ohjelmaa noin 1kk kans ja sylittelystä muutakin

pakostakin olemaan myös itsekseen. Ja siihen olen kyllä totuttanut kaikki lapseni vauvoina. Että ovat ihan itsekseenkin esim. lattialla leikkimatolla kun minä touhuan omiani, esim. teen ruokaa. Enkä tiedä miten herkästi lapsi " oppii" siihen, että aina ollaan saatavilla ja sylissä ja lähellä, mutta en kyllä aio ottaa tälläkään kertaa selvää ;)



Mutta eipä neliviikkoinen vielä mitään ihmeempää ohjelmaa tarvitse. Meillä oltiin sen ikäisenä just leikkimatolla, sitterissä katsomassa äidin touhuja (miltei aina hereillä ollessaan on sitterissä kun minä syön) tai sitten kannan sylissä samalla kun jotain pientä touhuan. Muutoin istuskellaan sohvalla ja laulan ja juttelen hänelle, tai sitten katselee sylistä vain ympärilleen. Usein ollaan myös lastenhuoneessa, jossa hän on lattialla tai sitterissä, isosiskot leikkii ja minä silitän pyykkiä samassa huoneessa. On jo aika paljon aktiviteettia. Mutta jos teidän vauva on ainoa lapsi, niin hän viihtyy jo hyvin kun seuraa sitteristä sinun touhujasi pyykinripustamisessa. astianpesukoneen täytössä tai ruoanlaitossa :)





Meidän pienin on nyt 2kk ja aika samoja vielä tehdään kuin kuukausi sitten. Nyt hän kyllä jo juttelee meille, joten siinä onkin sitten mukavaa puuhasteltavaa lisää.

Tuon ikäiselle on tärkeä olla paljon äidin lähellä ja epäluonnollista jäädä yksikseen makailemaan jonnekin (sitteriin, sänkyyn, lattialle) hereillä ollessaan. Teillä on aika hiljainen koti, kun ei ole vielä isompia sisaruksia joten vauva huomaa herkemmin jos poistut näköpiiristä, kuin jos olisi muita lapsia ja elämää ympärillä. Noin pienen vauvan ensisijainen pelko on tulla hyljätyksi, joka on aivan normaalia.



Tuon ikäiselle on traummaattista jäädä yksin hätänsä kanssa. Eli ei pitäisi tarkoituksen mukaisesti jättää itkemään. Usein tällä saa aikaiseksi sen että vauvan hylätyksitulemisen pelko vain kasvaa. Itse olen huomannut, että vauva oppii olemaan pidempiä aikoja itsekseen nopeammin jos hänen tarpeisiin vastataan nopeasti. Vauvan turvallisuuden tunne kasvaa ja seuraavalla kerralla ehkä jaksaa odottaa pidempääkin ennen kuin alkaa marista kun äiti on hetken esim. vessassa.



Vauvan kanssa pitää vain oppia hyväksymään se että kaikki omat toimet pitää hoitaa vauvan ehdoilla. Jos tulee isompi hätä vessaan niin vauva sitterissä mukaan töllistelemään. Ompa sitä monta kertaa imetettykin pytyllä. Älä suunnittele juovasi kahvia, jos tiedät että vauva on hereillä ja ehkä narisevalla tuulella, niin et harmistu jos kahvihetki katkeaa. Jos tiedät että vauva herää n. klo 8 aamulla niin herää itse klo 7 jos haluat tehdä aamutoimet rauhassa ja lukea aamulehden. (tajusin tämän itse vasta toisen vauva kohdalla kun olin jo tottunut heräämään aikaisemmin esikoisen takia). Esikoisen aikana väen väkisi nukuin niinäkin aamuina pitkään kun vauva nukkui ja olin suunnattoman kärttyinen kun en saanut tehdä mitään rauhassa ja jouduin sinnittelemän hikisenä ja happamalta maidolta haisten ensimmäsiin päikkäreihin asti että pääsin suihkuun.



Kantoliinasta on paljon apua kotitöitä tehdessä. Kädet on vapaana ja vauva on tyytyväinen takuuvarmasti.

Näin meillä:



Kun poika on väsynyt mutta hereillä tai torkkuu, pidän häntä sylissä samalla kun naputtelen koneella, katson telkkaria tai lueskelen. Kunnon päiväunet meillä nukutaan vain ulkona (poika ei siis nuku päivisin sisällä kuin pikku pätkiä), joten silloin onkin aikaa tehdä omia hommia.



