Masentaa
Mun elämässä ei ole mitään muuta kuin työ ja koti. Kotona oleminenkin on pelkkää pyykkiä, siivoamista, lasten ruokailuista ja muista tarpeista huolehtimista.
Olen AINA yksin, en omista yhtään ystävää, joka lähtisi kanssani esim lenkille, elokuviin tai tulisi joskus edes kylään.
Mies katsoo kaiket ajat tv:tä tai surffailee netissä, siis silloin kun ei ole työmatkalla tai harrastuksissaan.
Minulla ei ole harrastuksia. Minulla on vain lapset, työ ja kodinhoito.
Nytkin itkeskelen täällä yksin surkeaa kohtaloani.
Kommentit (6)
Myös kotona voi tehdä kaikkea kehittävää, esim. avoimen yliopiston verkkokurssi vois tuoda uusia ystäviä ja aivotoimintaa
sitten funtsit että jos niitä hyviä ei olisikaan, joku puuttuisi.
Esim. se mies ja olisitkin ihan yksin siinä lasten kanssa ?
Taidat tarvita hieman piristystä arkeesi, se vaatii omaa aloitettasi ja piristys tulee usein ihan pienistäkin asioista, joku uusi ostos, duunaat kotona jotain pientä, teet itsellesi jonkun hemmotteluhoidon.
Tai sit vähän isompaa, otat ja lähdet vähäksi aikaa pois ja hemmottelet sillai. Järkkäät vaan asiat, eiköhän jonkunlaista kotiapua saa pieniltäkin paikkakunnilta. Ja hei se mies peliin !!!
Tuntuu vaikealta ajatella tätä asiaa nyt positiivisesti, koska ihan tosissani olen AINA yksin. Miehellä on työ, jonka vuoksi joutuu olemaan todella paljon pois kotoa. Lisäksi hänellä on aikaavieviä harrastuksia esim golf, jossa menee helposti koko päivä. Hän ei ikinä ajattele, että minäkin voisin lähteä jonnekin. Jos joskus harvoin olen jossain käynyt, hän vie heti lapset omille vanhemmilleen ja lähtee baariin (kuten lähes joka viikonloppu muutenkin)
Haluaisin itsekin joskus lähteä jonnekin ilman lapsia, olla ihan rauhassa enkä palvella koko ajan.
Itse olen yksinhuoltaja-äiti ja minulla on pieni vauva ja isompia lapsia.
Välillä on todella väsynyt ja vaikeaa, eikä mulla ole apuja myöskään.
Pientä vauvaa kun en viitsi jättää kenenkään hoitoon ja kun ei sitä isää tässä ole, yksin on taaperettava eteenpäin.
Paljon vaikuttaa oma ajattelutapa ja antaako kaiken tosiaan viedä sinne masennuksen syövereihin, masentaahan se jos kovin jää pohtimaan asioita. Sitä on vaan repäistävä itsensä ja tehtävä jotain, pieniäkin asioita, mutta jotain ettei jää paikoilleen.
olen 5
Olen miettinyt, että pärjäisin ihan yhtä hyvin yksinkin. Tai ehkä löytäisin rinnalleni miehen, joka haluaa viettää aikaa myös minun kanssani.
Eikä minulla ole mahdollisuutta harrastuksiin, koska mieheni on niin paljon pois kotoa ja lapset ovat kuitenkin vielä niin pieniä, että tarvitsevat hoitajan. Pieni paikkakunta, joten harrastusmahdollisuuksiakaan ei niin valtavasti ole.
Ap