Lue keskustelun säännöt.
Oma kokemukseni lapsi kotihoidossa-keskusteluun
27.01.2009 |
Sain ensimmäisen lapseni -80 luvulla ja silloin hänet vietiin päiväkotiin jo pienenä, kuten isosisaruksensa, kolmannen lapsen jälkeen jäin kotiäidiksi ja syntyi kaksi lasta lisää, esikoinen lähti kouluun ja muitten kanssa kävimme kerhoissa ja muskareissa. Syntyi kaksi lasta lisää ja sainkin heidän ollessa pieniä, työpaikan joka oli unelmani. Tenavat päiväkotiin ja isommat olivat koulussa. Tässä siis tausta seuraavalle mielipiteelleni, omalle kokemukselleni.
Kumpikin vaihtoehto toimii :) kun sen laittaa toimimaan. Ongelmia on kummassakin, mutta jos niiden ei anna kasvaa, ne eivät tunnut isoilta.
Tuosta paljon puhutusta kaverihommasta, kukaan lapsistani ei ole jäänyt ilman kavereita, eivät nekään, ketkä olivat kotihoidossa kouluikään asti, eivätkä käyneet edes eskarissa! Nuorempien kohdalla olen huomannut sen, että heidän kavereissaan on paljon lapsia, jotka puhuvat vanhempiensa suulla...Tuo onkin yksi iso ero verrattuna esikoisen lapsuusaikaan ja nykyiseen aikaan. Ihmisten arvotelu , jopa ilkeän sävyinen arvostelu, on lisääntynyt ja lapset imevät vanhemmistaan tuon käyttäytymisen. Jos me aikuiset puhuisimme asioista suvaitsevasti, oppisivat lapsetkin sen. Täällä palstalla huomaa hyvin kuinka kypsymättömiä jotkut vanhemmat ovat, ikävä kyllä. Ja heidän lapsiaan sitten ovat ne jotak huutelevat toisille lapsille ja arvostelevat ja asettavat paremmuusjärjestykseen toiset lapset jo pienestä pitäen . Kaikki tietävät , että raha on usei se, joka ratkaisee hoidon, ei siinä tarvitse toisten ruotia ja moittia omia valintoja, jotka jokainen perhe tekee omien perusteidensa mukaan.
Jokainen fiksu vanhempi osaa katsoa lapsensa parhaan ja tehdä sen parhaan olosuhteiden mukaan. Typerää täällä huudella ja kehua kuinka naureskelee lapsille joilla ei ole kavereita. Teidän kaltaisten lapsia , he eivät edes tarvitse kavereikseen. Me vanhemmat olemme se taho, joka voi tuolle ajattelulle tehdä jotain!
Kommentit (5)
Olen samaa mieltä kanssanne, toki kaikki eivät voi olla hoitamassa omiaan tai jotkut eivät halua. Kummin vaan, ei pitäisi mollata niin törkeästi kuin täällä on nähty, syyllistämistä hoitoon viejille, ilkkumista kotona hoidettaville, mikä saa ihmiset tähän?
Eikö kaikkien kannattaisi vetää yhtä köyttä? Tarttis tehdä varmaan jotain!
Moni olisi kotona vaan rahat eivät riitä, voihan niistä keskustella ja jakaa mielipiteitä.
Moni on parempi vanhempi kun hoitaa avin illat ja viikonlopun, mitä sitten, ihan OK, jos perhe voi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä että kumpikin järjestely toimii. Itse olin esikoisesta 2 vuotta kotona, sitten töissä lähes 2 vuotta, kunnes kuopus syntyi, ja nyt lasten kanssa kotona kunnes kuopus täyttää 2 vuotta. Esikoinen viihtyi päiväkodissa, mutta ei ole ollut ongelmia kotona olossakaan (käy kerhossa), lapset tulevat loistavasti toimeen vaikka ikäeroa onkin. Ja hyvillä mielin palaan takaisin töihin ja lapset menevät päiväkotiin.
Ja jos olisi rahaa yllin kyllin, niin toki olisin mielelläni lasten kanssa kotona, vaikka kieltämättä työelämääkin kaipaan välillä. Mutta raha ei kasva puussa...
Ei saanut mitään ihmeellisiä tukia silloin, isä oli töissä ja vastatehty omakotitalo oli siinä harteilla. Meillä elettiin hyvin tiukasti, ei reissattu eikä mitään. Siihen aikaan ei kaiketi ollut sitä valinnanmahdollisuutta - se oli se mitä oli. Ja totuttiin elämään niillä puitteilla mitä oli.
Itse vein lapseni hoitoon siten että vanhempi oli 3,5 v ja nuorempi 2v. Se oli meille OIKEA aika, minulle oikea aika lähteä kotoa muualle - ns sivistyksen pariin :) En usko että olisin pelkästään rahan takia jäänyt kotiin, tuntui vaan siltä että nyt on aika.
En mieti nykyään, mikä olisi ollut parempi vaihtoehto koska siihen en vastausta koskaan saa. Tein ratkaisun, kipeän sellaisen ja se on niin.
Itse pidän tärkeenä sitä että äiti ja isä ovat LÄSNÄ lapsen elämässä. Se onnistuu päiväkotipäivän jälkeen.
