Lue keskustelun säännöt.
Niuhotanko turhasta anoppi asiaa
26.04.2008 |
Tilanne tämä, anoppi apuna, kolme pientä lasta, joista yksi vastasyntynyt ja minä toipilas. Tein eräs ilta sitten pannaria, joka riittikin lapsille iltapalaksi ja loppuilta meni 2 lapsen iltatoimissa, loppuilta vauvan syöttämisessä. Hän tulee kysymään mitä olen ajatellut hänen pojalleen illalliseksi? Sanoin että no, pannaria tein (on mieheni lempiruokaa muuten!) ja hän tuhahti ettei se ole kunnon ruokaa, kun ei se poikani siellä töissä ikinä ehdi syömään. Että onkohan se Sami ehtinyt syömään töissä? Imetin juuri vauvaa ja katselin lempisarjaani telkkarista sen pienen hetken ja sanoin että niin, voit katsoa kaapista mitä haluat. Hän siihen,e ttei hän tiedä mitä kaapeissani oikein on...! Tietää kyllä , sillä asunut meillä kaksi viikkoa ja tehnyt ruokaostoksia ja penkonut kaappeja. Sanoin, että soita kuule samille ja kysy onko syönyt! Hän suutahti siitä, teki iltamyöhäsellä pihvit pojalleen. Kaikkea vastaavaa koko ajan ja minulla pinna täysin palanut. Kyselee aamusella mitä olen suunnitellut iltaruuaksi, kun herään heti kysyy mitä haluan aamiaiseksi, kauhea kysymystulva vääriin kellonaikoihin ja kun opettelen imetysta tulee viereen taas kyselemään ruokajuttuja. Ymmärrän että ainut poika tärkeä elämässä, mutta nyt ennen hyvät välit ovat täysin tulehtuneet ja välttelen häntä, olen sanonut väsyneenä topakasti takaisin ja nyt sia olla viimeinen näin pitkä vierailu vaikka olisi mulla molemmat jalat kipsissä. Olen tosi kiitollinen avusta, mitä hän tekee, mutta ahdistaa kun en saa omaa rauhaa omassa kodissani ja nuo ruoka ja kysymysjutut ahdistaa.
ONko syynä vain hormoonit synnytyksen jälkeen vai onko vika myös anopissani?
Kommentit (44)
Meillä se kotona oleva hoitaa ensisijaisesti lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ymmärtää, että tilanne pienen vauvan kanssa on nyt tämä ja väliaikainen.
Syötyään kuskaa anopin kotiinsa.
Laita se anoppi jo helvettiin sieltä
tai sanot anopille että Samilla on tapana tulla aina kotiin grillin kautta kun en mää sitä enää ruoki.
mutta kotona oleva ruokkii ensisijaisesti lapset, syö itse samaa. Jos siellä nurkissa notkuu sukulainen, hänelle tarjotaan sitä samaa ruokaa. Jos ei se kelpaa, ei sitten.
Töissä oleva saa töissä ruokaa. Kotiin tullessa voi syödä päivän ruokien loppuja (jos niitä on jäänyt), kokata itse tai ottaa pakasteesta.
Meillä on monilapsinen perhe ja teen ruokaa Ison satsin kerrallaan. Ruoka-ajat on aina samat, ruokalistan teen viikoksi eteenpäin. Valmistan lounaaksi niin suuren satsin, että sitä syödään vielä illalla uudestaan. Iltaruoka syödään isän saavuttua töistä, ollaan silloin saman pöydän ääressä kaikki.
Koska olen kotiäiti, mielestäni tehtäviini kuuluu huolehtia miehelle lämmin sapuska pöytään, syöhän lapsetkin, miksi ei siis mies. Samaa perhettähän hän on. Ei se nosta tai laske arvoani naisena, kun teen miehelleni ruuan valmiiksi. Auttaahan mieskin minua tienaamalla rahaa ja jelppaamalla joskus lasten iltatouhujen kanssa.
Synnytysten jälkeen olen ollut pari kertaa tosi huonossa kunnossa, mutta silti lapset ovat tarvinneet ruokaa. Muista kotihommista voi tinkiä aika paljon, mutta ei ruokkimisesta. Ymmärrän siis anopppisi kannan asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
imetys onnistunut!!!! Vika ei ollut minussa vaan pienissä kaksosissa, jotka eivät oppineet imemään. mutta tarina on jo sitten ihan toinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä, että aikuinen mies osaa itsensä ruokkia jos on nälkä.
Pannaria meilläkin on välillä lounaaksi/iltapalaksi ja joskus jälkkärinä. En laita taikinaan sokeria enkä rasvaa juuri lainkaan ja jauhoina osa spelttiä, niin on varmasti ihan hyvää ravintoakin. Tarjolle marjojen kanssa, ei tarvitse sokerihilloja joka paikkaan työntää.
