Me olemme ns. nousukas perhe ja mihin katosi

Ei vitsi...

hassua miten joillekin tuo on niin kova pala, että joku menestyy. No, ainakin siinä nähdään ketkä on niitä oikeita ystäviä! Mulla jopa pari siskoa on lopettanut yhteydenoton lähes kokonaan...

Entä löytyykö enää yhteisiä keskustelunaiheita? Entä oletteko eri elämänvaiheissa (esim lastensaanti)?

Ja meillä ainakin minä olen se, joka yhteyttä pitää. Jos en pidä/pitänyt, ei mulle kukaan enää soittanut. Kaverit oli jotenkin vaivaantuneita, eivät vaan osanneet käsitellä asiaa. 3

HE valittavat myös että kaverit kadonneet, ei haluta olla enää tekemissä, mutta mutta . Enpä yhtään ihmettele, sanovat myös ettei kersku rahoillaan, mutta itse olen eri miltä.



Jos aikaisemmin he kävivät kahvilla toisten kodeissa, nyt täytyykin käydä ravintoloissa (no eihän näillä köyhimillä ole siihen varaa)



Ostetaan kaikkea kallista ja kehutaan ja kerrotaan paljonko maksoi ym. " leuhkitaan" niin ei kukaan jaksa tuollaista kauaa kuunnella, oli rahaa tai ei.



Katsotaan kieroon jos ostaa kirppikseltä vaatteita, kun itse on ostanut 100e takin muotiliikkeestä (aikaisemmin osti kyllä itsekkin kirppikseltä)



Kaikista pahin on se asenne, että tämä nouskukas ei pidä muiden ostamia tuotteita minään kun on ollut halpoja, kun itse on voinut ostaa sen parhaimman. Leuhkii vielä - minä tahdon lapselleni vain parasta, tyyliin, no ompa kumma jos kaverit kaikkoaa.

sekä myyn että ostan sieltä. Suosin kierrätystä.



Myönnän olevani shoppailuholisti kun sille päälle satun,mutta nekin yleensä juuri lastenvaatteita. Mutta saan " tyydytyksen " : ) myös ostettuani ihan vaikka kirpparitavaraa.



En kehu uusilla jutuilla,mutta huomaan muutamien ihmisten ilmeistä, jos näkevät jotain uutta,että menevät jotenkin vaikeeksi. Onko se sitten juuri sitä kateutta? Itse " köyhinä " aikoinani, joita kestikin MONTA vuotta elämästäni, niin sanoin ääneen että voikun minäkin joskus jne eli en piilotellut tunteitani

vaan olin iloinen toisen puolesta, samalla kuitenkin sanoin hymyillen että ehkä minäkin sitten joskus pääsen vaikka jonnekin reissuun jne



Mikä helkutti siinä on ettei ihmiset voi olla oikeasti iloisia toisten puolesta?



ap

Minä: " X e" . Kaveri katsoo pitkään sen näköisenä että TAAS toi leuhkii tuossa. Oikeasti, se menee noin. Eli jos puhut rehellisesti elämästäsi, nämä ns. kaverit kokevat sen leuhkimisena. Pitäisikö sitten valehdella?? Minä en ainakaan IKINÄ itse nosta puheeksi sitä että ollaan ostettu jotain uutta, tai että ollaan lähdössä ulkomaille tms. Kaverit itse ovat kyselleet, ja sitten kun asiasta sanoo rehellisesti niin he kokevat sen leuhkimisena. Ja sitten eivät enää pidä mitään yhteyttä, kun ollaan niiiin ylpeitä :(. 3

Mikä siinä on, että se materia/matkat saavat aikaan sen että kaverit lähtee. KATEUS sanon minä : (



ap

en usko, että tuo voi olla syy ystävin häviämiseen. Itsellä ainakin yhteydenpito moniin kotiäitiystäviin on jäänyt työssäkäynnin myötä. Ei ole aikaa ja elämäntilanne on erilainen. Eniten tulee pidetty yhteyttä niihin, jotka ovat itsekin aktiivisia, joiden kanssa on yhteistä ja jotka asuvat suth lähellä.

