eskarilaisen pyöräileminen

Stressiä ei ainakaan kannata asiasta ottaa, useimmat oppivat enenmmin tai myöhemmin ajamaan ilman apupyöriä. Ja jos ei opi ajavat sitten ikänsä erikoispyörillä. Tiedän tapauksia jossa 24" pyörään on hankittu apupyörät, koska lapsi tarvitsi niitä. Meillä on molemmille pojille nostettu portaittain aparit ylös. Tässä tekniikassa on se hyvä puoli, että lapsi pikkuhiljaa huomaa oman kehittymisensä ja tasapaino pääsee kehittymään huomaamatta. Sitten vaan kovaa harjoittelua, eli vanhemmat lenkille ja muksu pyörällä mukaan. Lapset kyllä kovastikin narisevat ja vastustavat apareiden ylöspäin nostoa, koska on niin helppo pistellä niillä, mutta tässä tarvitaan vanhempien tarkkuutta ja tuntosarvia; eli milloin lapsi ihan oikeasti tarvitsee aparit ja milloin niillä on vain niin helppo ajaa. Heti kun ajo on hallinnassa ja menee hyvin, niin pyörät vaan pykälän ylöspäin. Lopulliseen poisottoon tarvitaan sitten kosolti rohkaisua ja vaikka vähän lahjontaakin. Variaatiota lasten oppimisessa on myös paljon, meillä vanhempi taisi oppia jamaan ilman apareita just ennen kouluikää ja nuorempi 3½ -vuotiaana.

Ostimme 4v lahjaksi keskimmäiselle (ja osin 2v lahjaksi kuopukselle) sellaisen tasapainoa kehittävän opettelu pyörän, josta puuttui polkimet kokonaan. 4v oli mielestäni tosi huono tasapainon hallintakyky (Esim. hän ei pystynyt 4v:nä lainkaan potkulaudalla potkuttelemaan, vaikka siinä olisi ollut 3 rengasta, koska yhdellä jalalla seisominen tuotti vaikeuksia ja nuorempana kaatuili tosi paljon kävellessään) ja ajo tällä ensipyörällä olikin aikamoista huojumista, vaikka periaatteessa jalat/jalka oli maassa koko ajan. Mutta 3kk harjoittelun tuloksena täysin yllättäen hän ajaa jo ilman appareita nurmikolla, ei tosin vielä pääse alkuun itse, mutta ottaa vauhtia pienltä nyppylältä ja niin sitä mennään.



Bongasin kyseisen pyörän täällä Englannissa puistossa ja ajajana oli 2,5v vesseli joka pisti menemään siihen tyyliin, että äitinsä kertoi juoksevansa lapsen perässä. Näin näyttää meilläkin kohta 2,5v tekevän kun vihdoin suostui istumaan satulaan.



Kalliita kapistuksia, mutta jos useampia käyttäjiä perheessä niin hinta vähän alenee ja jälleenmyyntiarvoa luulisi olevan. Tässä muutamia esimerkkejä mitä on tarjolla http://www.emmituote.fi/ http://www.puky.net/homepage/produkte/laufraeder/uebersicht.htm http://www.likeabike.co.uk/

Jos nyt olisin esikoiselle ostamassa pyörää ostaisin ilman muuta tälläisen ensimmäiseksi ja sitten seuraavaksi suoraan pyörän ilman appareita. Polkimeton pyörä minun ja yhden tuttavaperheen kokemuksiin perustuen korvaa appariajon , tosin todettakoon, että tämä meidän 4v on kyllä ajanut myös appareilla jonkin verran (melko vähän kuitenkin koska pyöräilymahdollisuudet on rajatut),



Niin ja vielä lohdutukseksi, että pyöräpäivänä tänä keväänä lapseni koulutovereista (syntyneet 09/2001-08/2002) lähes puolella 36:sta oli apparit vielä, eli se oppiminen vaan kestää joskus pidempään!

