Pitäkää rohkeasti tylsää lasten kanssa, sanoo Jari Sinkkonen.

Ei kai nyt hyvänen aika sentään Sinkkonen tarkoita, että KOKO AJAN eletään " harmaata arkea" ja vain " oleillaan" . Et kai oikeasti sitä kuvittele? Et kai luule, että hänen viesti on se, että lopettakaa kodin ulkopuoliset aktiviteetit?

Korjaa jos olen väärässä, mutta itse olen ainakin ymmärtänyt, että lapsen elämässä pitää olla MYÖS rauhallista oleilua, ei-ohjelmoitua aikaa jne. Ja tämän lisäksi sitten löytyy kullekin perheelle ja yksilölle sopiva määrä kodin ulkopuolisia asioita. Toki tämän pitäisi olla itsestäänselvää fiksulle ihmiselle, mutta näin se ei kuitenkaan nykyaikana todellakaan ole....

Pointti lienee siinä, että näiden asioiden välillä vallitsee tasapaino, right?

Vierailija:

olen muutaman kirjan lukenut enka kylla allekirjoita kaikkia Sinkkosen mietteita.

Nykyaikana tahti on kovasti kiihtynyt vahan kaiken suhteen vaikkemme ehka niin haluaisikaan. Jos lapsen kanssa vaan " eletaan sita harmaata ja tylsaa arkea" kuten Sinkkonen liputtaa niin kuinka ihmeessa se lapsi vanhempana kestaa ja osaa jasentaa kiihtyvan menon. Jos siis kodin malli on oleskelua neljan seinan sisalla?

Ja ei, meidan 2 v ei harrasta muuta kun temppurataa kerran viikossa tasapainon kehityksen harjoittamiseen eika koskaan ole viela Linnanmakea nahnytkaan. Mua vaan arsyttaa tama Sinkkosen harmaan arjen toitotus. On erilaisia vanhempia ja lapsia, toiset luonnostaan kotihiiria ja toiset enemman menevia.

Uskon kyllä että pääni on kunnossa:-). Ja viihdyn kyllä erinomaisesti ihan yksiksenikin kotosalla, omine ajatuksineni.



MUTTA pointtini on tässäkin että ehkä ihmiset (kuin myös lapsetkin) ovat erilaisia? Muistan lapsuudestani että mulla oli oikeasti ehkä liiankin tylsää välillä... Ehkä MULLE ois sopinut joku lisäaktiviteetti eikä vain olla kotona äidin helmoissa jatkuvasti.



Sitäpaitsi mun isän puoleinen suku on just tällaista: jatkuvasti menossa, pitää olla tekemistä, viihdytään tien päällä. Ihan kuin ois mustalaisverta suonissa! Että kai se joku sukuvikakin on...

Aivot kehittyvät paremmin, jos elää virikkeellisesti kiinnostavassa ympäristössä. Yhtä tärkeää on myös lasten lämpimät suhteet vanhempiin sekä stressittömyys.

Lähteenä uusin Yliopisto-lehti.



Virikkeenä toimivat ihan perusloruttelut ja leikittelyt vanhemman ja lapsen välillä, ei siihen huvipuistoa tarvita. Mutta se on huomattava, että erot virikkeettömän ja virikkeellisemmän ympäristön välillä ovat huomattavissa jo alle 2-vuotiailla.

Itsehän jo sanoit, että sinulla oli lapsena liian tylsää eli ongelma juontuu lapsuudestasi.

on juuri sitä että ollaan yhdessä, tehdään jotain yhdessä tai ollaan tekemättä mitään kunhan vain ollaan yhdessä vaikka sohvalla lapsi kainalossa jutustellen joka päiväisiä asioita.

ja nyt haluan sitä kompensoida:-)? Oisko näin. Niinpä. Sitten ei Sinkkosenkaan sanoja pidä ottaa liian vakavasti. Sopivasti virikkeitä ja sopivasti tylsää välillä.



Toisaalta lapsissakin on eroja. Omat lapseni ovat aika tyytyväisiä olemaan ihan kotosallakin, mutta esim. kummityttömme on ihan toista maata. Aina pitää olla kavereiden luo menossa esim.

25

Tää joutenolo on meillä ollut aina olemassa... monesti me ollaan koko perhe vain makoiltu olkkarin lattialla tai sitten lapset ovat leikkineet tai riidelleetkin..me ollaan oltu sitten tuomareita hätätilanteissa.. tarvittaessa myös elefantteja, kauhakuormaajia ja lentokoneitakin..



Meiltä ei kovastikaan löydy kehittäviä leluja..aika perusleluja on. Ei ole ollut edes varaa ostaa ja olen kieltänyt kräänän tuomisen.. kummasti meillä lapset tekee puupalikoista mielummin kuin värillisiää legoilla!!

Niin, tuossahan jo joku sanoi, että sopivasti tylsää ja virikkeitä. Nykypäivänä vain trendi tuntuu olevan se, että lapsilla pitää olla koko ajan jotain kivaa tekemistä. Harrastuksia, kerhoja, kylpylässä käyntejä, erilaisissa leikkipaikoissa käymistä, jne. Ei siis olla kotona niin kauaa, että lapset ehtisivät tylsistymään.

että heitä ei tarvitse viedä joka viikonloppu ja vapaa jonnekin toimintoon.



