Häistä alle puoli vuotta, ja jo mies mainitsi riidan yhteydessä eron. :(

sä elät miehesi mielestä jossain pilvilinnassa, eikä hän osaa ymmärtää sun ajatuksenjuoksua aina.

oletko muuttunut tuollaiseksi viime aikoina?



entä voisitko mennä jollein ulkopuoliselle asiantuntijalle juttelemaan näistä teidän oglemista, tai vaikka yhdessä menette jos onnistuu.

kun ulkopuolisen on helpompi nähdä se tilanne ja todelliset ongelmat kinojen takana.

a) mies sanoi noin suutuksissaan, koska kenties oli sun kanssa täysin eri mieltä jostain asiasta, josta kenties hänelle nalkutit tms. Ei tuo miltään erouhkaukselta minun korvaani kuulosta.

b) sulla on liian suuret odotukset, että elämän pitäisi olla vain ja ainoastaan ihanaa, koska häistä on noin vähän aikaa ja olet raskaana. Kyllä ne samat arkielämän asiat ja ongelmat on olemassa silloinkin. Ei ehkä kannattaisi kuvitella, että "leijutte pilvissä".

c) miehesi ei ehkä osaa vielä ajatella raskauttasi kovin konkreettisesti, sanoithan, että raskaus on vielä aika alussa. Miehillä kestää tuollaisten asioiden ymmärtäminen. Eikä mies kai samalla lailla voikaan kokea raskautta kuin nainen, se vauvahan kuitenkaan ei kasva hänen sisällään.

Ensiksi, onnea raskaudesta :)



Raskaus ja lapsen saaminen on uusi ja ehkä rankkakin kokemus myös miehellesi. Häntäkin ehkä pelottaa tulevaisuus, mitä kaikkea lapsi tuo tullessaan. Meilläkin oli hirveitä riitoja raskauden aikana. Mies sanoi, että aivan sama vaikka saisin keskenmenon ja oli monta kertaa "heittämässä" minua ulos.. Ja samoin minä olin jättämässä hänet. En oikeasti halunnut lähtä..



Nyt on kaikki mennyt hyvin, siitä asti kun lapsi syntyi.. Olen puhunut siitä, että vaikka minkälainen riita olisi kyseessä, niin eroa ei kumpikaan saisi ottaa puheeksi. Se loukkaa kaikesta eniten, vaikka tietää ettei toinen sitä tarkoitakaan. Tuntuu kuin koko suhde olisi yhdentekevä ei itsensä jotenkin arvottomaksi.



Puhu miehellesi tunteistasi (vaikka väkisin), ei siihen muukaan auta. Ja muista tosiaan, ettet ole ainoa joka saa lapsen ja joka ehkä on siitä hieman hämmentynyt- myös miehesi saattaa olla :)



Fanny

Että päätös, joka olisi pitänyt tehdä silloin puoli vuotta sitten, kostautuu mulle nyt. Olisi pitänyt tietää, mutta rakastuneena sitä ei vaan halua nähdä tiettyjä asioita. Mulle ero ei ole vaihtoehto edes yhden lapsen jälkeen, mutta olen niin pettynyt itseeni, jos en nyt saakaan sitten sellaista onnellista perhettä josta aina olen unelmoinut. Nyt tuntuu, että meille varmaan tulee samanlainen avioliitto kuin mieheni vanhemmille, jossa ei ole rakkautta ja kunnioitusta nimeksikään, mutta ei vaan jostain syystä osata erota, kun kerran on jotain luvattu.

Vauvasta kyllä tykkää yli kaiken, mutta mua loukkas hänen käytöksensä niin paljon, että en tiedä haluanko ja uskallanko vanheta niin empatiakyvyttömän ihmisen kanssa.... olis pitänyt tajuta ettei omena kauas puusta putoa, kun katsoo hänen vanhempiensa empatian puutetta....

No, mulle tää väläys tuli hiukan liian myöhään, kolmen lapsen kanssa ei ero ole 1. vaihtoehto, ehkä tämä tästä...

normaali elämä ja lapsiperheen arkikaan ei ole aina niin ruusunpunaista ja pilvilinnoissa leijumista.

se on rankkaa ja uuvuttavaa, joten karista turhat kuitelmat ja ala olla onnellinen siitä mitä on ja koita itsekin tehdä parhaasi sen eteen että elämä olisi mukavaa kaikilla.



turha märehtiminen utopistisista unelmista ei auta ketään.

menkää avioliittoleirille etc.



Sitten kun vauva syntyy ovat ongelmat monta kerta luokkaa suuremmat!



Onnea vauvan johdosta!