Meillä on toteutettu tuota Leppäkerttusen vinkkiä ihan maalaisjärkimeiningillä. Meillä ei poikien (7½ ja 5 v.) pyöräilyharjoituksista meinannut tulla yhtään mitään. Varsinkin esikoisella oli todella suuria vaikeuksia. Lopulta mummu keksi keinon: pojilta otettiin pyöristä polkusimet pois, muutaman viikon harjoittelivat tasapainoa maasta vauhtia potkien ja kun se kävi kunnolla laatuun, niin sitten suoraan polkemaan ilman apurattaita. Toimi loistavasti!



Eli ei tarvitse suoraan ostaa polkimentonta pyörää, ne voi itse ottaa väliaikaisesti pyörästä pois ja harjoitella tasapainoa.

Meidänkin poika "pakotettiin" tässä yksi ilta opettelemaan ajamaan ilman apupyöriä.

Häntä kanssa pelotti, kun oli kaatunut aikaisemmin kipeästi. No... otettiin 12 tuuman pikkupyörä varastosta, ja säädettiin niin että jalat osuvat maahan. Sitten alamäkeen mies piti vähän aluksi pystyssä. Kova meteli, ja pientä pakostusta. Mutta kun naapurin mies tuli pihalle oli pakko näyttää, ja miten sitten kävikään. Poika alkoi yht´äkkiä ajamaan. Sitten sitä ajettiinkin monta päivää putkeen. Sovittiin, että ajelee tolla niin kauan kun on itse halukas vaihtamaan isompaan pyörään. Mietti jo sitä vähän eilen. Mutta sitä en meinaa pakottaa. Vaihtaa sitten kun vaihtaa. Poika menee eskariin syksyllä.

Meillä äiti alkaa tarvita lisäpuhtia... Pikkupyöräilijä vei äidin fillarilenkille. Käytiin uimassa, videovuokraamossa jne. Tulipa kilometrejä pyöreästi 10 pikkupyörällä (16-tuumainen?)

Ap:n lapsen mukaisesti meilläkin pian 6v. täyttävällä tytöllä oli alku tosi takkuista. Viime kesänä otettiin 12" pyörästä apparit pois, harjoitteli tasapainoa potkuttelemalla pieneen alamäkeen pihalla. Eihän siitä mitään tullut vielä silloin...

Tänä keväänä pakotin tytön opettelemaan tuolla pienellä (12") pyörällä, pidin satulasta kiinni, työnsin vauhtia pidin tasapainoa - huhhuh... kunnes välillä uskalsin päästää irti ja kehuin hurjasti tyttöä. Siitä tyttö sitten huomasi et hänhän osaa pyöräillä ja sen jälkeen pyöräilyinnostukselle ei ole näkynyt loppua ;) Kannustimena ja palkintona oli 20"-pyörä, koska 3½-vuotias pikkusisko tarvitsi jo pikkupyörää :) .

Meidän tuleva eskarilainen 5v (loppuvuodesta syntynyt) oppi 2 viikkoa sitten. Kesän alussa hommasta ei tullut vielä mitään, ja se työntäminen ja satulasta/tarakasta kiinnipito ei onnistunut ollenkaan. Sitten toteutimme tuota ylläollutta vinkkiä käyttää pyörää potkulautana, tosin emme edes irroittaneet polkimia. 12-tuumaisella pikkupyörällä satula niin että jalat ylettävät maahan, potki muutaman kerran vauhtia ja itse nosti sitten jalat polkimille!! Tätä tehtiin viikon verran pikkuisen kerrallaan, ja sitten pääsi aina ajamaan 16-tuumaisella jossa apparit vielä kiinni. Sitten vain yht'äkkiä se itseluottamus löytyi ja ajaminen rupesi sujumaan.

Ei kuitenkaan suostunut kokeilemaan 16-tuumaista ilman appareita, kun selvästi vähän pelotti. Nyt eilen, kun pienellä lahjonnalla saatiin kokeilemaan, niin pikkupyörä siirtyikin samantien historiaan, kun huomasi pääsevänsä paljon kovempaa :) Ja ei jää niin pahasti isosiskon vauhdista. Ensi kesänä sitten ostetaan isompi pyörä, että kesän harjoittelee sillä ennen kouluunmenoa - nytkin pituutta jo 121 cm.

