Lapsen kasvatuksesta ? Miten paljon pakotatte ?
Alan olla tosi kyllästynyt lapsen pakottamiseen tehdä jotain. Siitä kun tulee aina tappelu, eikä varmasti tee jos yrittää pakottaa.
Tänäänkin piti mennä luistelemaan ja oli rakas päivä takana. En vaan jaksanut tapella asiasta ja jätettiin menemättä, kun lapsi ei halunnut.
Olisi kiva jos voisi harrastuksen aloittaa, mutta pelkäämpä etten jaksa sitä tappelua, kun ei halua kuitenkaan lähteä. Kaksi harrastusta on jo jätetty kesken. On kyllä tykännyt harrastuksesta, mutta se lähteminen joka paikkaan on niin vaikeaa. Vaikka olisi jokin mieluinen paikka, niin ilman kiukuttelua ei lähtö onnistu ja aikaa kuluu tuhottomasti. Olisi vaan sisällä ja pelaisi tai jos ei anna pelata niin leikkii sisällä tai vaan kulkee edestakaisn ja ruinaa saada pelata.
Kyse on 8 vuotiaasta lapsesta jonka kanssa aina on ollut vaikeaa. Kahden muun lapsen kanssa ei ole ongelmia ja nämäkin kärsii, kun yksi ei suostu mihinkään lähtemään.
Meilläkin on yksi lapsi, joka on aina olut ns. vaikea luonne - hän on nyt 15-vuotias ja lähes kaiken hereilläoloaikansa viettää tietokoneella.
Vielä alakoulussa saatiin toimimaan järjestelmä, jossa oli ulkoiltava vähintään yhtä paljon kuin käytti tietokonetta ja usein sitten kävikin niin, että lähti ulos pakolla, mutta viihtyi siellä (mäenlaskua, lumilinnan tekemistä, luistelua) lopulta tuntikausia.
Parin nyt alakoulussa olevan kanssa onnistuu monenlainen tekeminen ja lähteminen, kun selvästi ilmoitetaan, että tänään/tällä viikolla/ennen viikonloppua ei pelata l. jää se jatkuva kyttääminen ja pelaamisen miettiminen kokonaan pois.
Harrastusten kanssa on pidetty sellaista linjaa, että kesken kauden ei lopeteta l. vaikka itkun ja hammastenkiristyksen kanssa sinne mennään, jos on aloitettu - osa harrastuksista on tällä tavoin kestänyt sen yhden kauden ja osasta on tullut monivuotisia kestosuosikkeja.