Tässä ei puhuttu niistä lapsista, jotka ovat kotihoidossa tai osapäivähoidossa, ja kaikkien lasten kanssa voi silloin tällöin tehdä jotakin ohjattua ja mukavaa.



Tästä ei voida vetää johtopäätöstä, että kaikki käymiset jossakin tapahtumissa tms. olisivat väärin

Ennen vanhaan oli kesän kohokohta se kun mökkeilyn ja muun kotipiiritouhun ja kyläilyjsen jälkeen pääsi kerran kesässä SÄrkänneimen huvipuistoon.



Nyt on monia alle kouluikäisiä joilla on Särkkään kausikortti ja siellä pitää rampata useita kertoja kesässä jännitystä hakemassa.



Näiden lasten vanhemmat vielä innoissaan kertovat kuinka halvaksi kausikortti tulee jos särkässä käy 6 kertaa kesässä.



MIKSI siellä pitää ravata ja opettaa lapset äärimmäisiä elämyksiä etsiviksi?

Minusta ei ole kyllä tullut laisinkaan " äärimmäisiä elämyksiä etsivä" henkilö. Naurattaa ajatuskin... :D

Tai ihan normaalia arkea.

Vierailija:

on juuri sitä että ollaan yhdessä, tehdään jotain yhdessä tai ollaan tekemättä mitään kunhan vain ollaan yhdessä vaikka sohvalla lapsi kainalossa jutustellen joka päiväisiä asioita.

voi kun nuo lapsetkin saisi hoksaamaan, ettei pitkästyminen ole maailman kamalin juttu. Hirveä rutina alkaa heti jos hetken on vähän TYLSÄÄ.

Voisikohan yksi syy nykypäivän äitien loppuunpalamiseen olla siinä, että yritetään liikaa järjestää lapsille jotain kivaa tekemistä. Tosiaan, kun muistelen omaa lapsuuttani, en muista, että kertaakaan olisi kukaan aikuinen ollut leikkimässä minun tai kavereideni kanssa. Nyt tunnetaan huonoa omaatuntoa, jos ei koko ajan jakseta puuhata lasten kanssa jotain. Leikkimisestä on tullut yksi kotityö muiden joukossa ja siihen menee tuhottomasti aikaa.

Vierailija:

Ei minun eikä naapuruston lasten äidit todellakaan kököttäneet lattialla nukkeja pukemassa tai mitään legolinnoja kokoamassa.

Itse keksittiin leikkimme ja aikuisia ei kyllä tippaakaan nolottanut komentaa meitä hiljaisiksi tai ulos leikkimään, että saavat työpäivän jälkeen levätä.

Mutta toisaalta miksi ei olisi joskus voinutkin? Kyllä minusta on ihan kivakin välillä leikkiä lapsen kanssa.



Sit kun lapsi kasvaa niin on tosi kivaa pelata pelejä yms. lapsen kanssa. Mun äiti ei tehnyt sitäkään:(. Tosin isä pelasi välillä kortteja ja sitä muistelen vieläkin lämmöllä!!

niihin perheisiin, jotka ei oikeasti ole koskaan lapsen kanssa tai koskaan kotona. Esikoisen eskarissa on lapsia, joiden hoitopäivä on 11 - 12 tuntia matkoineen ja siihen päälle on vielä harrastuksia/treenejä vähintään neljänä iltana viikossa. Viikonloppuisin ainakin toisena päivänä on jokin hoplop-keikka tai vastaava.



Tai niitä perheitä, joissa lapset ovat menneet heti hoitoon 8-kuisina ja kotona on aina ollut max yksi vauva...



Ei se arjen eläminen tarkoita vankilaelämää, vaan sellaista terveen järjen käyttöä.

jotka ovat aina menneet lapsensa kanssa paljon. Mutta yllätys, yllätys, mä en ole ollut lainkaan huolissani vauvan virikkeistä, vaan mennyt ihan itseni tähden. Toki lapseni on selkeästi kaikkialla viihtynyt (perhekerhossa, vauvauinnissa, vauvajumpassa ja muskarissa), mutta ihan oman itseni vuoksi olen siis tehnyt muuta kuin viettänyt joka päivää aikaa puistossa. Siitä mun pääni olisi hajonnut.

Tuntuu et meidän eskarilaisilla kaikilla on tosi lyhyet päivät, monet eivät edes ole ip-kerhossa lainkaan! Enkä tiedä ketään muutenkaan joka olisi yli 10 h hoidossa. Onko tämä jokin kaupunki-ilmiö sitten koska me asumme maalaiskunnassa? Ehkä täällä ollaan VIELÄ perhekeskeisempiä, vähemmän urasuuntautuneita.



Netin välityksellä mulla on yks tuttava jonka lapsilla on juuri 4 harrastusta/viikko + siihen päälle vielä vanhempien harrastukset. Ja nää lapset eivät ole siis vielä edes kouluikäisiä. Heillä ei ole viime talvena ollut yhtäkään yhteistä rauhallista iltaa kotona...

Ja nämä yllätys, yllätys, nämä lapset ovat eskarissa ongelmalapsia. Kiusaajia.

En tosin sillä meinaa että kaikki kaupungissa asuvat olisivat näin.. Löytyy täältä maaltakin kaikenlaisia ihmisiä, mutta jotnekin tuntuu että meno tuolla pääkaupunkiseudulla on raaempaa ja kovempaa:(.