Mitä voi tehdä jos elämä on niin mahdotonta ettei voi olla edes unelmia?

joka on ensinnäkin meille ihan liian suuri ja toiseksi ihan räjähtämispisteessä. Minä olen mielenterveysongelmainen, joten meillä ei olisi millään rahaa ruveta korjaamaan ränsistyvää taloa ja kartanoa. Minua huolestuttaa vuotavat katot jne., mutta mies ei ole niistä moksiskaan. En käsitä miten mies voi ottaa niin rennosti sen että tietää veden juoksevan rakenteisiin?! Jos yritän ehdottaa jotain toimenpiteitä, mies rupeaa suoraan sanottuna vittuilemaan. Pyytämällä ja kettuilua sietämällä saan sen erittäin vastentahtoisesti tekemään asioille jotain. Itselläni on täysin peukalo keskellä kämmentä, mutta koetan tehdä minkä pystyn (esim. laittamaan ämpäreitä vuotaviin kohtiin). Tosiasia on, että meidän pitäisi remontoida täällä KAIKKI, mutta miten se onnistuu kun ei ole rahaa eikä edes remonttikaveria jolla olisi motivaatiota?!



Mielenterveysongelmani takia pystyn tekemään vain keikkatöitä. Jos oikein tsemppaisin ja koettaisin ylittää rajojani, niin mikä siihen motivoisi? Jokaikisen pennin saisi uppoamaan maatilaan eikä edes riittäisi! Ja entä jos kaikki menisikin aivan utopistisen loistavasti? En tapani mukaan rupeaisikaan valvomaan öitä, masentumaan ja sekoilemaan jos tekisin paljon töitä, rahaa tulisi riittävästi, remontit onnistuisivat yli odotusten.... Edelleenkin asuisimme liian isossa kokonaisuudessa, jonka huoltamiseen menee ihan liian iso osa ajasta. Mies on sitä tyyppiä joka tekee kotitöitä erittäin nikeästi. Kun asiasta on puhuttu noin 150 kertaa ja muutosinto kestää pari päivää, en mitenkään jaksa uskoa että tilanne siitä oleellisesti muuttuisi. Eli minun elämä olisi pelkkää kokkaamista, jättimäisen päärakennuksen siivoamista, lastehoitoa, pihatöitä jumalattoman isossa pihapiirissä. En todellakaan ole mikään siivousintoilija, mutta koko ajan tuntuu että olen jäljessä kaikesta mitä täällä tarttisi tehdä.



Mies ei tietenkään suostu lähtemään kotoaan. Pitäisikö minun erota siitä? Elää yksinhuoltajana puolityöttömänä mielenterveysongelmaisena? Lapsi isättömäksi tämän takia? En vaan mitenkään pysty vääntämään tästä mitään mitä huvittaisi kauheasti odottaa. ap

Ihan kuin minun suustani, meillä vaan mies on se mielenterveysongelmainen!

Ja asutaan myös talossa maalla joka kohta kaatuu ja tarvitsisi remonttia, mutta kun ei ole yhtään ylimääräistä rahaa. Itse opiskelen ja sillä tavalla yrittelen elämää eteenpäin mutta kaikki tuntuu niin toivottomalta, autot on vanhoja ja kohta ne laukeaa, mistä uusi auto tai edes kulkeva auto?

Itse olen ja tulen aina olemaan ainoa palkansaaja meidän perheessä ja kun kouluttaudun matalapalkka-alalle, tulot ovat surkeat.

Olen itsekin miettinyt eroa ja muuttoa muualle, mutta yh:na jossain kerrostalossa, lapset joutuisivat vaihtamaan koulua, liian paljon riskejä, elämä varmaan menisi ihan pieleen, vielä enemmän kuin se nyt on.

Mutta minullakin on unelmia, haaveita, mutta ne ei koskaan tule toteutumaan, ei koskaan!

Pahoittelen, ettei tästä ole varsinaista apua, mutta minua kiinnostaisi tuo päätöksesi sitoutua kyseiseen kotitilaan. Oliko se paremmassa kunnossa päätöstä tehdessäsi, tai ajattelitko teidän muuttavan siitä joskus pois? Itse en valitsisi elämänkumppania, joka on kiinni ränsistyneessä maatilassa eikä suostu lähtemään sieltä.

Pahoittelen, ettei tästä ole varsinaista apua, mutta minua kiinnostaisi tuo päätöksesi sitoutua kyseiseen kotitilaan. Oliko se paremmassa kunnossa päätöstä tehdessäsi, tai ajattelitko teidän muuttavan siitä joskus pois? Itse en valitsisi elämänkumppania, joka on kiinni ränsistyneessä maatilassa eikä suostu lähtemään sieltä.

Me ei asuttu täällä alusta alkaen, vaan vasta viimeiset neljä vuotta.

Ja kuitenkin sanoisin että omakotitaloasuminen maalla on kaikinpuolin mukavampaa kuin jossain kerrostalossa. Mutta kun joskus täytyisi remontoidakin ja rahaa ei ole.

