Missä vaiheessa olette kertoneet raskaudesta ja miten olette pystyneet salaamaan sen siihen asti?
Otsikossa tulikin jo kysymys, eli oletteko odottaneet ne " kriittiset" 12 viikkoa ennen kuin olette kertoneet raskaudestanne läheisillenne ja jos näin, niin miten ihmeessä olette onnistuneet pitämään asian salassa siihen asti? Olen sellainen ihminen, että heti näkee naamasta, jos yritän jotain " salailla" ja jopa valkoisten valheiden kertominen tuntuu mahdottomalta. Miten siis selvitä päivällisistä (joihin kuuluu viini) ystävien ja sukulaisten kanssa? Millä tekosyillä jättätyä pois harrastuksesta, joka on kontaktilaji? Miten yksinkertaisesti pitää pokkansa?! Kokemuksia kiitos. :)
Kommentit (5)
ultran jälkeen molempien vanhemmille. Heille sanottiin että eivät vielä puhu muille. Ja mun paras ystävä tiesi ja miehen veljen perhe. Toinen ystävä huomasi jo rv 12 aikoihin kun oli nähnyt mut kaupungilla. Kesä oli siis silloin...
Tässä toisessa kerrottiin taas samalle porukalle rv 10 tienoilla ja pyydettiin jälleen salaamaan asia muilta. Nyt olin vasta rv 16, kun ihmiset ekan kerran kysyi olenko raskaana! Ai niin yksi ystävä kysyi jo rv 12 maissa ja hälle myönsin asian. Mutta hänkin siksi, kun oltiin samoissa pikkujouluissa pari kertaa ja en juonut mitään. Ja hänkin oli raskaana eli epäiltiin toisiamme molemmat... :)
Osalle vanhempien sisaruksista asia paljastui vasta rv 20.
Kyllähän monet kertoo iloisen uutisen jo aiemmin mutta me ei haluttu, koska taustalla lapsettomuutta ja keskenmenoja. Lisäksi asutaan pienellä kylällä missä juorut liikkuu tosi nopeaan!!
Ajattelin kyllä itsekin, että ehkä ainakin vanhemmille voisi kertoa jo vähän aiemmin. En varmaan yksinkertaiseti pysty pitämään suutani kiinni, kun vielä samalla paikkakunnalla asutaan ja usein tavataan. Ja esikoisesta siis kyse meillä.
t. ap
Kerrot joillekin ja sanot ettet halua kovin levitellä, koska raskaus on ihan alkumetreillä.
Vanhemmille on kerrottu vasta viime viikolla, miehen siskot ei vielä tiedä eikä kukaan muukaan. Töissäkään en ole kertonut eikä kukaan ole huomannut.
Eikä ole mitään erityistä syytä olla kertomatta. Eikä syytä kertoa, kiero mieleni haluaa salailla niin pitkään kuin mahdollista. Sen parempi pommi (töissä etenkin), mitä myöhempään kerron.
että eihän sitä välttämättä tarvi yrittää salailla. Pelottaa kuitenkin, että entä jos kaikki ei menekään hyvin. Tosin vanhemmille ja läheisimmille ystäville kertoisin kyllä joka tapauksessa, jos jotakin sattuisi. Se vaan tuntuisi jotenkin pahemmalta, jos esim. isovanhemmat ehtisivät jo iloita uudesta lapsenlapsesta ja sitten tapahtuisikin jotain ikävää. Mutta ei kai sitä oikein noinkaan voi ajatella. Täytyy ajatella niin, että kaikki menee hyvin. :)