Millä perusteella valitsitte kummit?

Hyvä kummi on aidosti kiinnostunut lapsesta ja haluaa olla mukana hänen elämässä. Rahaa ja lahjoja ei tarvita! Avun tarjoaminen perheen arkeen/kummilapsen hoitoon on plussaa, elämäntilanteesta riippuen tietysti!

Meillä ei vielä ole lapsia, mutta olemme itse kummeja, eikä asia ole yksinkertainen. Vastaan siis kysymyksiin kummin näkökulmasta, sivulauseista kuulee myös sen, millaisia asioita itse pyrin aikanaan ottamaan huomioon.



Itselläni on kummipoika, jonka kummiksi "ajauduin" 16-vuotiaana. Komppaan sitä aikaisempaa kirjoittajaa, joka totesi, että kummiksi kannattaa valita aikuisia. En 16-vuotiaana missään tapauksessa ollut kykenevä ottamaan kummin tehtävää vastaan. Tiesin sen jo silloin, mutten kehdannut kieltäytyä. Olen vuosien varrella yrittänyt parhaani mukaan täyttää edes "minimivaatimukset", siis muistaa kummipoikaani syntymäpäivinä ja jouluna, mutta tämä ei ole sellaista kummiutta, jota itse toivoisin aikanaan omien lasteni kummeilta tai itseltäni kummina. Ongelma vain on, ettei yhteydenpito kummipojan äitiin ole millään tapaa luontevaa, sillä hän on ÄITINI ystävä, ei minun.



Toisaalta olen aikuisiälläni saanut aviomieheni kanssa yhteisen kummilapsen, jonka vanhemmat ovat yhteisiä ystäviämme. Tämän lapsen elämässä olen ja haluan olla luontevana osana, turvallisena aikuisena. Kummilapsi perheineen on meille hyvin tärkeä, ja koen kummin roolin nimenomaan lähentävän meitä entisestään.



Hankalaa onkin se, että meitä on nyt pyydetty kummiksi sukulaislapselle, jonka perheen kanssa emme ole kovinkaan paljon tekemisissä. Olemme myös "eri sukupolvea" ja olemme muutenkin varsin erilaisia maailmankatsomuksiltamme. Pelkään siis, että tämän kummilapsen kanssa käy samoin kuin ensimmäisen oman kummipoikani kanssa - että tunnen kummiudesta vain loputonta huonoa omaatuntoa. Ihmettelen myös vanhempien valintaa. Toki pyyntö on arvostuksen ja kunnioituksen osoitus, mutta missä määrin he todellisuudessa uskovat meidän olevan tekemisissä tämän kummilapsen kanssa?



Totean siis: valitsisin kummeiksi jo valmiiksi tärkeitä ja läheisiä aikuisia ihmisiä, joiden toivon olevan osa perheemme elämää vielä useiden vuosienkin jälkeen. Odottaisin kummilta läsnäoloa elämässämme ja halua tutustua lapseen. Sen sijaan en odota "lahja-automaattina" toimimista, vaan ystävyyttä ja kiinnostusta elämäämme kohtaan. Haluan myös tarjota kummeille mahdollisuuden kieltäytyä tehtävästä ilman välien rikkoutumista.

...sillä emme kuulu kirkkoon.



Valitsimme kummit läheisistä ystävistämme (yksi miehen puolelta, yksi minun), sillä mielestämme sukulaiset ovat sukulaisia joka tapauksessa ja sitä kautta lapsen elämässä mukana. Tarkoituksena oli laajentaa lapsen ympärillä olevien läheisten ihmisten piiriä, sillä oma sukuni on pieni ja miehen sukulaiset asuvat muualla.



Halusimme kummeiksi myös ihmisiä, joilla on suunnilleen samanlainen arvomaailma kuin meillä. Lisäksi meillä oli lapsemme syntymän aikaan kaveripiirissä vauvabuumi, ja tuntui luontevalta pyytää kummeiksi sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet itse ihan kädet täynnä samanikäisen lapsen kanssa (molemmat kummit ovat toistaiseksi lapsettomia).



