Jos jätän lapsen käyttämättä lääkärin määräämässä tutkimuksessa?
tuleeko sossut kimppuun jos ei vie lasta vatsalaukun tähystykseen? Lapsella satunnaista oksentelua joka on mielestäni allergiaa eikä rakenteellinen ongelma, koska silloin oksentelisi päivittäin ja aina kun laittaa jotakin suuhunsa
Kommentit (37)
lapsesi otetaan huostaan siksi aikaa, kun tutkimus on tehty.
T: lasten sh
itsekin jouduin ensin tappelemaan, että päästiin jatkotutkimuksiin ja sitten tuntui tosi oudolta, että ensin ei otettu ollenkaan vakavasti ja sitten pitikin tehdä vaikka mitä tutkimuksia. kysyin kyllä useampaan otteeseen niiden tarvetta ja kysyin mielipidettä sekä sairaalassa lasta hoitavalta lääkäriltä, että yksityislääkäriltä ja tietysti sitten vein lapsen kaikkiin tutkimuksiin jotka olivatkin sitten ihan hyödyllisiä.
tiedän sen, että paljon tehdään tutkimuksia turhaan, mutta tutkimuksiin meno on mielestäni silti järkevää, koska me ei olla lääkäreitä vaan vanhempia ja niistä tutkimuksista harvoin on niin suurta haittaa kuin hoitamattomasta ongelmasta. ymmärrän että sua varmaan pelottaa nukutuskin, niin muakin, mutta se meni kuitenkin ihan hyvin ja lapsi on nyt terve.
käyttämättä jääneistä tutkimusajoista menee lähettävälle lääkärille.
kanssa uudelleen siitä, miksi hän ajattelee tutkimuksen olevan tarpeen. Kerro hänelle myös oma kantasi, niin voitte sitten mietiä muita keinoja edetä asiassa!
kumpis se oli se lääkäri sinä vai????
Meille tehtiin sama tutkimus lapselle, koska refluksoi. Tuolla tutkimuksela saadaan myös selville onko refluksi jo aiheuttanut vaurioita ruokatorveen tai muualle. Meillä oli.
Minä kyllä sinuna veisin lapsen sinne tutkimukseen. Ei nuo vaivat näy ulospäin, etkä voi ruveta lapsesi lääkäriksi.
etkö halua poissulku mielessä tietää,että siellä masussa on kaikki hyvin.
t. äiti jonka lapsi tähystetty monta kertaa koska lapsella on rakenteellinen vika mahalaukussa
sairaanhoitajaa viemään asiaa eteenpäin. Jos en olisi soittanut, ei mitään lähetettä olisi koskaan tullut. Pyydän neuvolakäynnillä uuden lähetteen kunnon allergiatutkimuksiin ja jätän käyttämättä lasta turhassa vatsan tähystyksessä, koska en halua että lasta nukutetaan turhaan
kertaakaan ole ehdottanut tähystystä, kun olen lasta polilla käyttänyt ja sama vaiva on kyseessä kuin nytkin? Sain lähetteen vasta kun kimpaannuin sairaanhoitajalle siitä että lapsi ei saa hoitoa vaikka oksentelee. Miten se tähystys nyt yhtäkkiä on niin tarpeellinen kun ei ole ollut 1,5 vuoteen vaikka lapsi oksentelee viikon välein?
Oletko Oulusta, eli kirjoititko asiasta Kalevaan tekstarin tässä joku aika sitten?
esim pahanlaatuista jää huomaamatta kun tutkimusta ei ole tehty. Ihme hommaa muutenkin " painostin hoitajaa..." Millä ihmeen oikeudella Sinä olet vaatimassa sitä tai tai tätä tukimusta. Anna niiden ammattilaisten tehdä omaa työtään rauhassa. Sinun hommasi on kertoa lapsen oireista eikä vatia eri tutkimuksia....
Minä oksentelin jo lapsena silloin tällöin, minulla on refluksia. Ihme touhua etttä ensin kiukutellaan kun ei tutkita ja kun tutkittaisiin niin sinä kieltäydyt?
Menisin ehdottomasti tähystykseen, koska noin pitkä aika voi jo altistaa lapsen ruokatorven tulehdukseen.
Varsinkin kun tarina on tuo eli lääkäri on painostuksen alla sutaissut jonkin lähetteen päästääkseen eroon asiakkaasta.
Jos on jo luottamuspula, ei se jatkokaan muuta kuin takkua ja se hoito senkun huononee.
ja tutkimus on turha jos se on väärä
en ihan ymmärrä ap. tä.
mutta veisin itse ainakin lapsen tähystykseen kaiken varalta.
Jos tämäkin lääkäri suosittelee tähystystä, käytä lapsi siellä tähystyksessä, vaikka itse olisit mitä mieltä. Näin saat ainakin mielenrauhan.
vaan hoitaja välitti lääkärille kiukkuisen viestini ja soitti sitten minulle, että aika tähystykseen tulee sitten joskus. Ja hoitaja oli muutenkin ihan tunari ohjeistuksessaan. Vanha katkera vanhapiika, jolla tuskin on lapsia. Haluaa vaan päteä sairaanhoitajana
...