Lue keskustelun säännöt.
Erotako vai ei
01.05.2008 |
Tätä täällä varmaan kysellään joka viikko, mutta eipä sitä usein tule ajatelleeksi, että itse ihan oikeasti voisi harkita eroa. Nyt harkitsen. Ja olen harkinnut ennenkin juhlapyhinä, jolloin mieheni pilaa kaiken ilon. Ei, hän ei käytä alkoholia. Pyhien aikaan vaan huomaan, miten hän syö kaiken energian minusta. Hän on niin negatiivinen. Mikään ei ole kivaa, mitään ei voisi tehdä ja kaikki on koko ajan huonosti. Ilmekin on jatkuvasti kuin olisi maailma niskaan kaatumassa. Vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Hän on jotenkin niin väsynyt. Ehkä masentunut, vaikka ei itse myönnäkään eikä missään tapauksessa koe tarpeellisena mitään ulkopuolista apua. Minulle hän on puhunut jo pitkään rumasti ja se on aivan arkista. Esim ruokapöydässä voi sanoa " anna se perunakippo tänne" vaikka pöydässä ei ole perunoita ja minun pitäisi siitä tajuta, että tarkoittaa riisiä. Siihen tulee sitten sellainen " anna nyt ne riisit tänne, kyllähän sää tajusit, että sitä tarkoitin" . Ja äkäiseen sävyyn. Kun tästä äkäisyydestä huomautan väittää, että kuvittelen ja että hänellä on vain sellainen tyyli puhua. Sitä tyyliä olen kurkkuani myöten täynnä. Kun se on ihan jatkuvaa. Iltaisin, kun lapset jo nukkuu eikä kenenkään tarvitse jaksaa tehdä mitään, voidaan jutella mukavasti ja hän onkin paras kaverini ja rakastan häntä. Silloin mietin, miksi edes ajattelin eroa ja miten voisin olla ilman häntä. Mutta sitten taas...
Pelottaa tämä rumasti puhumisen arkipäiväisyys (itsekin puhun, kun en jaksa sitä vinkumista) ja miten se vaikuttaa lapsiin. Ulkopuoliset varmasti ihmettelee. Jos ei olisi lapsia, voisin tätä jatkaa, mutta lapset huolettaa. Pahinta kaikista mies puhuu myös lapsille äkäisesti. Harvoin hän pyytää kauniisti tai edes neutraalisti vaan se on sellaista " nyt autoon siitä" tiuskimista ihan jatkuvasti. Lasten kanssa leikkii kyllä ihan mukavasti ja poikalapset erityisesti nauttivat isänsä kanssa olosta. Auton rassauksesta ja sen sellaisesta. Kauhean ristiriitaista. Kunpa saisin olla vaikka viikon lasten kanssa keskenään, jotta näkisin, miltä elämä tuntuu silloin.
Taidan taas päätyä jatkamaan tätä negatiivisuutta. Surettaa vaan se, että aina kaikki ilot pilataan äyskimällä. Taitaa siellä yhdessäolon kupissa olla silti enemmän asioita. Ystävyytemme, rakkautemme, hyvä seksi, ehjä perhe, taloudelliset asiat. Enkä usko, että ketään toista miestä koskaan löydän eli vaihtoehdot on tässä tai yksin. Ei yksinkään helppoa ole.
Kylläpä helpotti tämä purkaminen, jos sitä jotenkin tästä taas nousisi.
Kommentit (13)
Nytkin odotin vappua ja mukavaa juhlintaa lasten kanssa ja yksi onkin taas kuin pyllyy ammuttu karhu. Kiukkuaa ja saa koko perheen huonolle tuulelle. Harmittaa lasten puolesta ja tuntuisi, että heittämällä äijän pihalle voisin vieläkin pelastaa tunnelman. Mutta yksi vaan valittaa, miten pitäisi tehdä sitä ja tätä ja nakit on epäterveellisiä ja niin edelleen. Ja näin on joka kerta :' (
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan p*skiainen eikä tarvitisi miettiä miten toimii. Mutta kun niitä hyviäkin puolia on.
Ap
sillä " varpaillaanollla" . Mitä miehesi sanoo,oletko puhunut tunteistasi hänelle? 2
Eikä minulla edes ole vastauksia ongelmiinne. Mutta jotenkin tunnistin omat tuntemukseni kirjoituksestasi.