Kun poika on virkeä, hän viihtyy nykyisin paremmin selällään kuin sylissä, mutta haluaa viihdytystä. Tässä on tapahtunut muutos ihan parissa viikossa, aikaisemmin viihtyi virkeänäkin paremmin sylissä. Ilmeisesti nyt tykkää selällään siitä, kun voi heilutella käsiä ja jalkoja. Silloin juttelen hänelle, lauleskelen ja näytän kuvia. Tällä tavalla pystyn myös tekemään pieniä kotihommia, omia aamutoimia tai syömään: poika köllimään ja sitten selitän hänelle koko ajan mitä teen, käyn välillä vähän lähempänä hänelle hymyilemässä tai näyttämässä jotain kuvia (esim. äitiyspakkauksen kirjan kuvista tykkää), joskus myös virittelen jonkun kuvan niin että hän voi koko ajan katsoa sitä itse. Olkkarissa ollessa köllii selällään sohvalla ja makkarissa sängyllä, kylppärissä ja keittiössä sitterissä. Masullaan viihtyy pikku hetkiä.



Tosin tänäänkin kävi niin, että kesken ruuanlaiton poika turautti kunnon kakat, joita lähdin heti vaihtamaan, kun kuullosti oikein kunnon ' niskakakalta' .. pyllyn pesun jälkeen poika pissi kylppärin seinälle ja turautti toiset kakat hoitopöydälle.. eikun uudelleen pesulle ja pikaista pöydän ja seinän pyyhintää.. Ja tuloksena palaneet kanafileet hellalla :/



Iltaisin vietetään hetki kunnolla aikaa yhdessä, ilman muita puuhia tai ääniä eli käydään joko kylvyssä tai sitten otetaan ilmakylpyä.



Itse kyllä reagoin aina vauvan itkuun, en välttämättä sillä sekunnilla mutta kuitenkin ennenkuin yltyy paniikiksi. Jos ei ole nälkä eikä kipu, rauhoitteluksi riittää yleensä tutti tai ' tilanteen muuttaminen' eli sitteristä hetkeksi syliin, sitterin keinuttelu, sängyllä selältä kyljelle, joku kuva näkyville tms.

tuohon ulkona nukkumiseen vielä tarkennusta eli poika ei siis itse suostu nukkumaan sisällä päivisin kuin parhaimmillaan puoli tuntia kerrallaan ja kitisee sitten väsymystä, siksi siis parit päikkärit ulkona joka päivä.

..oli vähän epäselvä tuo eka kirjoitus, eli otan pojan aina köllimään mukaan siihen huoneeseen jossa itse olen.

Hereillä ollessaan viihtyy sylissä, asentoa tosin täytyy vaihtaa usein. Tykkää, että jumpataan, lauletaan, katsellaan helistintä ja myös hieronta on mieleistä. Tykkää etenkin selkähieronnasta (muutoin ei viihdykään ollenkaan mahallaan).



Itkuihin reagoin heti. Tai kuullostelen kyllä, että onko kyseessä vain itkaisu ja unet jatkuvat vai onko oikeaa itkua.



Suurin osa valveillaolo ajasta menee tissillä. Silloin usein katson itse telkkaria tai olen netissä.



Myös minä herään aamuisin ennen vauvaa, niin että saan rauhassa käydä pesulla ja syödä aamiaista.



Uskon, että pian helpottaa eikä vauva vaadi jatkuvaa sylittelyä. Kunhan vähän kasvaa rupeaa ympäristö ja jotkut lelut kiinnostamaan.

eipä tuo kovin pitkään pirteenä viihdy sitterissä vaikka olisinkin vieressä - syliin pitäs päästä vaan :D! eikä siinä mitään...nautinhan mä lapseni sylissä pitämisestä ja katselemisesta - tuossa se taas nuokkuu sylkyssä ja kohta yritän pistää omaan sänkyyn, mutta veikkaan et piristyy sielä heti :)



mehän käytiin niiden iltaitkujen takia vyöhyketerapiassa ja itse oon niitä hoitoja kans tehnyt joka päivä, eli ajanvietteeks vois lisätä pitkät hoitopöytäsessiot pylly paljaana :)

että tottakai vauvaa pitää pitää paljon sylissä, mutta musta on luonnollista, että hän valvoo hetken sitterissä mun vieressä, että saan syödä kunnolla. Eri asia on, jos hän itkee siinä, sitten ei tietenkään kannata siinä huudattaa. Mutta minusta vauva kannattaa " totuttaa" siihenkin, että hän on myös ihan omassa rauhassaan, vaikka olkkarin lattialla leikkimatolla kun äiti katsoo telkkaria tai lukee lehteä. Vauvan ei myöskään tarvitse joka sekunti nähdä äitiään, jos äiti käy esim. vessassa. Voihan vauvan ottaa sitterissä mukaan kun menee kakalle, mutta kyllä musta on miellyttävämpää jättää vauva leikkimatolle ja mennä yksin vessaan. Jos vauva itkisikin sen minuutin mikä äidillä menee, ei se mitään traumoja vielä aiheuta.



