Suomessa itsenäistetään lapset tosi aikaisin. Miksi?

onneksi oli koulussa lämmin ateria, kun omat rahani huttiloin tupakkaan, kaikkeen tyhjänpäiväiseen ja viikonloppudiscoihin. Iltaisin söin makaroonia, kaurapuuroa tai näkkäriä, riippuen siitä mitä sattui olemaan. Viikoksi sain kotoa 100 mk siihen aikaan, sillä piti selvitä matkoista, ruoasta ja muusta elämisestä...

Miten kehtaat väittää itkijöiksi niitä, jotka muistelevat tilannetta, jossa todellakin on pitänyt tulla toimeen pelkällä opintotuella?!

Sitten tarjolla on meidän talon yhteydessä oleva yksiö tai sitten asunto kaupungilla.

Kyllä minä ainakin niin tein, ei olisi tullut mieleenikään mennä vanhemmiltani enää siinä vaiheessa rahaa vinkumaan.

puhelin- tai muun laskun ja antavat vastaavaa apua.

Eli siis heidän lapsensa eivät suinkaan elä pelkällä opintotuella.

Ja tätä sain, koska biologinen äitini kuoli kun olin todella pieni.



T. 39

Vierailija:

Minä olin 16-vuotias, kun lähdin kotoa maha pystyssä. Opintotuella sitten " elätin" juoppoa ja vätystä " miestä" , hoidin vauvaa, opiskelin...

Muistan eräänkin kerran, kun olin niin nälkäinen, että söin pilaantunutta ruokaa ja seuraavan päivän oksensinkin 40 asteen kuumeessa.

Mutta elämä opettaa. Jos en olisi joitakin vuosia takunnut rahattomana lapsen kanssa, en pärjäisi elämässäni niin hyvin kuin nyt. Ei kaikkea pidä saada tarjottimella eteensä.

Hyvin se elämä mullakin hymyilee, vaikka en olekaan käynyt köyhyyden tuollapuolen pilaantunutta ruokaa syöden.

Muutin ulkomaille opiskelemaan 19v, vanhempani ovat kustantaneet opiskeluni ja vielä nyt viidentoista vuodenkin kuluttua tukevat tarpeen vaatiessa ja vaikka ei olisi tarvettakaan.

Keskiasteen koulutuksen saaneita molemmat, mutta ihmisinä (ja etenkin vanhempina) tohtorin arvoisia jos tätä pitää koulutuksen näkökulmasta katsoa.

Asumme eräässä Euroopan pääkaupungissa. On aika tavallista, että nuoret asuvat yli parikymppisiksi kotona. Halvempaahan se on. Voi matkustella ja elää leveämmin kun rahaa ei mene asumiseen. Toisaalta pääkaupunkiseudulla opiskelumahdollisuudet ovat hyvät ja monella tietämälläni perheellä talot ovat 200-300m2 joten yksityisyyttäkin jokaiselle löytyy vaikka nuori ei kotoa heti lähdekään.



Itse muutin juuri 17- vuotiaana omasta haluastani. Tunsin itseni niin aikuiseksi että koin vahtivat ja rajoja asettavat vanhemmat isoksi esteeksi itsenäiselle elämälleni. No. Rahat loppuivat heti alkuunsa kun en saanut nuoresta iästäni johtuen asumis+ opintotukea -> sossuun. Kasvatin itselleni myös lähes 100 000 mummon markkaa kokoisen opintolainavelan, jota makselen vieläkin.



Toivon, että omat lapseni viihtyisivät kotona mahdollisimman pitkään. Lähtisivät maailmalle vasta sitten kun ovat siihen valmiita.

Kotona on hyvä olla ja turvallista, itsenäistyminen pitää aloitaa henkiseltä puolelta sekä aikuistuminen, 18-v ei ole aikuinen muuta kuin laillisesti.

lapset itsenäistetään liian varhain. Esim. Koulun jälkeen yksin kotona, yksin ulkona jne. Antakaa lapselle turvallinen lapsuus.

Ehkä tuossa 25 paikkeilla menee kipuraja, sen jälkeen heitän ulos jos eivät ole tajunneet lähteä.



Minä väittäisin, että harva 18-v on oikeasti tarpeeksi kypsä asumaan yksin ja huolehtimaan itsestään.

Toki voidaan aina hokea samaa mantraa siitä, miten siperia opettaa ja kärsimys kasvattaa, mutta onko tosiaan ihan pakko käydä paskimman kautta kasvaakseen aikuiseksi?

Miksi ei voisi asua kotona sen aikaa, että on kasvanut aikuiseksi ja on valmis ottamaan vastuun itsestään? Kyllä sitä oppii hoitamaan raha-asiat ja huolehtimaan itsestään ja kodistaan, vaikka ei muuttaisikaan omilleen vielä 18-vuotiaana.

että lapset voisivat muuttaa pois kotoa mielellään 18-vuotiaina tai sitten, kun koulu (lukio tai 2. aste) on suoritettu. Mahdolliset jatko-opiskelut hoitakoon itse, pitää sitä lapsiinsa sen verran uskoa, että itse pärjäävät (välillä tietysti voidaan viedä ruokaa tai maksaa lomamatkaa tms. extraa).



