta ja siinä koenumeroitten parhaat ovatkin kymppejä, mutta keskisttymisvaikeuksien takia välillä tulee huonojakin numeroita. Opettajat ovat onneksi nähneet osaamisen ja koesuoriutumisen eron ja antaneet sitten tehdä toisen samantasoisen kokeen seuraavana päivänä. Silloin suoritus on yleensä ollut paljon parempi. Eli paljon riippuu päivästä. Matematiikan todistusnumero oli yhdeksän. Pojalla on lisäksi lukihäiriö, ja siksi opiskelee äidinkieltä pienryhmässä, mutta lukee kuitenkin sujuvasti ja on oppinut mitä viidennellä luokalla on opittava. Todistusnumero on kahdeksan. Reaaliaineissa voisin kuvitella ongelmia, mutta ne on onneksi ollnistuttu välttämään. Meidänkin pojalla on taipumusta ymmärtää asiat ensin kirjaimellisesti (vert. "kasvipeitto" ylempänä) mutta hän kykenee kyllä syvempäänkin ymmärtämiseen, kunhan hänelle selviää, mistä on kyse. Niinpä meillä keskustellaan läksyinä olevista asioista, selitetään sanoja, piirretään kuvia jne. Lapsi siis selittää ja piirtää itse ja esittää asioita minulle. Lapsi on löytänyt omat opiskelumenetelmänsä ja oppii niillä hienosti. Kaikki, mistä voi tehdä kuvan on opittavissa ja kuvan avulla mitä vaan voi oppia. REaaliaineidenkoenumerot ovat olleet kasia ja ysiä. Eikä oppiminen ole mekaanista, kyllä se on ihan todellista syvää ymmärtämistä.



Koulumenestys ei vaan ole pelkkiä numeroita. Vaikka numerot ovat hyvät, lapsella on silti koulussa ongelmia. Ne ovat enimmäkseen sosiaalisia - hän haluaa kovasti olla mukana sosiaalisessa toiminnassa ja välituntileikeissä, mutta ei onnistu siinä, koska ei hiffaa sen kirjoittamattomia sääntöjä. HÄnkin kammoaa kovia ääniä ja välklkyviä valoja ja nopeitaliikkeitä näkökentässä, joten välitunnilla on välillä ihan tuskaa. Hänellä on vaikeuksia esim koska hän ei osaa kertoa valkoisia valheita ja vaan on liiankin totuuden torvi. Keittolan tädit hermostuvat jos ruoka on pojan mielestä pahaa koska hän ei tajua olla sanomatta sitä ääneen. Hänellä on myös ticksejä, eli hallitsematonta käsien räpyttelyä että ääntelyitä (sihinää, rykimistä) jotka joskus hermostuttavat ihmisiä ja haittaavat esim luokassa opiskelua, vaikka hän ei tarkoita niilllä mitään pahaa. Hän kestää pettymyksiä huonosti ja niitä seuraa sosiaalisesti kykenemättömälle varmasti. Esim viime keväänä hän heitti kirjat seinään enkuntunnilla, kun hän joutui lukemaan ääneen ja luokkakaverit sitten huutelivat hänelle kesken ääneenluvun että "lue paremmin, älä änkytä" - opettaja ei puuttunut huuteluun, mutta suuttui kyllä kirjojen heittämisestä.



Silti meidän kokemus normaaliluokasta on parempi kuin laaja-alaisesta erityisluokasta. Poika oli vähän aikaa myös erityiskoulussa, jossa kaikki nämä ja monta muuta ongelmaa jatkuivat - sinne piti kulkea bussilla, ja sitten sai aina pelätä, että kaupungilla vilinässä sattuu jotain vieraiden ihmisten kanssa. Lisäksi kun se oli laaja-alainen erityiskoulu, siellä oli yhteensopimattomia erityislapsia iso kasa. TÄmmöinen autisti ei tajunut niitä sosiaalisia kuvioita sitäkään vähää kuin tavallisia, eikä osannut väistellä agressiivisempia lapsia, vaan sai aina turpaansa. Pahinta oli se, että oppiminen loppui siellä käytännössä kokonaan. Luokalla oli liian moninainen ongelmien kirjo, eikä opettaja erityisopettajan ammattitaidosta ja avustajasta huolimatta ehtinyt - tai viitsinyt - opettaa kaikkia lapsia. Opetus oli siis käytännössä oppimisvaikeuksisten mukautetun oppimäärän mukainen. Lisäksi tuolla saatu malli sekoitti meidän asperger-autistin omia sosiaalisia kuvioita entistä pahemmin. Hänestä itsestäänkin tuli agressiivinen ja hän kopioi luokkatovereiltaan huonoja piirteitä. Sen sijaan normaaliluokalla malli on normaalimpi ja poikakin järkevämpi. On kyllä selvästi havaittavissa, että toisten kanssa menee paremmin kuin toisten. On luokkakavereita, jotka osaavat rauhoitella asperger-lapsen impulsiivisuutta ja joiden kanssa leikki sujuu (juu, meidän assi leikkii ikätoveriensa kanssa ja se sujuu) ja vaikka vuorovaikutusongelmiakin selvästi on, niiden yli on molemminpuolinen halu päästä. Ja sitten on niitä, jotka yrittävät härnätä toistea kun tietävät, että se suuttuu niin helposti niin hauskalla tavalla - niitä joiden kanssa aina tulee ongelmia.