No joo, kaiken tämän jälkeen täytyy sanoa, että kummit ovat kummeina aika huonoja, vaikka ihmisinä ja ystävinä mukavia. Jokin lahja tulee kerran pari vuodessa, mutta se tärkein eli lapsen kanssa oleminen on jäänyt puuttumaan. Tapaamisten välillä on aina monta kuukautta, enimmillään yli puoli vuottakin, ja silloin kummit ovat meillä kylässä tai me heillä perheen kanssa, eikä kahdenkeskistä olemista lapsen kanssa ole tähän mennessä ollut (lapsemme on nyt yli kolmivuotias). En ole edes viitsinyt pyytää hoitoapua, sillä poikamme on aika herkkä, ja jätän hänet mieluiten hoitoon vain sellaisten ihmisten luo, jotka hän tuntee hyvin ja joihin hän luottaa (käytännössä isovanhemmat). Tällaista suhdetta ei kummeihin ole syntynyt. Tuo tapaamisesten harvalukuisuus johtuu osittain siitä, että molemmat kummit ovat aktiivisia ja kiireisiä ihmisiä.



En ole katkera, sillä ulkopuoliselta ihmiseltä on vaikea edellyttää kovin tiivistä sitoutumista meidän perheeseemme. Hieman sääli kuitenkin, sillä toinen kummeista on ollut hyvin aktiivinen muiden kummilastensa kanssa, jotka ovat hänen sukulaisiaan. (Olimme etukäteen kysyneet, että haittaako, että hänellä on ennestään kummilapsia - kuulemma ei.)

...etukäteen ei ollut kummien kanssa muuta keskustelua kuin että haluavatko nämä kummeiksi, ja tältä toiselta kummilta myös kysyttiin, että onko ongelma, että hänellä on jo ennestääbn kummilapsia.



Toinen kummi on muuten luvannut tehdä pojan kanssa juttuja "sitten kun tämä on iso", esim. käydä leffassa tai taidenäyttelyssä. Saa nähdä, koittaako tämä aika joskus.

Meillä on yksi tyttö silloisen mieheni kanssa. Olin itse kovin nuori kun sain lapseni tosin tyttäreni ei ollut vahinko olen aina ollut tosi lapsirakas ja halusin lapsen nuorena (ehkä valitsin miehen vain väärin.) Pyysin kummeiksi mieheni veljen 22.v ja hänen avovaimonsa 21.v ja toisiksi kummeiksi oman veljeni 17.v ja hänen tyttöystävänsä 16.v. Ja jos joku sanoi, että 16-vuotias ei ole valmis kummiksi on se täysin ihmisestä kiinni. Paras kummi mitä saatan toivoa on juuri tämä nuorin eli silloin 16-vuotias tyttö.



Hän saattaa soittaa ja kysyä mitä Iidalle kuuluu (siis tyttärelleni), pitkän välimatkan jälkeen ei niin usein nähdä, mutta kuitenkin. Hän kutsuu usein kylään vaikka asuukin edelleen kotona ja käy meillä Junalla ym. Ja aina tulee synttäreille muistaa jouluna ja jaksaa leikkiä ja viedä ulos Iidaa, sellaista mitä äiti ei jaksa tehdä. Samoin pikkuveljeni vie ulos ja käy puistossa.



Myös toiset kummit ovat ihania kysyvät mitä kuuluu ja käyvät katsomassa ja hoitavat Iidaa mielellään silloin tällöin. Heillä on itselläänkin lapsi, vuoden nuorempi kuin meidän lapsi, mutta asuvat lähellä ja sitä kautta ovat kivasti mukana ja vappuja vietetään yhdessä ym.



Meillä kummivalinnat osuivat loistavasti kohdalleen! Ihanat kummit on tyttäremme saanut! Eikä 16-vuotias oli liian nuori välttämättä.