Ja sille tiedoksi joka väitti provoksi imetyksen opettelun takia, jokainen imetysaika voi olla täysin toisistaan poikkeavia samalla äidillä riippuen vauvasta ja esim imetyksen alkumetreistä. Ei se ole aina niin yksinkertaista, vaikka olisi jo kymmentä imettänyt.
No, syy miksi hän meillä on näin pitkään on se, että ei asu suomessa. Ja koska olen ollut topilaana hän ystävällisesti tuli avustamaan isompien lasten hoitamisessa jne. Täytyy miettiä tarkemmin sitten ruokia. Hän on meillä n. 3vkoa nyt. Aikaisemman vierailut menneet hyvin mutta silloin en ollutkaan juuri synnyttänyt. Ahdistaa vain kovasti kun vauva on hyvin vaativa, koliikista on kärsinyt, mutta nyt hiukan tuntuu vyöhyketerapian avulla auttavan.
Onhan se eri asia, jos anoppi asuisi niin lähellä ettei tarttis 3vkoa olla saman katon alla ja jakaa jokaista hetkeä hänen kanssaan.
En ehkä joka ilta tee ruokaa, jos lapsille on joku valmisruoka systeemi vaikka illalliseksi kun mies tulee myöhään kotiin, en aina tee vielä erikseen ruokaa. Olen joskus aika laiska ja mukavuudenhaluinen enkä jaksa tehdä etukäteen ruokalistoja aina. JOskus niinkin olen tehnyt.
Ja täytyy sanoa, että oletteko te naiset aina tehokkaita energiapakkauksia synnytyksen jälkeen, jos kolme lasta tai enemmän että jaksatte kaiken keskellä miettii ruuat noin tarkkaan ettei edes anopilla ole nokan koputtamista asiaan?
Onhan tämä aika poikkeuksellista ekä kestä ikuisuutta. Minusta anoppini olis voinut kaikessa hiljaisuudessaan itse vaikka soittaa miehelleni ja kysyä ruokaasiaa ja sitten vaikka tehnyt sen hemmetin pihvin eikä tulla mulle esittämään ettei muka tiedä mitä kaapeissa on. Tietää vallan hyvin!
Eilen tein sitten broileria, paistoin pannulla, ja riisiä ja hän tuli kyselemään että mikäs nyt kun ruokalista muuttui, etkä teekkään nakkeja! Siis tämä vain että hän puuttuu kaikkeen ja on ihan hermona ruuan kanssa! JOs sitä tekee, siltikin kommentoidaan!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan sinulla siellä vastasyntynytkin...
Ihme avuton anoppi jos ei tuon vertaa oma- aloitteisuutta löydy.
Tottahan on , ettei imetys ole helppoa, ei vain ole! Joillakin se käy helposti, mutta ei kaikilla. Ja jos ei kokemusta ole asiasta, ei voi oikein ymmärtääkään.
Olen kireä kuin viulunkieli, kun tottakai hermostuttaa olla tarkkaivaisten silmien alla. Sitten anoppi tulee joskus halaamaan että kun sitä äitinä on niin vielä aikuisiälläkin huolehtiva lapsista että saako oma poika hyvän vaimon jne...
No, en kysynyt sitten että mitä mieltä on.
Mutta nyt sitten lähden tästä hyvän ja kuuliaisen miniän mukaisesti keittiöön ruuanvalmistuspuuhiin.
Niin, vielä se että siitäkin anoppini kyselee kun teen ruuan lapsille n. 16-17 koska ovat jo silloin nälkäisiä, ja hän kysyy onko tuo viimeinen ruoka jonka teen?!!!!!!
Alkaako jo ymmärtää joku miksi olen näin ärtynyt?
Tekee itsekin ruokia ja myös mulle erikseen, joten kiltti on myöskin!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
auttaakseen ruokien kanssa, niin lienee aika loogista, että se kyselee niistä ruoista. Kovasti sinäkin tunnut jauhavan niistä ruoista...
Ja kahden lapsen ruokailu on aika simppeliä pyörittämistä.
Vuosi sitten mieheni lapseton sisko oli käymässä. Minä kävin töissä, hoidin kauppa-asiat jne. Mieheni sisko saattoi tehdä ruokaa itselleen. Jos hän keitti riisiä ilman kastiketta ja tarjosi sitä lapsilleni, hän valitti, että on tehnyt aivan valtavan ison työn minun lasteni edestä ja siitä pitää olla kiitollinen. Muutenkin hän aina, kun tulin kotiin, valitti että on taas tehnyt aivan hurjasti töitä. Mietin aina, mitä hän on tehnyt, kun hän ei ollut siivonnut tai tiskannut. Lapseni ovat jo sen verran isoja, että eivät tarvitse muuta palvelua kuin sen ruoan laiton. Ruokaakaan hän ei siis muuten heille antanut, mutta saattoi jonkin riisin keittää ja antaa sen, mutta sekään ei tapahtunut joka päivä.