Niinpä sekä opillisten että sosiaalisen kehityksen tavoitteiden takia meidän lapsi on ongelmista huolimatta normaaliluokalla.

Kuvien ja tikku-ukko-sarjakuvien piirtelyä meillä on myös harrastettu jo vuosia. Valitettavasti meidän vesselimme vain ei jaksa kuunnella pitkiä selityksiä ainakaan nyt, vaan sulkee helposti tilanteen toteamalla "äiti, ei saa."

Meillä on sikäli eri tilanne, että tuo laaja-alainen erityisluokka ON nimenomaan lähikoulussamme ja vielä niin, että ns. käytöshäiriöiset on keskitetty alueellamme eri kouluun ja tässä on neurologisesti ongelmaiset koottuna. Hurjasti riippuu onnesta, millainen luokka osuu kohdalle ja millainen opettaja. Meillä on ongelmana se, että opettaja on ensi vuoden virkavapaalla ja emme tiedä, saadaanko pätevä sijainen ja jos niin millainen. Sinänsä koen, että puolta isompi tavisluokka ei todellakaan ole vaihtoehto meidän lapselle, mutta saapa nähdä sitten. Tosi on, että asperger-lapset oppivat muilta lapsilta aika lailla, joten JOS muut luokkakaverit ovat "vääränlaisia", niin as-lapsikin oppii vääränlaisia asioita.

-11-

Meidänkin pojalla on taipumusta ymmärtää asiat ensin kirjaimellisesti (vert. "kasvipeitto" ylempänä) mutta hän kykenee kyllä syvempäänkin ymmärtämiseen, kunhan hänelle selviää, mistä on kyse. Niinpä meillä keskustellaan läksyinä olevista asioista, selitetään sanoja, piirretään kuvia jne. Lapsi siis selittää ja piirtää itse ja esittää asioita minulle. Lapsi on löytänyt omat opiskelumenetelmänsä ja oppii niillä hienosti. Kaikki, mistä voi tehdä kuvan on opittavissa ja kuvan avulla mitä vaan voi oppia. REaaliaineidenkoenumerot ovat olleet kasia ja ysiä. Eikä oppiminen ole mekaanista, kyllä se on ihan todellista syvää ymmärtämistä.

..................

Silti meidän kokemus normaaliluokasta on parempi kuin laaja-alaisesta erityisluokasta. Poika oli vähän aikaa myös erityiskoulussa, jossa kaikki nämä ja monta muuta ongelmaa jatkuivat - sinne piti kulkea bussilla, ja sitten sai aina pelätä, että kaupungilla vilinässä sattuu jotain vieraiden ihmisten kanssa. Lisäksi kun se oli laaja-alainen erityiskoulu, siellä oli yhteensopimattomia erityislapsia iso kasa. TÄmmöinen autisti ei tajunut niitä sosiaalisia kuvioita sitäkään vähää kuin tavallisia, eikä osannut väistellä agressiivisempia lapsia, vaan sai aina turpaansa. Pahinta oli se, että oppiminen loppui siellä käytännössä kokonaan. Luokalla oli liian moninainen ongelmien kirjo, eikä opettaja erityisopettajan ammattitaidosta ja avustajasta huolimatta ehtinyt - tai viitsinyt - opettaa kaikkia lapsia. Opetus oli siis käytännössä oppimisvaikeuksisten mukautetun oppimäärän mukainen. Lisäksi tuolla saatu malli sekoitti meidän asperger-autistin omia sosiaalisia kuvioita entistä pahemmin. Hänestä itsestäänkin tuli agressiivinen ja hän kopioi luokkatovereiltaan huonoja piirteitä. Sen sijaan normaaliluokalla malli on normaalimpi ja poikakin järkevämpi. On kyllä selvästi havaittavissa, että toisten kanssa menee paremmin kuin toisten. On luokkakavereita, jotka osaavat rauhoitella asperger-lapsen impulsiivisuutta ja joiden kanssa leikki sujuu (juu, meidän assi leikkii ikätoveriensa kanssa ja se sujuu) ja vaikka vuorovaikutusongelmiakin selvästi on, niiden yli on molemminpuolinen halu päästä. Ja sitten on niitä, jotka yrittävät härnätä toistea kun tietävät, että se suuttuu niin helposti niin hauskalla tavalla - niitä joiden kanssa aina tulee ongelmia.