Minusta oli surullista lukea ABACOn viesti. Hanen mielestaan kummius on kunniatehtava. Mina valitsin kavereista ja tarkoituksella Suomen ulkopuolelta koska jos valitsee sukulaisen niin minusta silloin itse laittaa taman sukulaisen hankalaan asemaan. Jos esim valitsisin veljeni kummiksi yhdelle lapselle niin olettaisinko etta han suosisi tata lasta toisen lapseni kustannuksella kun han on kuitenkin molemmille eno?! Mina valtin tata valitsemalla kavereista. En valinnut ketaan Suomesta, etten laittaisi ketaan toisen edelle. Oli yksi ihminen jonka halusin kummiksi mutta han ei kuulunut kirkkoon joten ei sopinut. Lopuksi lapsilleni valitsin yhteiset kummit, ja se miten paljon he ovat yhteydessa tosiaan vaihtelee, vahan ihmisen mukaan ja sen mukaan montako kummilasta on ennestaan.



Sitapaitsi kun valitaan jonkun kummin mukana taman ihmisen avovaimo tai poikaystava niin usein kay etta nama suhteet purkautuvat ja sitten lapsi voi menettaa yhden kummin.



Itse olen ollut SUomessa kummina lapselle jolla oli 7 muuta kummia, en tosiaan kokenut itseani arvokkaaksi tai etta olisin saanut kunniatehtavan. Ajattelin ilkeasti etta tarvitaanko niin paljon kummeja kun odotetaan paljon lahjoja?! Oletan etta vain muutama naista kummeista on enaa yhteydessa lapseen, eka katosi kuvioista ennenkuin lapsi oli 1v vanha.



Paikkakunnankin mukaan kummien valinta vaihtelee, tiedan alueen missa automaattisesti kummit on aidin sisarukset jos lapsi on tytto, ja isan puolelta pojalle. Nain siita huolimatta vaikka valit sisaruksiin eivat edes olisi laheiset.



Minulle tarkeinta olisi jos kummi olisi ihminen jolle lapsi voi puhua esim murrosikaisena asioista joista ei voi puhua vanhemmille. Joka muistaa postilla ja muutenkin, enka tarkoita talla lahjoja vaan yhteyden pitoa.

me olemme valinneet kummeiksi mieheni veljen, mieheni toisen veljen pojan, läheisiä ystäviä, ja minun serkkuni on haltiakummina kun ei kuulu kirkkoon.

molemmilla lapsilla on neljä kummia.



nyt päänvaivaa aiheuttaa se, että perheeseemme on tulossa kaksoset.

jostain pitäisi löytää juuri ne oikeat ihmiset näillekin vauvoille kummeiksi.

valikoimaa rajoittaa se, että mulla ei ole sisaruksia, ja miehen toisella veljellä vaimoineen on jo 8 kummilasta ja heitä ei ainakaan viisitä pyytää, kun alkaa olla varmaan jo taloudellinen rasite tuo kummilasten määrä.

ja toinen veli olikin jo esikoisen kummi..

uskon ja luotan että sopivat löytyy kyllä aikanaan..



odotan kummilta sitä, että hän on aidosti kiinnostunut lapsen asioista, ja tietysti sitä, että yhteys pysyy vuodesta toiseen.

odotan myös sitä, että kummi muistaa lapsen syntymäpäivät ja joulun.

en tarkoita että kummin pitäisi ostella kaikkea kallista, vaan, että kaukana asuva kummi laittaisi edes kortin jouluksi tai synttäreiksi, ja mielellään joulukortinkin kummilapsen nimellä. lapsi kun tuppaa olemaan tohkeissaan, kun saa ihan oikeaa postia!

lähellä asuvat kummit kutsutaan toki kaikkien lasten synttäreille/muihin ns perhejuhliin myös.



en odota, että kummit tarjoutuvat lapsenvahdiksi, enkä todellakaan vaadi kummeja osallistumaan perheeni normaalin arjen pyörittämiseen mitenkään.

kaikilla heillä on omat työnsä ja perheensä, hommaa ihan yhtälailla kuin meilläkin.



meillä on mieheni kanssa kolme yhteistä kummilasta, ja miehelläni on vielä yksi kummilapsi joka nyt on jo rippikoulunsa käynyt.

yhteys toimii hienosti muihin kummilapsiin, kysellään kuulumisia, tavataan, jne, paitsi yhteen kummilapseen olemme joutuneet katkaisemaan välit kokonaan.



