Lue keskustelun säännöt.
Kuka haluaa rasittavan nelivuotiaan?
29.01.2009 |
Olen aivan puhki 4-vuotiaani kanssa. Lapsi on niin vaikea! Koko ajan härnää pikkusisarustaan ilkikurinen ilme kasvoilla, varoituksista huolimatta. Kun kieltää, nauraa räkäisesti. Joka kerta yritän olla aikuinen ja sanoa, että kun äiti kieltää, ei saa nauraa. Nyt on tullut kuvioihin myös valehtelu. Valehtelee asioita päin naamaa. Olen lukenut hänelle lastenkirjoja kyseisestä aiheesta ja ollaan keskusteltu asiasta, mutta valehtelu jatkuu. Kaikken rasittavinta on jatkuva marina ja "kato äiti, kuuntele mua!" Puhuu päälle ja komentaa. Oma sietokyky on täysin nollassa koko lapseen. Tänään pimahti ja huusin kurkku suorana enkä edes kadu sitä. Tiedän, ettei se ole aikuismaista, mutta lapseen ei tehoa mikään lässytys. Jo meni perille kun karjaisin kunnolla ja pakotin istumaan jäähypenkillä niin, että pidin tiukasti kiinni ja huusin suoraa huutoa. Sen jälkeen lapsi on ollut kunnolla, tekee omia puuhiaan eikä häiritse mua tai siskoaan. Saan nauttia edes hetken rauhasta, kunnes uusi välikohtaus alkaa. Voisin lähettää koko lapsen avaruteen, siltä tuntuu tällä hetkellä. Muilla samanlaista? Tiedoksi vaan ennen kuin ammutte mut, että lapsi saa kyllä ihan tarpeeksi huomiota ja kahdenkeskeistä kivaa aikaa aikuisen kanssa, siitä ei ole kyse. Tästäkin huolimatta kaiken muun ajan lapsi hyppii varpaille ja yrittää pomottaa ja ottaa vallan.
Kommentit (9)
Enää 14 vuotta ja ne lähtee kotoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkäikäinen pikkusisarus on? Varsinkin jos imetät vielä, niin on ihan luonnollista että isompi sisarus voi ärsyttää äitiä jonka hormonit vetää huomion vaan vauvaan.
Tekee kaikkea pahaa ihan harkitusti ja luulee, että kun halaa ja pyytää anteeksi ja pussailee niin maailma on taas kunnossa ja voi lähteä tekemään lisää pahaa. Esimerkiksi tyhjentää jauhokaapin sisukset lattialle, piirtää tussilla seinään, liimaa tarroja televisioon tai repii joka ikisen oman ja siskojensa lelun lattialle eikä tietenkään siivoa mitään.
Komennus alkoi tänään heti aamusta, ennen kun ehdin edes silmiä avata. Olin vielä sängyssä, kun lapsi tulee ja vaatii piirtämään lumiukon, jotta voisi sen leikata. Jotain rajaa sentään, kauheat kohtauksethan siitä tuli heti aamutuimaan kun sanoin, että äiti piirtää sitten kun on herännyt ja tehnyt aamupalan. Tämmöistä vastaavaa on koko ajan, kaikki pitäisi tapahtua HETI. Oikein mukavaa herätä uuteen päivään. ap
Tiedän, ei naurata. Meilläkin asuu 4 v.
Hän taas on isomman käsittelyssä kok oajan ja on päättänyt että ratkaisu joka tialnteeseen ja konfliktiin on teatraalinen itku. Mua rasittaa se vinkuminen aivan suunnattomasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en imetä ja pienempi muutenkin menee jo itekseen, puhuu ja leikkii. ap
Ei saisi huutaa vaan olla esimerkillinen. Meillä kuitenkin tuo oma räjähtäminen on ainut keino tällä hetkellä saada mukula hetkeksi olemaan kiltisti, vinkumatta ja kiusaamatta. Alkaa hienot legoilla rakentelut tai muut leikit, kun annetaan ensin tulivuoren purkautua. Mitähän psykologit sanoo tähän, onko meillä jotenkin erikoinen lapsi kun olemalla ei-aikuinen on kaikkein parhaimmat seuraukset - lapsi tietää kuka täällä määrää eli vanhempi eikä hän. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeinta on mullekin se rauhallisena pysyminen. Nykyään teen niin, että jos oikein sieppaa, lasken kymmeneen ja alan vasta sitten puhua. Olen luonteeltani tosi temperamenttinen, joten tyyneyden säilyttäminen on pirullisen hankalaa. Pakko siinä on kuitenkin onnistua, en halua että lapsi pelkää minua.
Kerran sain raivarin ja huusin niin, että nielurisat heiluu. Oli kamala tajuta, miten paljon lapsi säikähti. Päätinkin, etten enää koskaan huuda. Parhaiten meillä toimii se, että olen tiukka, mutta rauhallinen. Kun sanon jotain, niin siitä pidetään kiinni. Jäähylle laitan joskus ja jos lapsi ei pysy jäähyllä, niin talutan aina takaisin niin monta kertaa kuin tarvitsee. Jossain välissä lapsi kyllästyy ja jää jäähylle. Kovin montaa kertaa tuota ei ole tarvinnut tehdä.
Rajojen asettamisessa tuntuu muutenkin olevan niin, että kun aluksi jaksaa olla lujana, niin myöhemmin on helpompaa sekä lapsella että muulla perheellä. Välillä toki rajoja testataan meilläkin, mutta ei enää niin kamalasti.
Valehtelu on hankala juttu. Minunkin lapseni keksii juttuja. Olemme yhdessä jutelleet asiasta monesti, mutta varsinkin, jos on tehnyt jotain kiellettyä niin valehtelee. Hiukan valehteleminenkin on vähentynyt sen myötä, kun sanoin lapselle, etten suutu totuuden kertomisesta. Nykyisin hätävalheita ei esiinny enää niin usein, mutta aina välillä kumminkin.
Näytä missä kaappi seisoo ja kuka määrää.
Ei siinä lässytykset auta.