Yhteenveto : opettelu ei onnistu pakolla, tai jos lasta pelottaa. Tarpeeksi pieni pyörä ja oma halu ovat tärkeitä. Meidän esikoisemme oppi vasta 6,5 vuotiaana, kun ei halunnut edes kokeilla aikaisemmin, mutta siihen menikin sitten vain 1 päivä. Ja silloinkin oli kyseessä se 12-tuumainen pikkupyörä, josta 2kk kuluttua siirryttiin 20-tuumaiseen.... Ja kummallakaan lapsella ei onnistunut appareiden ylemmäs nostaminen, koska silloin vaan ajoivat ihan vinossa, eikä se auttanut tasapainoa yhtään.

Kiitokset vertaistuesta, luulin jo, että meidän poitsu tulee hurjan jälkijunassa tässä harjottelussa. Monet kirjotteli, että lapset oppii ajamaan 2-3vuotiaina. Sainpa huomata itsekin, että nää oppimisjutut on niin pienestä kiinni.

Meidän poitsu on perusvarovainen tyyppi ja potkulauta auttoi ymmärtämään ton tasapainojutun.



Ei siinä opettelemisessa mennyt kun pari tuntia, ni poitsu lähti liikkeelle ja pysähtyi pyörällä itse. Nyt ajaa jo oikein sujuvasti:) On vaan koitettava hommata isompi pyörä reppanalle..

Kirjottelen nyt siis uudella nimimerkillä.. toivotan tsemppiä muille "harjottelijoille" ja kärsivällisyyttä kieltäytyvien vanhemmille. Potkulauta on siis mainio kapistus tasapaino-ongelmiin;)

Luin näitä viestejä viikko sitten ja päätimme kaivaa esiin pojan 12" polkupyörän. Otimme siitä apupyörät pois ja hän sai potkutella sillä takapihan nurmikollamme. Neuvoin häntä ensin lähtemään talon vierustalta talosta poispäin, koska nurmikko viettää sieltä vähän alaspäin ja hän saa hieman vauhtiapua. Eilenillalla vinkkasin hänelle, että hän voisi joskus kokeilla nostaa jalat polkimille. -Tänä aamuna poika (6 v 2 kk) yllätti minut täysin, kun pyöräili ohitseni vinhaa vauhtia! :)

meidän pojalla on ongelma, ei pyöräile ilman apupyöriä. Neuvolatäti sanoi, että apupyörät pois vaan, mutta poika sai jo keskusteltaessa kauheat hepulit. Viime kesänä 5-vuotiaana otettiin kerran apupyörät pois ja poika sanoi, ettei sitten aja pyörällä.

Tänä vuonna näköjään sama ongelma jatkuu. Pojalla on pieni, 14" tai 16" polkupyörä ja apupyörät on ihan maassa kiinni, eli tasapaino ei pääse kehittymään. Pojan kaverit sanovat häntä vauvaksi, kun on apparit, mutta ei se tunnu poikaa haittaavan.

Mitä voisi tehdä? Pitäisikö vaan ottaa apparit pois ja olkoot ajamaatta sitten, jos ei tahdo yrittää.?

Minä uskon, että poika oppisi varmasti nopeasti ajamaan ilmankin, kun hänen tasapainossaan ei ole mitään vikaa, mutta itseluottamuksessa tuntuu olevan. Onko muita 6-vuotiaita, jotka ajelee appareilla?

Ostettiin pojalle pari päivää sitten potkulauta ja sillä poika potkuttelee ihan sujuvasti, osaa hyvin tasapainottaa lautaa ja olla kyydissä. Minä sanoin pojalle, ettei pyöräilyn oppiminen ole sen vaikeampaa johon poitsu ei vastannut mitään.

Yhden kerran sanoi pyöräiltäessä, että osaisi ajaa ainakin yhdellä apupyörällä, mutta tuossa pyörässä se olisi varmaan iso ongelma. Pyörästä kun ei tunnu voivan nostaa apupyörää ylemmäksi, ettei olisi koko ajan maassa.

Mitenkähän olisi järkevintä edetä? Kertokaa kokemuksia miten teidän lapset on oppineet ajamaan pyörällä?

