Lue keskustelun säännöt.
Niuhotanko turhasta anoppi asiaa
26.04.2008 |
Tilanne tämä, anoppi apuna, kolme pientä lasta, joista yksi vastasyntynyt ja minä toipilas. Tein eräs ilta sitten pannaria, joka riittikin lapsille iltapalaksi ja loppuilta meni 2 lapsen iltatoimissa, loppuilta vauvan syöttämisessä. Hän tulee kysymään mitä olen ajatellut hänen pojalleen illalliseksi? Sanoin että no, pannaria tein (on mieheni lempiruokaa muuten!) ja hän tuhahti ettei se ole kunnon ruokaa, kun ei se poikani siellä töissä ikinä ehdi syömään. Että onkohan se Sami ehtinyt syömään töissä? Imetin juuri vauvaa ja katselin lempisarjaani telkkarista sen pienen hetken ja sanoin että niin, voit katsoa kaapista mitä haluat. Hän siihen,e ttei hän tiedä mitä kaapeissani oikein on...! Tietää kyllä , sillä asunut meillä kaksi viikkoa ja tehnyt ruokaostoksia ja penkonut kaappeja. Sanoin, että soita kuule samille ja kysy onko syönyt! Hän suutahti siitä, teki iltamyöhäsellä pihvit pojalleen. Kaikkea vastaavaa koko ajan ja minulla pinna täysin palanut. Kyselee aamusella mitä olen suunnitellut iltaruuaksi, kun herään heti kysyy mitä haluan aamiaiseksi, kauhea kysymystulva vääriin kellonaikoihin ja kun opettelen imetysta tulee viereen taas kyselemään ruokajuttuja. Ymmärrän että ainut poika tärkeä elämässä, mutta nyt ennen hyvät välit ovat täysin tulehtuneet ja välttelen häntä, olen sanonut väsyneenä topakasti takaisin ja nyt sia olla viimeinen näin pitkä vierailu vaikka olisi mulla molemmat jalat kipsissä. Olen tosi kiitollinen avusta, mitä hän tekee, mutta ahdistaa kun en saa omaa rauhaa omassa kodissani ja nuo ruoka ja kysymysjutut ahdistaa.
ONko syynä vain hormoonit synnytyksen jälkeen vai onko vika myös anopissani?
Kommentit (44)
Nälvimistä, arvostelua ja ihmettelyä erilaisista tavoista ja kaikkea ikävää suut ja silmät täyteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mies saaa ruokaa tullessaan jos sitä on jäljellä. Olemme molemmat ansiotyössä ja molemmilla on aivot ja kaksi kättä. Kyllä aikuinen mies itselleen kykenee laittamaan itselleen sapuskat.
sain toisen lapsemme ulkomailla ja vanhempani tulivat kolmeksi viikoksi auttamaan alkuun pääsemiseksi. Apu olikin todella tervetullutta, oli ihanaa, että he lähtivät esikoisen kanssa puistoon ja sain itse rauhassa kelliä vauvan kanssa ja totutella taas imettämiseen jne. MUTTA. Hermo oli kireällä ja usein. Vaan se tosiasia, että " ulkopuoliset" ovat koko ajan oman perheen arjessa mukana, on aika rasittavaa. Ja niitä tilanteita tulee ihan itsestään, joissa pinna kiristyy, vaikka mitään sen kummempaa ei tapahtuisikaan.
Koittakaa keskutella tilanteesta ja pohtia, miten anoppi voisi parhaiten olla avuksi. Vaikka päättää joedellisenä iltana, että huomenna hän käy kaupassa esikoisen kanssa ja sinä sen ajan lepäät. Pyydä anoppia tekemään joku hänen suosikki ruoka, tai se josta sinä erityisesti pidit... pientä kehumista, ja varmasti anoppi jo on tyytyväisempi. Iso satsi lounasruokaa, jota voi syödä myös seuraavan päivän lounaaksi ja samoin iso illallinen, jota myös seuraavana päivänä illalliseksi tai ylihuomenna lounaaksi. Tee sinä lounaat ja anoppi illalliset tms. Muutama selkeä roolijako ja sopimus niin päivät sujuvat helpommin.
Tsemppiä! Koita hillitä terävää kieltä ja kehaise aina välillä anoppia, vaikkei se aina sitä tuntuisi ansaitsevankaan, niin välit säilyy. Laske kymmeneen, tai jopa kahteenkymmeneen aina tiukan tilanteen tullen. Koita jaksaa!
osaa itselleen ruokaa laittaa, jos sitä tarvii. Ei vastasynnyttäneellä naisella tarvi olla kotona ruokia valmiina miehelle.
Mun mielestä anoppi liikkuu ihan sillä rajalla, että kysyisin aiotko oikeasti olla meillä auttamassa vai lähdetkö kotiisi sekoittamasta meidän arkea.