Bussiturman uhreista osa on vaikeasti tunnistettavaa tarkoittanee
sitä että ovat ruhjoutuneet niin pahoin ettei voi tunnistaa kun tutkimusten välityksellä.
Surkea kohtalo jos omainen kuolee ja vielä pahempaa on pahoin ruhjoutunut.
Kommentit (8)
Ihminen turpoaa ja ihon väri muuttuu tummaksi. Ja jos pää on murskana, niin ei siinä paljon hammaskartat auta.
Lääkärihän sanoi että osa kuolleista sai vammoja pään alueelle ja osalle tuli voimakas verenvuoto vastaonteloon tai rinnan alueelle.
tuhon seuraukset, verta, ihmisen kappaleita, jauhelihaa.
Miten tuollaisesta voi toipua koskaan.
Niin silloin tunnistus tapahtuu esim dna testin avulla.
jolta puuttui päästä puolet ja jotui vaihtamaan ammattia sen jälkeen. Ajoi ambulanssia.
Kotiin tullessa oli aivan valkoinen ja sanoi että tämä oli viimeinen keikka.
Välillä on ollut todella pahoja keikkoja. On ollut hirressä roikkuneita ja ampumalla itsarin tehneitä. Ambulanssimiehen tai palomiehen duuni on kova ammatti, ei voi kaikkea näkemäänsä vatvoa yö kaudet.
Ammatin koko kestää tai sitten ei.
samon hautausurakoitsijoille.
Minusta ei olisi noista mihinkään ammattiin ei totisesti.
Heillä opinnoissakin jo patologiaa ja muutenkin ihmisruumis on heille " työalusta" . Itselläni on nhiin erilainen suhtautuminen, minun ruumiini on minun temppelini.
miten uhrit voivat olla niin muusina. Kun osa kuitenkin ilman vammoja..