Ja sanoisin kyll sulle että et ole tuntenut koskaan rakkautta jos valitset elämänkumppanin ulkoisten puitteiden perusteella!

4

Ymmärrän hyvin, meillä on kanssa talon rähjä maalla, jota ollaan remontoitu, mutta vielä olis paljon laittamatta. Saunatilat ovat tosi huonot ja ikkunat pitäis uusia, mutta maksaa niin älyttömästi. Ollaan kyllä mietitty, jos jossain vaiheessa mies lopettais nuo viljelyt ja pistettäis pellot vuokralle.

Onhan se kiva maalla asua,mutta hävettää tämä talo, en kehtaa kavereita kylään kutsua, kun sisustus monesta kohtaa 50-60-luvulta. Rahaa on mennyt putki-ja viemärihomiin sekä porakaivoon, jotka nyt tärkeimmät kohteet oli.



Jos teidän talo on jo ns. korjauskelvoton, niin eikö kannattaisi rakentaa pienempi talo tontille ja purkaa vanha rakennus. Monella maatilalla on vanhat rakennukset jätetty kesäkäyttöön ja uutta tehty tilalle.

Mutta onko ne teidän ongelmat nyt sitten vaan tässä?



Oli se koti missä vaan, mutta onhan toi raskasta, jos toinen on täysin saamaton ja saa ratkuttaa asiasta kuin asiasta viikkoja. Siinä kyllä rakkautta ja tahtoa kysytään.

Ja sanoisin kyll sulle että et ole tuntenut koskaan rakkautta jos valitset elämänkumppanin ulkoisten puitteiden perusteella!

Koti on kyllä paljon enemmän kuin "ulkoinen puite", varsinkin kun kyseisestä ränsistyneestä tilasta ei ilmeisesti ole ulospääsyä. By the way, viestini oli tarkoitettu ap:lle eikä sinulle.

Itse muuten kyseenalaistaisin ennemmin sellaisen ihmisen rakkauden, joka pakottaa puolisonsa vasten tahtoaan asumaan ränsistyneellä kotitilallaan.

5

Ja anteeksi jos loukkasin tunteitasi, itse en vaan valitsisi kumppaniani ulkoisten ouitteiden perusteella koskaan:

Ja ei meilläkään ja uskon ettei ap:lläkään tällainen tilanne ollut tutustuessa tai avioliiton alussa, asiat joskus vaan menevät ihan päin mäntyä, eikä siinä ketään pakoteta yhtään mihinkään. Kyllä siinä on aikuisella ihan oma valinta jäädä. Miksi heittää hukkaan monikymmenvuotinen liitto, jättää lapset ilman kotia/isää? Asiat eivät aina ole yksiselitteisiä ja kun itse elää sen tilanteen keskellä, lähteminen on joskus hyvin ylivoimaista vaikka olisi minkälainen elämä tahansa.



4

Ja anteeksi jos loukkasin tunteitasi, itse en vaan valitsisi kumppaniani ulkoisten ouitteiden perusteella koskaan:

Ja ei meilläkään ja uskon ettei ap:lläkään tällainen tilanne ollut tutustuessa tai avioliiton alussa, asiat joskus vaan menevät ihan päin mäntyä, eikä siinä ketään pakoteta yhtään mihinkään. Kyllä siinä on aikuisella ihan oma valinta jäädä. Miksi heittää hukkaan monikymmenvuotinen liitto, jättää lapset ilman kotia/isää? Asiat eivät aina ole yksiselitteisiä ja kun itse elää sen tilanteen keskellä, lähteminen on joskus hyvin ylivoimaista vaikka olisi minkälainen elämä tahansa.

4

Siinä on todellakin kyse paljon enemmästä kuin "ulkoisista puitteista" jos on sidottu elämään elämänsä puolison ränsistyneellä kotitilalla. Yrität toistamiseen vihjailla, että minä tuijottaisin "ulkoisiin puitteisiin" - taitaapa jurppia, että joku muu on osannut elää elämänsä fiksummin kuin sinä.

Ja miten niin ei ketään pakoteta mihinkään? Jos mies ei suostu lähtemään kotitilaltaan, hänhän selkeästi pakottaa puolison valintatilanteeseen: joko elät tällä tilalla tai ryhdyt yh:ksi.

5

MIllainen mielenterveysongelma sulla ap on? Siis onko tullu ennen miestä vai teidän suhteen aikana? Mietin vaan, että jos sulla ei olis tuota taloa ja miestä niin jaksaisitko paremmin? Vai sairastuisitko pahemmin?

Vin puhua vain omasta kokemuksesta, mut jos ihmisellä on semmoinen olo ettei pysty yhtään vaikuttamaan, hallitsemaan omaa elämää ja tulemaan huomioon otetuksi, ihminen lamaantuu ja alkaa tulla alavireisyyttä, masennusta jne ja putoaa siitä omasta elämästä ikäänkuin pois.

Ja meihin suomalaisiin naisiin on iskostettu niin vanhavasti se ettei saa valittaa ja selviää jos vain haluaa. Mutta sehän ei ole totta. Voimavarat on rajalliset, eikä elämässä jossa vaan suorittaa ole mitään mieltä (no, joskus on aikoja että on vain selviydytävä) Sunkin jaksamisella ja sietokyvyllä on rajat. ja jos ei muu motivoi ajattelemaan niin se, että sulla on lapsi joka katsoo susta elämänmallia.

