Meillekö kolmas...?
Ajatukset on ihan solmussa. Kunhan siis vuodatan...
Meillä on siis kaksi lasta ennestään. Tyttö on 5v ja poika tasan 2v. Miehelle on iskenyt hirmuinen vauvakuume ja juttelee alvariinsa, että mahtuisihan meille se kolmaskin... Mä ajattelin pitkään, että nämä on nyt tässä, mutta toisaalta...
Ei mulla olis sinänsä kolmatta tenavaa vastaan mitään (mitä nyt joutus vaihtaa autoa ja kaikkee semmosta :P) mutta raskaus pelottaa. Edellisetkään ei olleet mitään hirmu helppoja, enkä mä todellakaan pidä raskaanaolemisesta... Mua ahdistaa jo se, että mun kroppani ei ole raskausaikana " mun" :roll: Lisäksi mulla on huono selkä. Nytkin se on ollut jo 3kk kipeä, kun poikaa joutuu kanniskelemaan eikä toi meidän 2v oo mikään pieni jätkä - painaa 15kg. Kummallakin kerralla mä olen kärsinyt etenkin loppuraskaudesta hirveistä issiasvaivoista. Esikoista odottaessa mulla halvaantui toinen jalka... Sen päälle sitten kaikki närästykset sun muut ja mun lantionmallilla vauvat tuppaa roikkumaan kertakerralta alempana = painaa jalkojen verisuonia = veri ei kierrä... Nukkuminen on yhtä tuskaa, kun lonkat puutuu, närästää, maha painaa, tenava potkii ja valvottaa.... Argh!! Ekasta raskaudesta mulla jäi kai jonkinlainen hermovaurio tonne selkään, kun edelleen toinen jalka välillä jätättää ja selkä kronaa. Mulla tosin synnynnäinenkin selkävamma, mutta noi hermo-oireet on tulleet vasta esikoisen jälkeen...
Jos joku kantais ne vauvat mun puolestani, niin mä voisin kyllä synnyttää noita vaikka seitsemän! Synnytykset mulla on olleet kai aika helppoja. Ilman puudutuksia on menty molemmilla kerroilla...
Ja sekin hirvittää, että mitäs sit jos tuleekin jotain kohdunulkoisia, keskenmenoja. Ei tässä nyt enää ihan nuoria olla (32v) ja kaksi keskenmenoa mulla on aikanaan ennen pojan syntymää ollut jo... Viimeistään sitten kun mä olen 35v, saa mun piuhani katkaista lopullisesti. Sitä vanhempana en tosiaan enää jaksa olla raskaana.
Mitä mä teen!? Ahistaa... Voiko kolmas raskaus mennä jo rutiinilla... ? :P
Kommentit (2)
kun en koe itseäni mitenkään kuumeilevaksi...
Mä olen jotenkin tottunut ajatukseen, että meidän ipanat on nyt tässä. Olen ollut myymässä ja antanut jo poiskin kaikkia vauvavarusteita jne. Näissäkin kahdessa puuhaa kun riittää, molemmat erittäin ehtiväisiä, vilkkaita ja omapäisiä :D Kolmas ei oo pahemmin käynyt edes mielessä. Ja jotenkin luulin, ettei oo miehelläkään. Mun pinna on sentään se pidempi noiden ipanoiden tappeluja setviessä ja raivareita rauhoitellessa :P
Tuli siis NIIN puun takaa, kun mies yhtäkkiä pullautti suustaan, että mahtuishan meille se kolmaskin... Mä tunsin oloni jotakuinkin nurinkuriseksi, kun aloin miehelle siinä kauhistelemaan, että miten me sit selvittäisiin. Nytkin tuntuu rahat olevan aina lopussa ja jouduttais vaihtaa vielä autokin, kun ei meidän ooppeliin kolmea istuinta mahdu vaikka itkis... Mies vaan tuumas, että sit me varmaan ostettas isompi auto.
Sen jälkeen tuo on melkein joka ilta jauhanut samaa. Et olishan se kiva ja mukaviahan noi meidän mukulat on ja ja ja...
En mä nyt tosiaan ehdottomasti sitä vastaankaan ole, mutta mua vaan pelottaa se raskaus... Ei sitä ihan turhaan sanota RASKAUS-ajaksi... Mun mielestäni... Ja se taloudellinenkin puoli, vaikka ainahan me on selvitty. Silloinkin kun saatiin köyhinä opiskelijoina esikoisemme...
En mä tiedä. Ehkä mä haluisin, että joku vakuuttaisi mulle, että mies on ihan oikeassa ja voisin oikeastaan ihan hyvin vaihtaa vauvakuumeelle itekin :D
Sulla on sikäli onnellinen tilanne, että sun mies haluaa. Monella se on päinvastoin...
Mutta kyllä se mietityttää... Meilläkin suunnilleen saman ikäiset lapset kuin teillä, ja nuorempikin alkaa olla vähän itsenäisempi (siis syö itse, jotkut vaatteet saa jo päälle itse, ei ole enää vaipoissa ja nukkuu suunnilleen kaikki yöt), niin välillä miettii jaksaako kaiken alusta. Raskauksissa ja synnytyksissä mulla ei muuten ole ollu mitään ongelmia, paitsi että juuri myös selän vuoksi jouduin jäämään ennen aikojaan sairaslomalle. Minullakin tulee tänä vuonna 33v. täyteen, niin on tunne, että olis nyt viimeistään aika tehdä se kolmas, jos aikoo... Mulla vielä kaiken lisäksi on kierroissa ollu jo vuoden häiriöitä, niin viime elokuussa mieheni kanssa päätettiin, että aletaan yritys. Vauvakuume on välillä tosi kova, tosi kaipuu pienestä vauvasta, ja toisinaan taas tulee mieleen niitä negatiivisia asioita ja tekee mieli lopettaa koko yrittäminen, varsinkin kun meillä tämä nyt näyttää kestävän. En tiedä, joko sitä alkaa tuleen vanhaksi...