Olen huomannut, että erityislasten perheessä on usein ongelmia.

on kielenkehityksen viivettä, laitatko senkin meidän piikkiin? Nyt täällä on taas joku keittiöpsykologi jakamassa neuvoja, joka ei tiedä asioista välttämättä yhtään mitään

on usein selitettävissä varhaisen vuorovaikutuksen puutteella lastensuojelun ajatusmaailmassa.

En ole heitä tukenut, kun ei kuulu työnkuvaani, mutta seurannut ja todennut väitteeni todeksi.

ap

Ja kas, minäkin olen työskennellyt erityislasten parissa ja en kyllä vanhemmista voi päätellä mitään. Ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä täältä lukee.

on kielenkehityksen viivettä, laitatko senkin meidän piikkiin? Nyt täällä on taas joku keittiöpsykologi jakamassa neuvoja, joka ei tiedä asioista välttämättä yhtään mitään

on usein selitettävissä varhaisen vuorovaikutuksen puutteella lastensuojelun ajatusmaailmassa.

ei paljon helpota vaikka koton aolisi kaikki mallillaan...

Eli erityislapset ovat usein hyvin vaativia ja saa olla tosi hyvä parisuhde, mikä sitä jaksaa.

Tunnen useita erityislapsiperheitä. Minun tuntemistani n80%ssa perheistä isä on saanut tarpeekseen. On ratkennut ryyppäämään, lähtenyt, tullut ero tai ottanut itseltään nirrin pois. Yhdessäkään tapauksessa ei tietenkään suoraan ole syytetty tapahtuneesta erityislasta, mutta tottakai lapsi on tuonut mukanaan ongelmat parisuhteeseen ja sitä kautta sitten ne muut ongelmat paisuneet.

Sitä paitsi on hyvin vaikeaa pitää joidenkin erityislasten kanssa säännöllistä rytmiä. Ovat niin kovin yksilöllisiä ja tarpeensa ovat kovin yksilöllisiä.

Mutta luulenpa vaan, että kasvatusasioissa petraamalla monien erityislasten diagnoosit voitaisiin purkaa.

Luulenpa että tarkoitatkin nyt erityislapsilla adhd/asperger- lapsia? Juu totta, ehkä heidän kohdallaan voisi kasvatukseen erityisesti petraamalla saada hyvääkin aikaiseksi MUTTA tuskin sitä diagnoosia sentään purkaa.

Kerronpa sinulle muutamasta tuntemastani erityislapsesta (nimet keksittyjä):

Outi: Puhuu ja ymmärtää puhetta, liikkuu vaivattomasti, ikuinen lapsi, ei koskaan kehity 5v vanhemmalle tasolle, sen sijaan kehitys tulee menemään taaksepäin mitä vanhemmaksi tulee. Tulee tarvitsemaan apua asumisessa (vanhemman läsnäoloa) aikuisenakin. Lapsuus aikana kovin huomiohakuinen. Kepposteli kovasti, eikä voinut jättää yksin hetkeksikään.

Reija: Ei osaa puhua, mutta ymmärtää puhetta. Osaa viittoa. Myös ikuinen lapsi, mutta kehitys ei taannehtivaa. Liikkuminen lapsena tuen kanssa hankalaa, myöhemmin päässyt tuesta eroon. Tulee pärjäämään isompana palvelutalossa. Toki tarvitsee siellä apua monessakin asiassa. Ns helppo erityislapsi, joka vaati vain paljon huomiota.

Niina: Ymmärtää puhetta, ei itse puhu, eikä viesti muutoinkaan. Liikkuminen todella hankalaa, pitää taluttaa molemmista käsistä auttaen. Ei ikinä tule pääsemään eroon mm vaipoista. Ei opi kommunikoimaan jatkossakaan. (nyt 18v) Ei tule pärjäämään koskaan ilman jatkuvaa läsnäoloa, eli palvelutalot eivät häntä varten. Tauti johtaa kuolemaan ennen 30v ikää.

Juha: Ymmärtää jonkin verran puhetta, ei puhu eikä muutoin kommunikoi. Ei osaa liikkua avusteisestikaan. Tarvitsee pyörätuolia aina. Ei pääse eroon vaipoista koskaan. Ei tule pärjäämään ilman jatkuvaa läsnäoloa. Tauti johtaa kuolemaan ennen 15v ikää.

Mika: Kuin normaalilapsi muutoin, mutta kehitysviivästymä. Naiivi lapsi. Uskoo kaiken mitä muut sanovat. Arvaamaton luonteeltaan. Tulee pärjäämään palvelutalossa tai vastaavassa.

Tarinoita olisi lisääkin, mutta näistä kertomistani vain 1 vanhemmat ovat yhdessä. 3ssa tapauksessa isät ratkenneet ryyppäämään ja 1n isä lähtenyt 3v lapsen syntymän jälkeen. 1den äitikin ratkennut ryyppäämään ja lapsi sijoitettu muualle.

Keskushermosto on vaurioitunut odotus/synnytys- tai varhaislapsuudenaikan. Lääkärit ovat kyllä sanoneet, etten ole aiheuttanut sitä. Ei paljon auta.

Kiitos vaan ap kannustavista sanoista. Perheneuvolan asiakkaita olimme hetken koska lapsi ahdistui koulun puutteellisen tuen takia. Itse hakeuduimme apua hakemaan. Joskus tekisi mieli (varmasti olen tehnytkin) vetää lärvit ja unohtaa koko perhe hetkeksi.

diabeetikko lasten kotonakin,jossakin on hyvät oltavat ja jossakin ei. Meidän perhe on täysin "normaali" jos sellaiseksi mitään perhettä voi kutsua ja meillä siis on yksi kolmesta lapsestamme erityislapsi

Meillä on lapsilla ollut aina rajat ja säännöllinen elämä. Olemme täysin päihteetön perhe, jonka molemmilla vanhemmilla on hyvä päivätyö. On omakotitalo maalla vartin päässä isosta kaupungista. Lasten kanssa olin kotona 5 vuotta kotiäitinä. Nuorin lapsista (ei erityislapsi) oli vähän alla 3v kun lapset aloittivat päiväkotiuransa.



Kasvatusasioissa ovat 'asiantuntijat' yrittäneet 'auttaa', mutta järjestään ovat todenneet, että teillä on asia hyvin hanskassa. Mitään arkea helpottavaa apua emme ole mistään saaneet. Erityislapsemme ongelmat ovat koulussa suuria ja ovat vaatineet siellä melkoisia järjestelyjä. Kiitos opettajalle, joka on taitava työssään.



Toisaalta olen kanssasi samaa mieltä kun seuraan erityislapseni erityiskavereiden vanhempia. Lasten ongelmat olisivat varmasti pienempiä, jos monet heistä saisivat ulkopuolelta apua vanhemmuuteensa. Yhteiskunta tukee näissä asioissa hyvin huonosti.



Yleistäminen, että erityislasten ongelmat johtuvat kotioloista, on väärin. Neurologiset ongelmat eivät johdu kotioloista. Kannattaa ottaa asioista selvää, ennen kuin lähtee tuomaroimaan.

yhdellä perheellä viidestätoista oli vaikeuksia vanhemmuuden kanssa. He olivat selvästi luovuttaneet.