Niinpä sekä opillisten että sosiaalisen kehityksen tavoitteiden takia meidän lapsi on ongelmista huolimatta normaaliluokalla.

mahdollista saada henkilökohtainen avustaja, täällä Helsingissä ei ole. Tai on, jos lapsi tarvitsee henkeä uhkaavan sairauden tai invaliditeetin takia jatkuvaa apua.

Jokiranta vaikuttaa kivalta. Mutta ei auta kuin ihailla täältä rajan takaa, toiseen kuntaan ei voi mennä kouluun.

-11-

tässä vantaalla.. tuskin kukaan mua tunnistaa vaikka koulun nimen sanon.. Kato googlesta millanen koulu, mun mielestä tosi kiva paikka ja ens vuonna pojalle koitetaan saada henk. koht avustaja.. Tässä koulussa on vaan huono puoli,että lukioon ei tästä koulusta voi jatkaa, kun on mukautettu tuo optussuunnitelma..meillä poika rupesi käymään ip-kerhossa vasta nytvuodenvaihteen jälkeen.. valitettavasti on iso ryhmä ja vaan kaksi hoitajaa, mutta onneks on koulusta kaveri siellä..

tää oli vastaus 11:sta.. en muista omaa numeroani.. =)

ensisijaisesti menevät liikuntavammaisille, sokeille tms, tottakai.. Mutta koulun ja muiden poikaa hoitavien tahojen kanssa on anomus laitettu ja toivotaan että tuuri kävis ensi vuodelle.. Ymmärryksen taso on sellaista että tarvitsi aikuisen koko ajan tulkiksi ympäristön kanssa.. En edelleenkään muista numeroani.. =)

mahdollista saada henkilökohtainen avustaja, täällä Helsingissä ei ole. Tai on, jos lapsi tarvitsee henkeä uhkaavan sairauden tai invaliditeetin takia jatkuvaa apua.

Jokiranta vaikuttaa kivalta. Mutta ei auta kuin ihailla täältä rajan takaa, toiseen kuntaan ei voi mennä kouluun.

Kyllähän lapsen selitystenkuuntelemiskykykin kasvaa sitä mukaa kun ikää tulee. joten siinä, missä vaatimukset kasvavat kolmannella, lapsen vastaanottokykykin on todennäköisesti kasvanut. EIkö?

En siis halua kyseenalaistaa teidän tekemää ratkaisua, mutta olen itse - kuten varmaan kaikki assien ja muiden erityislasten äidit - pyöritellyt joka päivä joka vuosi ongelmien huomaamisesta asti, että missä määrin minä aiheutan niitä. Nyt minä jo tiedän, että minä en ole ongelmien synnyn syy, mutta minä voin vielä olla niiden jatkumisen syy, jos en löydä tapaa päästä niiden yli, jos en osaa vaatia tarpeeksi tai jos vaadin liikaa, jos en opeta lapselle niitä sääntöjä joita hän ei itse tajua, jos en löydä tapaa hillitä itseään, kun tavalliset tavat eivät toimi ja niin edelleen. En varmaan ikinä päse syyllisyydestä eroon, mutta sen olen päättänyt, että ainakin yritän joka kohdassa löytää sen mahdollisuuden, jolla lapseni saa nyt ja tulevaisuudessa elää tavallista elämää vammastaan huolimatta.

t. se jolle 11 kirjoitti tämän vastauksen. Olisinko ollut 18 tai 17?

Kuvien ja tikku-ukko-sarjakuvien piirtelyä meillä on myös harrastettu jo vuosia. Valitettavasti meidän vesselimme vain ei jaksa kuunnella pitkiä selityksiä ainakaan nyt, vaan sulkee helposti tilanteen toteamalla "äiti, ei saa."

Meillä on sikäli eri tilanne, että tuo laaja-alainen erityisluokka ON nimenomaan lähikoulussamme ja vielä niin, että ns. käytöshäiriöiset on keskitetty alueellamme eri kouluun ja tässä on neurologisesti ongelmaiset koottuna. Hurjasti riippuu onnesta, millainen luokka osuu kohdalle ja millainen opettaja. Meillä on ongelmana se, että opettaja on ensi vuoden virkavapaalla ja emme tiedä, saadaanko pätevä sijainen ja jos niin millainen. Sinänsä koen, että puolta isompi tavisluokka ei todellakaan ole vaihtoehto meidän lapselle, mutta saapa nähdä sitten. Tosi on, että asperger-lapset oppivat muilta lapsilta aika lailla, joten JOS muut luokkakaverit ovat "vääränlaisia", niin as-lapsikin oppii vääränlaisia asioita.

-11-