Tarkoitan tällä sitä, että ainakin omasta kokemuksesta ulkomaalaiset kokevat, että eivät halua tehdä mitään yksin. Heille pitäisi kaikki näyttää kädestä pitäen. Yksin tekeminen on raskasta työtä. Tämä ainakin oli yksi selitys siihen, että hän aina valitti sitä, miten paljon on tehnyt sillä välin, kun minä olin töissä.
oli niin kovin huolissaan poikansa syömisistä, kun olimme synnyttämässä esikoistamme:) Älä sinä huoli, meillä anoppi hyppää jatkuvasti, on iso apu, muttei sitä jatkuvasti jaksaisi katsella, kun heittää samaa läppää jatkuvasti ja mies onnistuneesti jättää minulle äitinsä kuuntelemisen:)
En koe olevani mikään energiapakkaus, ihan tavallinen äiti vain. Olen välillä tosi väsynyt, mutta arjen pyörittäminen nyt vaan mun hommani. En ole asiaa sen kummemmin käynyt pohdiskelemaan.
Toistan itseäni, mutta ruoka on iso osa elämää. En todellakaan harrasta ruokaa, tykkään leipoa ja tehdä käsitöitä, mutta ruoka hobbyna ei ole mun juttu. Armeija vaan marssii vatsallaan, niin se on. Juuri siksi suunnittelen ruokalistat ja käyn pari kertaa viikossa hakemassa sapuskaa perhemarketista. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, se helpottaa arkea suunnattomasti!
Ajattele asian hyviä puolia, asioita, joissa anoppisi on sinua auttanut. Ota päivä kerrallaan, kyllä se mummo kohta lähtee kotiinsa. Äläkä hermostu hermostumisestasi. Ei tämä vaihe kestä ikuisuuksia.
Tsemppiä, kyllä se siitä suttaantuu. Minulla on ulkomaalainen anoppi, joka synnytysten jälkeen on ollut apuna. VOIN VANNOA ETTÄ PINNA OLI KIREÄLLÄ! Tunsin, etten osannut mitän tehdä oikein: lapsi oli puettu väärin, lapsi olisi pitänyt joka inahduksesta ottaa rinnalle, vaipat vaihdettiin väärin, kylvytkin meni niin ja näin... esimerkkejä on useita. Kunhan anoppi vihdoin oli 3000 km:n päässä, niin arki alkoi sujua ilman vannetta pään ympärillä ja vauvasta alkoi jo nauttiakin. Melkein vihasin anoppiani tuolloin ja sanoinkin aika purevasti pari kertaa. NYT koko show harmittaa ja etenkin se, että tiedän anopin vain halunneen minun ja etenkin vauvan parasta, mutta hormoonihurinoissaní otin vain kaiken itseeni.
Nykyään kun anoppi soittelee ja ensimmäiseksi kysyy, että mitä poikansa on saanut syödäkseen tänään, niin en ala kiristämään hermojani moisilla uteluilla, vaan sujuvasti valehtelen että pihviä ja riisiä sekä kreikkalaista salaattia, uunissa odottaa vielä omenapiiras, vaikka totuus olisi joku kämänen keitto (mikä ei ole oikeaa ruokaa anopin mielestä). Tiedän nimittäin että pojan syöminen on elämän tärkeimpiä asioita anopille. Hän on niitä ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä perheelle je etenkin ruokinnalle :) Kun anoppi kyläilee aina muutaman viikon putkeen, niin tokihan hän huomaa totuuden, etten pidä poikaansa kunnon ruuissa, mutta keksin aina kunnon syitä, miksen jaksa joka päivä anopin mittapuun mukaisia gourmet-aterioita kokkailla.
Tsemppiä anopin kestoon! Äkkiä se aika menee ja jonkun ajan kuluttua voit huvittuneena muistella miten kauheaa anopin kanssa olikaan. Älä polta siltoja sanomalla rumasti, ne jutut säilyy mielessä ja myöhemmin ihan varmasti harmittaa!!!
Katso kaapeista mitä löytyy ja ilmoita sitten anopillesi mitä hän voisi tehdä ruuaksi. Tee se ystävällisesti, " voisitko tehdä tänään tehdä vaikka nakkikeittoa" ...
Ymmärrän hyvin tilanteesi, meillä vähän sama juttu. Toisaalta ymmärrän myös anoppiasi, tuskin hänkään ihan kotonaa tuntee olevansa, vaikka puuhasteleekin luonasi. Hän on oman aikakautensa edustaja, vanhemmiten piirteet vain korostuvat ja sitä takertuu helposti lillukanvarsiin.
Tee siis napakka ruokasuunnitelma, jonka anoppi toteuttaa. Valmis ruokalista helpottaa oikeasti arkea, eikä niitä ruokia nyt niin vaikea ole keksiä.