Ja tosiaan jokainen ratkaisu on perheen oma eikä siihen ketään voi lähteä syyllisyyttä etsimään!
Päiväkotiaikana kolme lasta olivat vuoroon sairaana, olisivat olleet edes samaan aikaan, mutta kun yksi alkoi parantua, toinen jo sairastui jne. Joskus samaan aikaan, harvemmin.
Oksennustaudit olivat rasittavia, ei samaan aikan jolloin valvottiin useampi yö, ja lakanapyykkiä riitti. Kerran viimeksi sairastunut aloitti yöllä oksentamisen yläkerrossängystä osuen jo teveenä olevan reunan yli... pyykkiin vaan.
Mitä voi tehdä, kun työssä olisi käytävä taloudellisista syistä. Sairastelut olivat niin tiheitä, että oli aloitettava perhepäivähoitajana, vaikka alkuun ei montaa lasta pystynyt ottamaankaan omien lisäksi.
Minulle riitti kolmen ensimmäisen kanssa kerrostaloasuminen, jossa kavereita oli kolmesta nelikerroksisesta talosta. Ei mitään muuten, mutta lapset olivat lopulta yökylässäkin usein, meillä olivat vastaavasti sekä myös kavereiden pienempiä, ettei tule paha mieli...
Läksyjä ei maltettu tehdä, kavereita ovella hakemassa ulos koulun päätyttyä, --pääseekö teille? No mennään meille...
Kun muutimme omakotitaloon, oli 5v, nuorin sekä koululaisia kolme. Vauva tulossa, eikä mahdollisuutta viedä seurakunnan kerhoon kotipoikaa. Ei ollut e kunnan järjestämää esikoulua vielä, poika teki päivät joko yksin tai kanssani kivoja juttuja, askartelusta leipomisiin jne.
Kun hän meni ensimmäisenä päivänä kouluun, sanoi - Äiti, ei tarvitse tulla mukaan, menen itse..Koulu vajaa kilometrin päässä. Kerroin että on tapana olla ensimmäisen tunnin aluksi, jos mahdollista, en jäisi pidemmäksi aikaa, olihan vauva 4 kk:n ikäinen ja hommia oli isossa perheessä..(.Aivan ensimmäinen lapsi oli ollut päiväkodissa kolme vuotta ennen koulun alkua ja itki kun jätin kouluun..).
Koulu lähti kotipojalla hyvin käyntiin, poika sai muutaman hyvän kaverin, mutta ei ollut enää niitä kerrostalokavereita, joita sisaruksilla aikanaan.
Vauva kasvoi ja lähdin työhön hänen ollessaan vuoden. Naapuri hoiti ja isommat hakivat koulusta tullessaan ja niin siinä vuorotyöisän kanssa olivat, vanhin lapsista tyttö.
Sitten syntyi tähän omakotiasumisen aikana vielä vauva, edellinen 2,9v.
Jäin kotiin, "iltatähdet" eivät menneet kerhoihin eikä esikouluun, koska ei sellaista meidän kunta vielä järjestänyt edelleenkään, ennen kuin laki tuli, Serkkuja kävi lasten seuraksi, mutta ei päivittäin ollut kavereita.
Nuorimman kasvaessa sujui yhteiset leikit niin sisällä kuin ulkonakin isossa pihassa, serkut välillä, mutta siinä se oli. Veimme mummia tuulettumaan laivamatkoille. Lapsille oli niin paljon kivaa laivaristeilyllä, että kävimme mielellämme muitakin kertoja. Isompi iltatähdistämme osallistui siellä esim. karaoke- kilpailuun, karaoke oli vasta alkamassa Suomessa silloin, mutta hän alle kouluikäisenä uskalsi mennä laulamaan yleisölle. Kun ei ollut lukutaitoinen lauloi ulkoa...Sisarensa voitti lounasristeilyllä Tukholman risteilyn 6-vuotiaana laulamalla Kirkan "Daa-da-daada...peppu heilui ja yleisö piti. Esiintyi vain kotona saaduilla taidoilla. Myös oli ihana kerran katsoa kun toinen heistä lauloi iltasadun päätteeksi mukana oleville lapsille ja aikuisille laivalla -Sininen uni,
alle kouluikäisenä. Voitti yleensä piirustuskilpailut, vaikka ei piirretty voiton takia, mummi osti muutenkin tuliaisiksi, voitti legorakentelussa jne. Mutta olin ollut kotona tukemassa lapsia asioissa, joita he tarvitsivat. Annoin piirtämiselle mahdollisuuden, pidin huolta että oli paperia, kyniä jne. (On sittemmin käynyt kuvataidekoulun, netistä voi Elfwoodista katsoa ihania töitä)...Toinen kielellisesti lahjakas esim. kirjoittanut Risto Aution ja muutaman muun nuoren kanssa satumusikaalia, joka on DVD:nä...
Jostain syystä kotona olleet puhuivat täysin kirjakieltä aloittaessaan koulun, Ei kuulunut -sä, mä tai - tykkää, vaan pitää jne. Jatkavat puhuen hyvää suomen kieltä...Tiukkaa on kyllä ollut rahan suhteen, mutta kotiäitiys oli osa työvuosistani, ei tarvinnut vaatteita niin paljoa itselleni, toista autoa, pikaruokia ei, ommeltua tuli paljonkin kun oli aikaa...