Minusta on tärkeää myös se, että äiti saa syötyä kunnolla ja tehtyä vähän muutakin. Toki kotityöt voi odottaa iltaankin kun puoliso tulee kotiin, mutta kyllä sitä ruoka täytyy kuitenkin tehdä. Äiti tarvitsee kunnon ravintoa jotta pystyy imettämään ja jaksaa yösyötöt sun muut.



Vauvan tuleminen elämään ei tarkoita sitä, että kaikki muu pysähtyy. Vauvan tarpeisiin tulee kuitenkin vastata ja läheisyyttä ja huomiota antaa. Mutta liikaa virikkeitäkään ei kannata minun mielestäni tuputtaa, siis että koko ajan on jotain äksöniä. Kyllä vauva nauttii kovasti kun saa olla itsekseen leikkimatolla ja katsella leluja ja vain ympäröivää kotia.





Tämä lisäys siis siksi, että olin eräästä viestistä rivien välistä huomaavinani, että mun viestiä pidettiin jotenkin tosi kylmäkiskoisena. Eikä näihin nyt mitään selkeää ohjetta ole olemassakaan, jokainen kuitenkin tekee niin kuin se omassa perheessä on parasta, omalle lapselle parasta. Mutta sen vielä lisään, että pikkuvauva-aika menee aivan liian nopeasti ohitse, joten kannattaa nauttia pienen kanssa lähekkäin olosta, sylittelystä ja lauleluista. Pian hän jo viipeltää ympäri asuntoa tutkimusretkillään, niisk!

Olen sun kanssa ihan samaa mieltä, mun mielestä et vaikuta ollenkaan kylmäkiskoiselta, vaan ERITTÄIN normaalilta:)

linjoilla täälläkin kuin Mikaela. Ja varsinkin jos on muita lapsia niin tämä vain korostuu, että ei ole aikaakaan olla vain sen vauvan kanssa. Esikoisen kanssa aikoinaan reagoisin ehkä turhankin hätäisesti vauvan jokaiseen inahdukseen ja otin syliin ja viihdytin - tämä johti siihen ettei vauva pienenä viihtynyt oikein hetkeäkään yksin. Nyt tämän kakkosen kanssa olen alusta alkaen toiminut eri lailla. Vauva on saanut rauhassa olla sitterissä tai lattialla kun minä teen kotihommia tai leikin esikoisen (1v 9kk) kanssa. Siinä se vauvakin on hyvin viihtynyt minun touhujani seuraten ja jos jokin homma tekemättä ja vauva kitisevällä päällä, usein auttaa tutti tai asennon vaihto.



Aika vähän olen kerinnyt pitämään tätä uutta vauvaa sylissä, kun on tuo esikoinenkin ollut melko mustasukkaista sorttia, joten häneen on pakostakin joutunut kiinnittämään enempi huomiota kuin vauvaan (neuvolan ohje). Onneksi vauva on ollutkin syntymästään asti rauhallinen ja yksinäänkin viihtyväinen.



Tämä on tietystikin luonnekysymys, toiset vauvat viihtyvät yksinäänkin, toiset taas kaipaavat koko ajan syliä ja viihdykettä, joten yleistää ei voi. Kuitenkin pääsääntöisesti sanotaan, että 1-2 kk ikäinen vauva ei tarvitse vielä varsinaisia virikkeitä tai ohjelmaa, vanhempien läsnäolo riittää. Vauvan on hyvä antaa olla myös rauhassa ja " opettaa" rauhoittumaan itsekseen. Tietysti hätäitkuun pitää reagoida, mutta on hyvä kuulostella ensin itkun luonnetta - heti ei kannata sännätä vauvan luo pienestäkin inahduksesta, voikin olla että vauva vain " juttelee" tai rauhoittuu pian itsekseeen. Ja tosiaan neuvolan ohje on että vanhempien maailman ei tarvitse muuttua vauvan syntymän jälkeen niin että pitäisi " lakata elämästä" , kyllä se vauva pian siihen perheen tapoihin ja rytmeihin mukautuu ja tottuu.



Ja varmasti jokainen löytää pian itselleen sen " oikean" tavan toimia pikkuistenne kanssa. :)

En tarkoittanut sinua " kylmäkiskoisena" ... itseasiassa en edes tainnut lukea viestiäsi kunnolla vaan tarkoitin viestin aiheen aloittajalle, koska olen itse kuullut myös näitä teorioita vauvan huudattamisesta ja liiasta sylittelystä. Kun varhaisen vuorovaikutuksen opintoni sanovat muuta tutkitun tiedon nojalla.



Tuskimpa kukaan nyt vauvaa pitääkään seinäkukkasena, mutta kyllähän se on tottakin että useampi lapsisissa perheissä vauva joutuu olemaan enemmän muualla kuin sylissä ja varmaan myös siihen omalla tavalla tottuukin.