En ymmärrä, miksi seksiä pitää harrastaa sellaisen ihmisen kanssa, jota ei
voisi ajatella puolisokseen ja lastensa vanhemmaksi. Siis miksi pitää mennä sänkyyn jonkun pari tuntia tunteman ihmisen kanssa? Kun aina on mahdollisuus raskauden alkaa, niin sitten ollaan hankalassa tilanteessa mitä tehdä.
Kommentit (6)
Ei kaikki halua jokaisessa elämänvaiheessa pidempää suhdetta, silti voi olla seksuaalisia ja muita läheisyyden tarpeita. Ihmiset on erilaisia.
Intohimo ei ole sama asia kuin rakkaus! On erittäin vaarallista sekoittaa nämä kaksi asiaa keskenään. Itse en ymmärrä, miten joku voi koko elämänsä aikana olla intiimisti vain yhden henkilön kanssa.
Ja jotta nyt ei ymmärretä väärin, en ole suinkaan mikään yhden yön harrastelija vaan naimisissa jo kohta 9 vuotta.
miksi ihmiset eivät arvosta itseään ja hankin akateemista koulutusta, van halveksivat omaa itseään ja aivokapasiteettiään.
En ymmärrä, mutta onhan näitä heikkosti koulutettuja loosereitakin.
Mielestäni seksi on kivaa. Enkä näe siinä mitään väärää, jos kaksi aikuista, vapaata ihmistä pitää toisiaan hyvänä. Osaan huolehtia ehkäisystä.
En ole koskaan kokenut, että minun (tai sen toisen) PITÄÄ "harrastaa" seksiä, vaan menimme sänkyyn, koska molemmat nautimme siitä.
Sen Oikean tapasin 31-vuotiaana, joten pitkä selibaatti olisi ollut.
Mutta ei sinun tarvitse kaikkea ymmärtääkään.
antaa miehen ruikkia lastinsa sisääsi.