Juu, täytyy tässä itsekin rauhoittua näiden hormonien kanssa. Kiitoksia paljon kaikille vastaajille, ehkä tosiaan ylireagoin. Mutta kun tuntuu vaan niin loukkaavalta, että mies edes meni noin pitkälle. Omista peloistani parisuhteen ja rikkonaisen perheen suhteen olen hänelle niin monta kertaa tilittänyt, että jotenkin luulin että hän olisi se viimeinen henkilö - varsinkin nyt tässä tilanteessa - joka mut pettäisi. En voi tälle tunteelle mitään, että joku asia ei nyt ole ihan kohdillaan, eikä nää tunteet, joita nyt tunnen, vaan yksinkertaisesti sovi tähän tilanteeseen. Tai niiden ei siis kuuluisi sopia.

Sinulla on ollut mielikuva, että odotuksen pitää olla elämän onnellista aikaa. Valitettavasti kaikenlaiset odotukset ovat mahdollisen katastrofin siemen jos sinulla ja miehelläsi ei sattumalta ole samanlaiset odotukset. Lisämausteena tässä jutussa on varmasti myös se, että hormonitoimintasi on nyt ihan uudella mallilla raskauden takia ja se ei voi olla vaikuttamatta ajatuksiisi ja siihen miten reagoit asioihin.



Miehet myös usein kokevat raskauden epätodellisena esim. ultraan saakka tai jopa lapsen syntymään saakka. Jos olet raskauden alkuvaiheessa, miehellä voi olla vaikeata konkretisoida koko asiaa ja ainoa merkki raskaudesta on sinun 'vetämätön olosi ja laiskuutesi'. Ei kovin positiivisia asioita, eihän? Minun mieheni ei ole kertaakaan kahden lapsen odotusaikana leperrellyt minulla tai syntymättömälle vauvalle - esikoista odottaessa se aiheutti minulle jonkinlaista pahaa mieltä, mutta toista odottaessa minun odotukseni olivat oikealla tasolla ja asia ei häirinnyt lainkaan. Mutta hei, kun lapsi sitten syntyi, hellempää ja huolehtivampaa isää ja puolisoa ei olisi voinut olla.



Eli ap, juttele miehen kanssa odotuksistasi, miehesi odotuksista ja teidän molempien tunteista. Koettakaa ymmärtää toisianne. Koeta myös tehdä se rauhallisesti - ilman tunnekuohuja, vaikka se juuri raskautesi takia saattaakin olla vaikeaa.

niin varmaksi ja koko totuudeksi?

sitähän se nimeomaan tarkoittaa naimisiin mennessä että ollaan yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. ja elämä on.

sanoit alussa ettei oman perheesi mallikaan mikään idyllinen ollut, miksi ihmeessä et sitten hyväksy elämän realiteetteja vaan luot itsellesi ja miehellesi turhia paineita jostain älytömästä ja saavuttamattomasta ruusunpunaisesta elämästä?

Nyt tuntuu, että meille varmaan tulee samanlainen avioliitto kuin mieheni vanhemmille, jossa ei ole rakkautta ja kunnioitusta nimeksikään, mutta ei vaan jostain syystä osata erota, kun kerran on jotain luvattu.

Ja juttelen asiasta miehelle - sitten joskus myöhemmin. Nyt en millään jaksa, kun tuntuu niin raskaalta kaikki.



Ap

Ja sitten jos löydän itseni tuollaisesta liitosta, olen niin pirun pettynyt itseeni. Mutta joo, koitan nyt rauhoittua. Ja kuten sanoin, onnellinen olen tästä vauvasta ja rakastan sitä jo nyt ihan hirveästi! Lepertelen sille sitten miehenkin puolesta. :)

Ap

mistäs sinä tämänkään tiedät niin varmaksi ja koko totuudeksi?

sitähän se nimeomaan tarkoittaa naimisiin mennessä että ollaan yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. ja elämä on.

tai saahan niitä olla, mutta ne on jokaisella omansa.

Ja ei pidä suuttua jos asiat ei menekkään niin kuin oli kuvitellut. Totuus on eri kuin kuvitelmat.

kuvitelmien pohjalta ja siitä että mies ei toimikkaan vaimon odotusarvojen mukaan?



Ei toki ole reilua ottaa heti avioeroa esiin riidassa, mutta anna miehelle aikaa totuttautua ajatukseen että hänestä tulee isä. Se ottaa aikansa, painostamalla se ei tapahdu. Hätäinen äijä voi vaikka ottaa pitkät.

Luulempa että ei tämä tilanne ole nyt miehestäsikään sellainen kun että miksi hän sen ajatteli.

Kyllä ne lepertelyt sieltä tulee...



Mutta vastaisuudessa; jättäkää kuvittelut pois. Ei ole mukava riidelle niistä asioista mitä toinen oli kuvitellut sinun tekevän.

On anteeksipyynnön paikka, molempien. Ja sillä ei ole väliä kuka pyytää ensin.