tämä on oikea typeryys, älkää tehkö samaa virhettä..

meidät pyydettiin kummeiksi erään pariskunnan lapselle, jonka äiti oli etäistä sukua miehelleni. emme olleet olleet juuri missään tekemisissä kyseisen pariskunnan kanssa aiemmin, ja ällistyimme pyyntöä kovasti.

emme saaneet harkinta-aikaakaan, kun olimme molemmat paikalla kun tätä suoraan kysyttiin, ja vastausta odotettiin ilmeisen selvästi siinä paikassa.

meidän vastaus oli suunnilleen yhdestä suusta, että, ahaa, kyllä kai..

no ei olisi pitänyt suostua.

kyseinen pariskunta oletti, että voivat kiikuttaa lapsensa meille hoitoon koko viikonlopuksi (tein silloin työmatkoineen 11h päiviä ja olin ihan lopen uupunut sekä raskaana).

emme tietenkään ottaneet lasta hoitoon, kun omakin jaksaminen oli äärirajoilla, niin puhelimeen saattoi illanmittaan tulla osapuilleen 20 alatyylistä tekstiviestiä.

lisäksi ihme uhkailuja ja pitkin kyliä levittivät perättömiä juttuja.

rahatilanteemme oli myös tiukka silloin, niin en todellakaan hennonut ostaa kummilapselle noin 70e goretex-kenkiä joululahjaksi.. ja samaa haukunta/haistattelu/uhkailu/suoraa vit..lua meidän keskenmenoista ja lapsettomuushoidoita-tekstivistisoopaa taas.

muistimme lasta kutienkin muilla lahjoilla, arvoltaan noin 20e/synttäri tai joulu, mutta ei tuntunut riittävän.

kiitosta ei IKINÄ, siis, ojennan lahjan, niin ei edes sanaa kiitos.

sitten arvostellaan (siis lapsen äiti tai isä arvosteli) collegepuku tai lelu tai mikä ikinä jotenkin vääränlaiseksi.. tulipa taas hyvä mieli kun antamamme lahja oli just päin peetä..

(itse en todellakaan oleta, että meidän lasten kummit sijoittaisivat 15e enempää lahjaan, joten kysyttäessä lahjatoivetta lapselle, sanon jotain sellaista mitä sillä rahalla varmasti saa, tai edullisempaa. ostetaan itse sitten ne kalliimmat..)

puhelimeen ei siellä päässä soittoyrityksistäni huolimatta vastattu, ja niihin alatyylin viesteihin en lähtenyt vastaamaan yhtään mitään.

kun tämä kummilapsi oli noin 2v, emme nähneet mitään muuta järkevää ratkaisua, kuin katkaista kokonaan välit kyseiseen perheeseen.

harmi tosiaan siksi, että eihän se lapsen vika ole, jos vanhemmat ovat.. erikoisia.

mutta pieneen lapseen on todella vaikea ellei suorastaan mahdotonta olla missään yhteyksissä, jos ei ole tekemisissä vanhempien kanssa.

mutta ei mun, mieheni, eikä kenenkään muunkaan tarvitse sietää tuollaista käyttäytymistä aikuisilta ihmisiltä. ei mekään käyttäydytä tuolla lailla ketään kohtaan.



-ennis-

Millainen on hyvä kummi? Entä mitä odotatte kummilta? Oletteko keskustelleet näistä etukäteen?

Sellainen ihminen, josta itse tykkää ja johon haluaa pitää yhteyttä vielä vuosienkin päästä. Meillä kummit ovat pitkäaikaisia ystäviäni, yhden puoliso myös on kummi, toisen puoliso ei kuulu kirkkoon. Miehen puolelta tuli lähisukulaisia. Siinäkin kyllä katsottiin, että on oikeasti sellainen joka on kiinnostunut tehtävästä ja lapsesta. Toinen kummeista on 18 v poika, joka osoitti ihastuksensa vauvoihin heti ensi tapaamisella.



Etukäteen oli puhetta, että mitään tavara- ja lahja-automaattia en halua, vaan kiinnostusta lapseen, aikuista jolle voi jutella tai joka välillä kirjoittelee tai soittelee.