Meillä ei ole vielä lapsia, mutta minua myös ahdistaa nämä juhlapyhät. Mies haluaa vaan möllöttää kotona, kaipaisin häneen hiukan räväkkyyttä ja innostuneisuutta, ideoitakin. Mutta ei, kotona on kivaa..mene sinä vaan kavereidesi kanssa :/.
Mies myös välillä puhuu ikävään sävyyn, mutta _aina_ huomautan siitä hänelle. Ja kyllä hän yleensä puhuu ystävällisesti. Mutta muuten kaipaisin enemmän huomioimista ja hellyyttä, jotenkin tuntuu, että saan oikein kerjätä pusuja tms. Saattaa sanoa " ei nyt" , jos tulen halaamaan tai suukottamaan, se korpeaa. Itsekään en ole mikään alituinen kuhertelija, mutta kaipaan kyllä hellyyttä.
Ja sitten kun mieheni on hyvällä tuulella, lempeä ja iloinen, mietin samoin kuin sinä, että miten olen voinutkin harkita joskus eroa. *huoh*
Minusta syy on hänen asenteessaan (siinä " koskaan ei ole kivaa" -jutussa), mutta hän ei sitä näe. Itsekin kyllä suuttuessani puhun rumasti. Ehkä vaan teemme toisistamme kamalia ihmisiä. :(
Oletko 2 katunut eroa? Miten sinulla menee nykyään, entä lapsilla?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan tuore juttu vielä,lapset ok;)
Joskus tullut mieleeni,että tämä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. 2
Käytännön syistä! Minulla ei ole edes autoa, jolla pääsisin huomenna töihin, jos mieheni jättäisin! Automme on miehen veljeltä lainassa hänen saatua työsuhdeauton. Auto on kuin omamme, ollut meillä jo pari vuotta ja siitä on maksettu, mutta silti se on enemmän mieheni kuin minun. Ihan tällaista käytännön hankaluutta.
Ja silti voin kuvitella sen vapauden tunteen. Mutta myös yksinäisyyden. Ei 15 vuotta ihan helppo ole unohtaa.
JOllain oli vastaavaa tilannetta ilman lapsia. Helppo olisi siihen sanoa, että vaihda nyt parempaan. Vaan ei se niin mene. Itsekin ajattelen, että helpompi olisi erota ilman lapsia. Mutta oikeasti, jos meillä ei olisi lapsia, en varmaan voisi erota, koska haluaisin saada lapsia! Lapsista olen tosi kiitollinen. Lapsia tässä eniten mietinkin. Mikä olisi heille parasta?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jutteleminen kahdestaan ei onnistu niin menkää pariterapiaan. Siellä toista tulee kuunneltua ihan uudella tavalla.
Miestäni vaan ei sellaiseen saa, kun hänestä tässä ei ole mitään ongelmaa... Siinäkin tulee myös käytännön ongelmat vastaan. Joskus kyselin ja aikoja on vain arkisin keskellä päivää. Ei meillä sellaiseen ole mahdollisuutta. Kummankaan työ ei ole joustava.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin oli ennen tuollaista, kun mies oli stressaavassa työssä. Olimme lähellä erota, ja sanoin etten tuollaista kuuntele. Nyt asiat on toisin, kun mies ymmärsi, kuinka ahdistavaa tuo on. Lapsia on meilläkin.
Meinasin jo kysyä, että oletkohan ex-aviomieheni uusi vaimo, mutta olettekin olleet yhdessä jo tosi pitkään! Joka tapauksessa minä olin kolme vuotta sitten täysin vastaavassa tilanteessa. Puhuin terapiasta, mutta mies ei suostunut, eikä ottanut erouhkailujani todesta. Yhtenä kauniina toukokuisena päivänä sain tarpeekseni ja vein avioerohakemuksen eteenpäin. Vasta silloin mies havahtui, mutta vain muutamaksi viikoksi. Lopulta erosimme kokonaan, enkä ole katunut sekunttiakaan. Mies kiukuttelee lapsille ihan samalla tavalla kuin aiemmin, vaikka näkee heitä vain parina päivänä kuukaudessa... Siitä en sitten tiedä, että onko samanlainen myös uuden vaimonsa kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo nyt kuulostaa aika normaalilta ja harmittomalta elämän eteen tuomalta pieneltä vastoinkäymiseltä, joka on täysin korjattavissa ja hallittavissa. Näin niin kuin useamman vuosikymmenen alkoholistimiehen vaimon kokemuksella kertoen...
Mä otin eron tollasesta miehestä,söi mut hajalle. Aina sai olla varpaillaan.