En mennyt miehen veljen hautajaisiin, olisiko pitänyt?
Ei oltu erityisen läheisiä, enkä muutenkaan hengaile sukulaisten kanssa (vielä vähemmän omieni) vaikka kai samassa kaupungissa asutaan.
Olisiko minun PITÄNYT mennä hepun hautajaisiin?
Ja jos niin miksi?
Suku oli kuulema ollut nyrpeänä poissaolostani.
Kommentit (46)
Ja eikähän sitä miehensä sukuun kuulu, vaikka kuinka tunkisi.
henk. koht. loukkauksena, jos mieheni ei tulis veljeni hautajaisiin, vaikkeivat mitään parhaita ystäviä olleetkaan. Hautajaiset eivät ole sille kuolleelle ihmiselle, ne järjestetään jälkeenjääneiden selviytymiseksi.
teillä ilmeisesti ei ole tapana?
En kyllä usko että ap:ta kaivattiin hautajaisissa oikeasti, sillä ei vaikuta sellaiselta ihmiseltä jota haluttaisiin noihin juhliin.
En kyllä ihmettele erotilastoja, kun tuo oman navan tuijottaminen minä-minä asenteineen on noin selvää.
Ja sinne rajautuu?
Eikä kaikki ihmiset ole suremisen arvoisia, vaikka kuinka olisivat sukua.
26
Ja niinkuin joku täällä aiemminkin sanoi: Nykyään vain MINUN ajatuksilla, tunteilla jne. on väliä, ei sillä mikä suru on kohdannut läheisiä, oli ne sitten sukulaisia tai omaisia.
Minusta miehen veljen hautajaisiin menemättömyys oli huonoa käytöstä ja itsekkyyttä.
Oman miehen suvussa on yksi tällainen minäminäminä-tyyppi, jota ei mitkään hyvät tavat tai yleensäkään mikään hetkauta. Ei häntä kyllä enää kutsutakaan mihinkään, eikä laiteta nimeä joulukorttiin tms. koska kukaan ei enää jak-sa. Eroa lähinnä odotellaan.
No joo, ei ole hautajaiset juhlat. Eikä se suru lopu siihen. Jättäkää menemättä ja tehkää ihan mitä hyvänsä.
29
Siinä se tuli: Joutava asia.
Mitä ihmettä varten sitten olet meuhkannut?
minäää minäää minäää , en tahdo, en halua, minä minä minä minä minä minä minä....... teinix ihq minä minä minä.
se ei-toivottu epäsukulainen niin saadaan kaikki jotain ajanvietettä jonninjoutaviin peijaisiin, joissa muuten pitäisi riidellä omalla porukalla. Nyt kun se ihku ulkopuolinen tulee, voidaan kaikki käydä sen kimppuun. Ei tarvitse ruveta jakamaan perintöä siellä hautajaisissa, kun voidaan keskittää haukkumiset ja happamat ajatukset siihen luuseriiin, joka ei edes paikkaansa tajuaa ja hautajaisiin tunkee, vaikkei kukaan meistä pidä siitä...
Selkeästi täällä on juuri niitä ihmisiä, joita en tosielämässäkään ymmärrä, jotka eivät kerta kaikkiaan käsitä todellisuutta itsensä ja oman napansa ulkopuolella. Käytöstapoja ei tietenkään noudeta, sillä hukassa on niiden muodon lisäksi myös sisältö ja merkitykset.
Teiltä saattaa kuulkaa jäädä ihmisyydestä aika paljon kokematta ja ymmärtämättä, ap ja te, jotka itsestään selvästi symppaatte ko. toimintaa.
Ei se vainaja tiedä, ketä siellä hautajaisissa on, sen sijaan miehesi tietää, että ajattelet enemmän itseäsi, kuin hänen suruaan. Ja jos mieheni jättäisi tulematta jonkun sukulaiseni hautajaisiin, niin olisin kyllä hyvin loukkaantunut.
Oletkos sinä ihan vaan valtavan teennäinen? Jos sinun ja miehesi välit ovat kiinni siitä, missä te julkisesti patsastelette, niin on ero kyllä tulossa ja lujaa.
Vierailija:
se ei-toivottu epäsukulainen niin saadaan kaikki jotain ajanvietettä jonninjoutaviin peijaisiin, joissa muuten pitäisi riidellä omalla porukalla. Nyt kun se ihku ulkopuolinen tulee, voidaan kaikki käydä sen kimppuun. Ei tarvitse ruveta jakamaan perintöä siellä hautajaisissa, kun voidaan keskittää haukkumiset ja happamat ajatukset siihen luuseriiin, joka ei edes paikkaansa tajuaa ja hautajaisiin tunkee, vaikkei kukaan meistä pidä siitä...
Oma kokemukseni elämästä, ihmisistä ja läheisistä ei vastaa tätä. Ymmärrän, että jotkut kokevat näin. Asioihin on mahdollista myös vaikuttaa omalla käytöksellään ja olemisellaan.
ja muuten surujuhla on yksikkö, ei monikko kuten se sana juhlat, josta alunperin oli kyse.
Joten voisitko lopettaa sen nussinnan jo?
koska sulla menee kaikki aika niiden sovinnaisuuksien ja tapojen noudattamiseen. Et ehdi itse ajatella asioita, etkä olla rehellinen. On helpompaa mennä feikkinä laumasieluna siellä typerän suvun peesissä.
Pysähdy joskus ajattelemaan. Kaiva se kuihtunut aivorusina naftaliinista, mene peilin eteen ja mieti.
Vierailija:
koska sulla menee kaikki aika niiden sovinnaisuuksien ja tapojen noudattamiseen. Et ehdi itse ajatella asioita, etkä olla rehellinen. On helpompaa mennä feikkinä laumasieluna siellä typerän suvun peesissä.Pysähdy joskus ajattelemaan. Kaiva se kuihtunut aivorusina naftaliinista, mene peilin eteen ja mieti.
Olen ajatellut asioita melkoisesti, enkä missään tapauksessa toteuttanut elämääni tai sen valintoja - edes sukulaisuussuhteisiin liittyen - sovinnaisuuksiin pohjaten. En noudata tapoja tavan vuoksi - itse asiassa tiedän " tapojen" alkuperästä ja MERKITYKSISTÄ aika paljon myös opintojeni ja maailmankatsomustanikin muokanneiden käsitteiden kautta. " Aivorusinani" ei ole viihtynyt naftaliinissa, siitä olen todella pitänyt huolen.
Itse asiassa olen idealisti ja uskon siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöömme (mm. sen sosiaalisiin rakenteisiin lähisuhteissamme, halutessamme siis esim. sukulaisuussuhteissa) haluamallamme tavalla. En todellakaan pidä kaikista sukulaisistani, enkä harrasta " pakkosukulointia" . Sen sijaan pyrin muodostamaan merkityksellisiä niistä tapaamisista, jotka kuitenkin ovat osa elämääni. Enkä suostuisi osallistumaan kuvaamaasi tyyppiseen sosiaaliseen " toimintaan" tai suvun olemisen tapaan vuodesta toiseen tekemättä asialle jotain, purkamatta sitä jollain tasolla auki. Koska kuitenkin elämme ymmärtääkseni niin erilaisissa todellisuuksissa, et ehkä ymmärrä, mistä puhun.
45
eikä halua tukea miestään niin sittenhän tuo on ihan ok.