Meillä myös 6v eskaripoika ja apupyörien kanssa ajaa. Viime kesänä kokeili kerran ilman apupyöriä, ja yllättävän hyvin se sujuikin, mutta mieluummin ajaa apupyörien kanssa. Ei kai rohkeus oikein riitä kokeilla ilman. Poikaa itseään asia ei haittaa, joten yritän itsekin olla stressaamatta siitä. Pojalla on jonkin verran vaikeuksia kehon hallinnassa, joten voi olla, että sen takia ajaa mieluummin apupyörillä. Lisäksi pojalla alkoi just silmissä peittohoito, joten tässä vaiheessa ei oikein uskallakaan jättää apupyöriä pois.



Mekin ostettiin just potkulauta, ja varsin hienosti poika sillä potkee. Tasapaino ainakin on hallussa. Uskoisin, että tuosta potkulautailusta on apua myös ilman apupyöriä ajamaan oppimiseen.



Enpä siis osaa sen kummemmin neuvoa sinua. Varmasti ajallaan teidänkin poika oppii tuon taidon :)

Meidän eskaripoika ei viime kesänä oppinut millään (siis kesä ennen eskarin alkua). Otin kauheasti stressiä itse siitä asiasta, kun tuntui että kaikki muut saman ikäiset ja jopa 3-vuotiaat osaa!! En tietenkään itseni takia vaan pojan takia ettei hänelle alettaisi asiasta kovin lällättelemään... Illasta toiseen yritin maanitella poikaa harjoittelemaan. Usein ei suostunut edes yrittämään. Ja jos suostui, niin se oli minulle itselleni aikasta lailla raskasta kun selkä kumarassa yritin pitää pyörää pystyssä. Sen verran päätin että apupyöriä en enää tuon ikäiselle laita ja kesä menikin sitten ilman pyöräretkiä.

Tänä vuonna (eskari vuosi siis nyt jo lähes lopuillaan)otettiin pyörä esiin ja pojalla oli aivan erilainen halu ITSE opetella ja oppi sen itse harjoittelemalla kahdessa päivässä!!

Turhaan siis se koko viimekesäinen " opettelurumba" .

Nyt käydään ahkerasti yhdessä pyöräilemässä että poika oppisi pystyssä pysymisen lisäksi myös seuraamaan liikennettä ja ennakoimaan vauhtia tarpeeksi ajoissa myös esim. isossa alamäessa jne.



Kantapään kautta jälleen kerran siis opin taas että lapsi oppii vasta sitten kun itse haluaa, viis mistään muusta kuten äidin tai kavereiden " painostuksesta"

Meillä pari vuotta sitten 5-vuotiaalla apupyörät menivät vinoon, kun isompi kaveri istui pyörän takana. Irroitimme apparit ja toivoimme, että nuorimies oppisi ajamaan ilman. Alun into laimeni nopeasti, kun jokaisen harjoittelukerran lopussa kaveri kaatui ja satutti kipeästi säärensä. Lopulta ei enää suostunut harjoittelemaankaan. Viime keväänä kun pyörä otettiin talviteloilta, ajaminen oli yhtä hankalaa. Sitten ostettiin potkulauta ja sen avulla tasapaino löytyi heti. Poika oppi pyöräilemäänkin saman tien.



Tärkeää on, että pyörä ei ole liian iso ja jalat ylettyvät maahan, mielellään kantapäät. Silloin pyöräily on tukevampaa ja turvallisempaa. Tuttavaperheen tyttö ajeli yhdellä apparilla ja oppi näin säilyttämään tasapainon toisella puolella. Sitten ottivat toisenkin apupyörän pois. Siinä kuitenkin helposti nojaa toiselle puolelle ja oppii ajamaan vähän vinossa, kuten myös silloin jos apparit nostetaan vähän ylemmäs.

Meillä harjoiteltiin aivan pienellä pyörällä, jossa jalat ylsivät kunnolla maahan. Sitten aloiteltiin vielä nurmikolla, jolloin ei ollut väliä vaikka olisi muksahtanut nurin. Sattui vielä loiva mäki nurmikolle, niin siinä vain harjoiteltiin ensin laskemaan mäkeä jalat sivulla sojottaen ja siitä sitten harjoituksia pikku hiljaa polkemisen suuntaan.