Lepertele sinä sille vauvalle, jospa oppisi

Ja sano, että et halua, että riidan yhteydessä otetaan avioero esiin. Se on kovin raukkamaista. Puhuminen on ainoa konsti päästä yli ja eteenpäin.

ei maton alle pyyhkiminen.

Me olemme olemme olleet naimisissa 7 vuotta ja matkan varteen on mahtunut jos jonkinlaista riitaa. Mutta se on aina ollut lähtökohtana, ettei erolla uhkailla, koska se ei kuitenkaan ole kummallakaan päälimmäisenä mielessä. Tai yleensäkään edes haluna, koska kuitenkin rakastamme toisiamme. Puhu tämä miehesi kanssa läpi. Ehkä hän vain suutuspäissään sanoi, mitä sylki suuhun toi tai yritti tarkoituksellakin sanoa jotain sellaista, että sinä pahoittaisit mielesi. Tehkää toisillenne selväksi, ettei ero ole sellainen asia, jolla ruvetaan uhkailemaan, jos tulee erimielisyyksiä!

miksi meie sitten mainitsi eron? mikä oli se syy joka sai hänet noin raivostumaan?

käyttäydyitkö itse myös täysin sopimattomasti tai sanoitko myös sinä jotain täysin sopimatonta tai asiatonta?



pitää aina katsoa itseään peiliin noiden riitojen jälkeen, sillä niihin tarvitaan aina kuitenkin kaksi, ja koittaa sitten kasvaa kumpikin ihmisenä ja oppia siitä seuraavaa kertaa varten.

ei titenkään ole kypsän ihmisen merkki vetää avioerokorttia riidassa ellei sitä todella tarkoita, mutta tämä on nyt vain sinun versiosi tarinasta.



ja jos se lapsikin on tulossa, niin olisi ihan fiksua opetella viimeistään tässä vaihessa alkaa riitelemään rakentavasti tarpeen vaatiessa.

Juu, tiedän kyllä että riidassa oli syytä minussakin, mutta jotenkin vaan sitten menin ihan jäihin, kun mies alkoi pauhaamaan, "että eihän tästä nyt mitään tule, samantien voidaan sitten erota, olisi kaikki paljon helpompaa" jne. Riitaa meille tuli ihan arkielämän asioista: mun vetämättömästä olosta ja laiskuudesta, raha-asioista jne. Eniten vaan olen just siitä niin järkyttynyt, kun eikö tän pitäisi olla sitä elämän onnellisinta aikaa?!? :((

meillä 2 ekaa raskautta sujui ongelmitta, mies ei nyt erityisesti osallistunut odotukseen, mutta mitään konflikteja ei ollut. Kolmannessa raskaudessa musta tuntui että raskaus oli hänelle ei toivottu, vaikka oltiin sovittu että saa tulla jos tulee. Vauvasta kyllä tykkää yli kaiken, mutta mua loukkas hänen käytöksensä niin paljon, että en tiedä haluanko ja uskallanko vanheta niin empatiakyvyttömän ihmisen kanssa.... olis pitänyt tajuta ettei omena kauas puusta putoa, kun katsoo hänen vanhempiensa empatian puutetta....



No, mulle tää väläys tuli hiukan liian myöhään, kolmen lapsen kanssa ei ero ole 1. vaihtoehto, ehkä tämä tästä...

eikä sillä saa "uhata". Tämän piti olla itsestäänselvyys. Eikä tuo ole ainoa asia joka mua nyt ahdistaa. Aina ajattelin, etä mun lapset kyllä sitten syntyvät maailmaan 100% toivottuina ja odotettuina, mutta sitten kun (meille hieman yllättäen) tulinkin sitten tosi nopeasti raskaaksi, ei mies tuntunutkaan olevan asiasta erityisen onnellinen. Itse tiedän kyllä että tulen tätä lasta rakastamaan yli kaiken, mutta silti suru tulee puseroon, kun ajattelen, että mun olisi pitänyt pystyä tarjoamaan tälle lapselle jotain paljon parempaa. Tiedän että mies kyllä huolehtii lapsestaan hyvin sitten kun sen aika on, mutta ei tämä odotusaika ole yhtään sellaista kuin millaiseksi olin se kuvitellut. :( Luulin että me suorastaan leijuttais onnesta, mutta nyt kaikki tuntuukin yhtäkkiä niin vaikealta; mies ei "lepertele" vauvalle kuten ei mullekaan, kuten kuvittelen onnellisten odottavien vanhempien tekevän. Tuntuu että mä oon jäänyt tän asian kanssa ihan yksin. :(( Ja niin kun mä haluaisin olla onnellinen, mutta kun en vaan ole!

Ja sano, että et halua, että riidan yhteydessä otetaan avioero esiin. Se on kovin raukkamaista. Puhuminen on ainoa konsti päästä yli ja eteenpäin.