JOs on mielenterveysongelmia, sähän tarttisit lepoa, apua, mahdollisuuden tarkkailla omaa jaksamistasi. Ja tosiaan ison talon hoitaminen on jo kova työ.

Sinuna miettisin vaihtoehtoja- mitä jos muuttaisitkin lapsen kanssa vaikka väliaikaisesti- pieneen asuntoon missä on helppo asua- ja sulla olis mahdollisuus tarkkailla omia voimavarojasi. Ja mahdollisesti vahvistua. Ja miehes saisi kokea mikä homma siinä talossa on. OMa jaksaminen ja itsestään huollenpito on kaiken a ja o asui sitten missä vaan. Kuitenkin elämässä tulee vastoinkäymisiä ja takapakkeja- kyllä peruselämän pitäis olla vähän helpompaa.

Pahoittelen, ettei tästä ole varsinaista apua, mutta minua kiinnostaisi tuo päätöksesi sitoutua kyseiseen kotitilaan. Oliko se paremmassa kunnossa päätöstä tehdessäsi, tai ajattelitko teidän muuttavan siitä joskus pois? Itse en valitsisi elämänkumppania, joka on kiinni ränsistyneessä maatilassa eikä suostu lähtemään sieltä.

Kun näin tilan ekan kerran ajattelin että IHANA. Tästä me saadaan hieno koti! Koko ikäni rivarissa jne asuneena ei kyllä ollu hajuakaan miten paljon töitä tällaisen kanssa joutuu tekemään koko ajan. Mieskin oli kovasti mukana haaveissa, ja uskon että se oli ihan tosissaan. Mutta kun sitä kiinnostaa todellisuduessa ihan muut asiat kuin remontointi... Se selvisi pikku hiljaa vuosien mittaan. Aikani yritin sitä houkutella, sitten koetin tehdä yksin huonolla menestyksellä, lopulta siinä vaan jotenkin kävi niin ettei saatu mitään aikaan :(.

Ja yksi suuri syy siihen oli myös se että takkuilin koko ajan töitten takia. Opiskelujen päätyttyä kuvittelin että seuraavaksi töitä ja rahaa, joilla taloa laitetaan. En tajunnut että seuraavat 10 vuotta menee sen tajuamiseen, ettei minusta ole kahdeksastaneljään-töihin :'(. Psykiatri sanoi etten silti pääse eläkkeelle (enkä kyllä haluaisikaan!!!), joten tässä sitä roikutaan löysässä hirressä :(. ap

autot on vanhoja ja kohta ne laukeaa, mistä uusi auto tai edes kulkeva auto?

Tää on niin tuttua meilläkin... Koko ajan pelkään että jotain laukeaa. Kodinkone, auto, putkiremontti, ties mikä. ap

Siinä on todellakin kyse paljon enemmästä kuin "ulkoisista puitteista" jos on sidottu elämään elämänsä puolison ränsistyneellä kotitilalla. Yrität toistamiseen vihjailla, että minä tuijottaisin "ulkoisiin puitteisiin" - taitaapa jurppia, että joku muu on osannut elää elämänsä fiksummin kuin sinä.



Ja miten niin ei ketään pakoteta mihinkään? Jos mies ei suostu lähtemään kotitilaltaan, hänhän selkeästi pakottaa puolison valintatilanteeseen: joko elät tällä tilalla tai ryhdyt yh:ksi.



5

[/quote]

Tai sitten olet elänyt elämäsi silmät ummessa!

Olet kuin minä, kaikka vähän eri tavalla tosin, mutta silti paljon epäonnea ja masennusta. Mulla mt-ongelma kans.

Olet kuin minä, kaikka vähän eri tavalla tosin, mutta silti paljon epäonnea ja masennusta. Mulla mt-ongelma kans.

Sen verran vielä että viime aikoina, vuosien lamaannuksen jälkeen, on taas nostanut päätään sellainen perkele-mentaliteetti. Että perkele minähän ponnistan vielä kerran josko tästä suosta noustais! Jos mies ei kerran auta niin sitten ei auta! Haalin apua, opiskelen remontointiasioita vaikka yötä myöten, ponnistan kaikki voimat työssä että ----- ja sitten tuleekin seinä vastaan. Sitten mitä? Sitten minulla on töitä niin etten jaksa muuta kuin just ja just palautua (jos on onnea työn kanssa enkä taas ala sekoamaan) ja kaikki jäljellejäävä aika menee tämä tilan kanssa, jota olen pikku hiljaa oppinut vihaamaan.

Onko kukaan muu ollut tällaisessa tilanteessa vaikka 5 vuotta sitten? 10 vuotta sitten? Miten lopulta kävi? Vieläkö jumitat samassa tilanteessa, paremmassa, huonommassa? ap

Mukavia sanoja! Siunausta sinulle ja AP.lle!



16

kaikki kun on niin suhteellista