Tällä saadaan sitä luottamusta omiin taitoihin ja sitten alkaa kadulla polkeminenkin sujua.

Pidin itse ensin miestä hieman pölhönä kun ehdotti keskimmäisemme opettelevan pyöräilyä ilman apupyöriä talvella! No meillä oli hyvin aurattu ulkoilutie talon vieressä, jonka pohja oli tarpeeksi kova. Oli kyllä tosi hyvä vuodenaika opetella. Toppavaatteet ja paksut hanskat suojasivat loukkaantumiselta ja jos kaatuili, niin enemmänkin ajoi lumipenkkaan (nekin suojasivat hyvin). Näin siis kaatumis/loukkaantumispelko ei vaivannut. Ja kyllä tyttö oppi parissa päivässä ilman apupyöriä ajamaan, vaikka ensimmäiset 15minuuttia näytti aika epätoivoiselta. Ihan loivasta alamäestä aloitettiin, vaikein kun näytti olevan lähtö (jalat polkimille ennen kuin on vauhtia).



Lapsen halusta on varmasti myös kyse. Keskimmäisellä ilman apupyöriä ajoharjoittelu lähti pikemminkin meistä vanhemmista kuin lapsesta. Mutta lapsi oli halukas ja ei halunnut lopettaakaan kun aloitti. Kiukkusi vain pyörälle ja huusi/papatti välillä, mutta jatkoi ja oppi. Ei ne kaatumisetkaan kyllä talvella sattuneet, lähinnä vain harmittivat.



Esikoinen aikaan aloitti vasta kun muutettiin kaupunkiin. Maalla muuten voi olla hyvinkin normaalia ettei 6v aja ilman apupyöriä (joillakin harjoittelupaikat vähissä, meilläkin oli vain todella kupera viettävä huono hiekkatie ja kaverilla esim. talo suoraan maantien laidassa jossei uskaltanut ajaa ja piha oli rinnehiekkapiha). Meillä esikoinen sitten aikaan itse hieman epäili ja tarvitsi vahvistusta/uskoa meiltä vanhemmilta. Oma halu ei hänelläkään ollut mitenkään iso. Tosin hallitsi pyörän sen verran hyvin, että riitti kun otti apupyörät pois, niin lähti suoraan ajelemaan. Tosin ekan kuukauden aikana kaatui pari kertaa mahtavasti varsinkin jalkakäytävien korotusreunoihin. Sen verran kaatumiset kesällä teki pahaa jälkeä että jos olisi vasta ollut harjoittelemassa ja kaatunut samalla tyylillä, olisi voinut haluta lopettaa kyllä siihen. Eli uskon kyllä että pehmeä alusta auttaa kaatumisessa (mutta pyöräily on sellaisella alustalla vaikeampaa).



Mutta siis vaikka ei pyöräily kesällä ilman apupyöriä lähtisikään käyntiin, niin sitä voi harjoitella talvellakin.

Ensin suuttui, sitten suostui ajamaan, jos äiti piti kiinni pyörästä. Hiki tuli, kun työntelin juosten pyörää pitkin kävelyteitä. Vastaantulijoita nauratti.



Välillä päästin irti salaa. Lopulta vain lähetin lapsen ajamaan. Mäet, mutkat jne potkutteli ja jarruttelu oli vaikeaa. Opetteli jarruttamaan, kun uhkasin lähettää paljain varpain pyöräilemään, jos kengillä jarruttelu ei lopu.



Nyt seuraavana keväänä pyöräily sujuu " kuin vanhalta tekijältä" . Itseluottamus on kohonnut jne. Tosin ennen pyöräilykautta kannustin " Nyt olet jo viskari ja paljon vahvempi ja isompi. Pyöräilykin on nyt tosi paljon helpompaa ja tasapainokin on kehittynyt" Lapsi onneksi uskoi olevansa " iso" ja osaisi ja osasikin.