Itse pääsin lähtemään kotoani 17-vuotiaana, ja mieheni vasta 24-vuotiaana. Ei tuo mieskään niin haltioissaan muistele kotona-asumistaan, opiskeli ja kävi töissä ja käytti palkkarahansa itse viinaan, tupakkaan ja autoihin. Ei halua lapsillemme samaa. Mutta työssäni koen, että jotakin vikaa on, jos yli 21-vuotias asuu vanhempiensa luona...

varhain. Se, että joutuu vähän rahallisesti vastuuseen elämisestään ei tarkoita, että olisi muuten ihan heitteillä.



Voihan se olla ihan päinvastoinkin. Se satanen tai kaksisataa minkä nuori maksaa kotiin voi tiukassa rahatilanteessa mahdollistaa sen, että hän voi vielä edelleenkin asua kotona ja hyötyä vanhempiensa kanaemomaisesta hoivasta.

mä mietin tätä ketjua lukiessani - kuten joku muukin mietti - että minkälainen on perhetausta jos lapsi " heitetään" ulos 18-vuotiaana. Osittain ennakkoluuloni osoittautuivat tosiksi kun kaksi vastasi että ulos heittäneet vanhemmat ovat akateemisesti koulutettuja ja avustivat kyllä, mutta rahallisesti. Ovatko ei-akateemisesti koulutetut vanhemmat siis jostain syystä perhekeskeisempiä?



Omat vanhempani ovat kyllä akateemisesti koulutettuja, johtavassa asemassa olevia. Lapsuudenkaupungissani ei ole jatkokoulutusmahdollisuutta, joka oli syynä sille että kaikki me lapset ja ystäväni muutimme lukion jälkeen pois kaupungista, eli pois vanhempiemme luota. Olenkin joskus miettinyt, mitenköhän asumis- yms. järjestelyt olisi hoidettu jos olisin voinut opiskella kotikaupungissani? Sitä en koskaan saa tietää.



Olen kyllä sitä mieltä, että 18-vuotias ei missään nimessä ole vielä aikuinen, viitaten kommenttiin jossa kirjoittaja ihmetteli sitä, että on epänormaalia jos aikuinen ei halua itsenäistyä. Itse olin tuolloin vielä ainakin ihan kakara (muutin siis kotoa 19-vuotiaana lukion jälkeen). Vanhempani ovat aina osallistuneet elämääni ja avustaneet niin rahallisesti kuin muutenkin (muutto- yms. apua). Siitä lähtien kun omaa rahaa on tienattu, on raha-avustukset olleet kuitenkin lainaa ellei muutoin ole sovittu.



Tällä hetkellä niin minun kuin mieheni vanhemmat asuvat erittäin lähellä meitä, käymme useasti viikossa kylässä puolin ja toisin, ja pidän itsestään selvänä että kun vanhempamme vanhenevat, me huolehdimme heistä (siivouksesta, ruuasta, kaikesta). Minulla on itsellänikin akateeminen koulutus ja tulotasomme on hyvä. En aio potkia lapsiani pois kotoa heidän täytettyä 18 vuotta, en tosin ole ajatellut väkisin kotona pitääkään :) Haluan lasteni saavan mahdollisimman hyvät eväät elämään ja uskon tietäväni milloin he ovat valmiita itsenäisesti asumaan. Mikäli lapseni ehtii mennä vakituisesti töihin ennen kotoa muuttoa (jota pidän kyllä erittäin epätodennäköisenä - meidän perhekulttuuri arvostaa korkeaa koulutusta) - pidän myös itsestäänselvänä että hän tuloillaan ja tekeimisillään osallistuu talouden hoitoon.



että näin. Eli minun mielestäni (ruoka)rahaa saa pyytää lapsilta jos he vielä kotona asuvat ja heillä on säännölliset tulot. tietenkin asian voi käytännössä järjestää niin, että lapsi esim. tankkaa aina auton (=ruokaraha käytetään siihen) tai käy kaupassa muutaman kerran ostamassa ruuat koko poppoolle. Näin ei tarvitse typerästi käteistä rahaa kiikutella paikasta toiseen.

Mut pakotettiin puoliväkisin lähtemään. Jo murrosiässä vanhempani alkoivat puhumaan, että minun tulisi muuttaa pois kun täytän 18. Painostus oli hirveää, kun 18-vuotispäiväni läheni. Ei annettu vaihtoehtoja, kuten ap:n lapselle. Myöskään ei annettu rahaa tai mitään pesämunaakaan, jotta olisin päässyt itsenäisen elämän alkuun. Siksi hyppäsinkin ensimmäisen vastaantulleen miehen mukaan.

Heti kun olin päässyt lapsuudenkodistani pois, alkoivat vanhempani ja sisarukseni matkustelemaan. Sisarukseni ovat jo täyttäneet 18, mutta ei puhettakaan, että heidän tarvitsisi muuttaa pois. Todennäköisesti he myös saavat " eväät" lähtiessän kotoa, toisin kuin minä.

Asunnosta meni vuokra, ei ollut koulun asuntola. Vuokra meni opintolainatililtä suoraan kuukausittain ja opintolainaa oli tuo satkukin, rahat oli vain vanhemmillani " kanissa" ja antoivat sieltä sitten kerran viikossa. Opintoraha tuli tilille. Sillä piti ostaa vaatteet yms. tarpeet. :)

täysi-ikäinen eli AIKUINEN.