Olen edelleen tyytyväinen valintoihimme, lapsillekin ovat nämä ikiomat kummit tärkeitä.

Valitsisin lapseni kummeiksi itselleni tärkeitä ja läheisiä ihmisiä, sekä ystäviä, että sukulaisia. Liian usein olen nähnyt, että elämässä ei samat ystävät pysykään matkassa. Ne lapset, joilla on vain vanhempien ystävä- kummi, joka syystä tai toisesta jää jossain vaiheessa lapsen elämästä pois, ovat siitä surullisia.



Mulla on kaksi kummipoikaa, toinen on myös serkkuni ja samalla kummitätini lapsi, toinen on vanhan ystäväni toinen lapsi. Tullessani ekaa kertaa kummiksi olin vain 20v ja näin jälkikäteen ajatellen aivan liian nuori siihen. Poika kyllä toki tietää, että olen hänen kumminsa, mutta aivan erilaisen kontaktin olen saanut tähän nuorempaan kummipoikaan kun hän syntyi ollessani yli 30v. Valitsisin siis lapselleni kunnolla aikuiset kummit tai ainakin niin, että ainakin suurin osa kummeista on aikuisia.



Kummius on kunniatehtävä, enkä pyytäisi ketä tahansa kaverianikaan siihen hommaan. Itse pyytäisin veljeäni vaimonsa kanssa, serkkuani ja yhtä läheistä ystävää, jotka olen tuntenut 6-vuotiaasta. Erästä toista rakasta ystävää en pyytäisi, vaikka hänet tavallaan lapselleni haluaisinkin, mutta kun hänellä on jo kymmenkunta kummilasta, niin hän on niitten kanssa välillä vähän " helisemässä" . Luulen, että hän olisi otettu, että en pyydä, niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin.



Itse olen sanoinkuvaamattoman surullinen, että veljeni muuten niin mukava vaimo päätti, että heidän lapselleen tulee vain ystäviä kummeiksi, " kun suku muutenkin on lähellä" . Heillä ei varmasti ole mitään käsitystä kuinka paljon se sattuu muhun, koska olisin enemmän kuin paljon halunnut olla heidän lapsensa kummi. Heistä sillä ei ole merkitystä koska olenhan täti. Mutta tädiksi synnytään, kummiksi valitaan. En voinut mennä nimenantotilaisuuteenkaan tämän takia. Hirveän lapsellista, tiedän, mutta jostain syystä otin tämän tosi raskaasti (nytkin melkein itken kun vaan kirjoitan tätä!) Enkä tietenkään halunnut pilata heidän esikoisensa juhlaa.

Valitsimme meille läheisiä ystäviä, joiden uskomme pitävän tehtävää tärkeänä.

sillä perusteella, että nämä ihmiset ovat meille tärkeitä ja läheisiä ja haluamme pitää heidät lähellä, elämässämme mukana myös tulevaisuudessa.

Ensimmäisen lapsemme kummit ovat siis meidän molempien sisarukset, mieheni ainoa veli vaimonsa kanssa ja minun ainoa siskoni. Toisen lapsen kohdalla valinta oli jo hankala, koska meillä on todella paljon hyviä ystäviä...mutta päädyimme meidän molempien serkkuihin. Eli toisen lapsemme kummeja ovat minun serkkuni miehensä kanssa ja mieheni naisserkku, joka on sinkku. Nämä asuvat kauempana ja muuten yhteydenpito saattaisi olla melko vähäistä, mutta kummius pitää yhteyksiä yllä. Tunne oli siis molemminpuolinen aikaisemmin, että olisi mukava pitää enemmän yhteyttä. Kolmannen lapsen kummien valinta oli jo todella vaikeaa, koska molemmilla olisi noita serkkujakin riittänyt, mutta sitten päädyimme hyviin ystäväpariskuntiimme eli tytöllä on siis 2 nais- ja 2 mieskummia. Jälkeenpäin vasta oikeastaan tajusin että järjestys meillä oli 1. sisarukset 2. serkut 3. ystävät