Me emme ole nousukasperhe, mutta raha-asiat ovat hyvin hoidossa, joten voidaan kivuitta välillä jotain järkevää laittaakin ja matkustaa vapaa-aikana, omalla palkkatyöllämme antsaitsemillamme rahoillamme.

Minä olen lopen kyllästynyt siihen, että varsinkin sisko kyselee jatkuvasti uusista jutuista, että mistä ostettu ja paljonko maksoivat. Mikään vastaus ei miellytä. Jos on ostettu käytettynä kirppikseltä tai lehti-ilmoituksen perusteella (esim. todella hyvät sohvat saatiin edullisesti), niin se ärsyttää siskoa, koska emme ole raskineet ostaa kunnollista (?) ja uutta. Jos taas lähdetään matkalle (2vk loma kohta edessä koko perheelle) niin sitten taas ihmetellään, että miksi tuhlaamme rahojamme jne.. Nykyään välttelen kaikin tavoin kertomasta mistä ostin ja paljonko maksoi.

taloudellisesta tilasta. Yritetään välttää liian tarkat keskustelut rahasta. Ja vähätellään hankintojemme hintaa, suoraan valehtelematta.



Varmuuden vuoksi, emme halua erottua muista.

Mutta olen huomannut että olen tosi varovainen ja korostetun vaatimaton raha-asioiden suhteen. Moni on kamalan varautunut esim. tullessaan meille kylään ekan kerran, ikään kuin he odottaisivat minun aloittavan " leuhkimisen" milloin hyvänsä. Ja sitten kun huomaavat etten sanallakaan mainitse mitään mitä joku maksoi tai muuta vastaavaa he vaikuttavat helpottuneilta. Vai onkohan se vaan minun kuvitelmaa?

siksi muutimmekin pois kateellisten naapurien keskeltä- TOIMII ja suosittelen!!!

ja eihän sitä aina voi valehdella että lähdetään mökille kun lähdetään vaikka jonnekin ulkomaille tms. Niitä juttuja kun on niin monta. Ei sellainen ole enää kaveri jonka kanssa ei voi olla luontevasti. Sepä se syy varmasti onkin, että ne kaverit onkin kaikonneet, eivät enää hekään voi olla luontevasti mun kanssa kun ajattelevat että olen jotenkin " erilainen" nyt. Vaikka ihan sama olen, en minä ole mihinkään muuttunut vaikka ulkoiset puitteet ovat :(. 3

nro 11---usko pois!

ns. hyviin naimisiin (siis ihan ison rahan kanssa, ei mitään pikkunousukkuutta) ja jostain syystä huomaan, että meillä ei vaan arvomaailmat enää kohtaa. Molemmat vaimokkeet ovat suht onnettomia liitoissaan ja kompensoivat tätä ostamalla ja ostamalla.....on timantteja sormet täynnä, turkkeja, kenkiä.....lapsilla aina oikeat merkit päällä. Toisen näistä vaimoista mies pettää (on löytynyt kondomit matkalaukusta jne)...mutta pakkohan liittoa on jatkaa, kun sillä saa sen elintason mitä on aina halunnut. Minä olen kai sitten vähän liian syvällinen ihminen, kun haluan keskustella oikeista asioista enkä siitä, miten paljon joku vaate on maksanut. Tietenkin meillä on aivan erilaiset ongelmat, kun minä olen työssä käyvä itsellinen nainen, joka tienää omat rahansa ja nämä kaverit kotiäitejä kouluikäisille lapsille. Tämä oli nyt lyhyt kuvaus, mutta oikeasti nämä naiset ovat ihmisinä muuttuneet rahaa palvoviksi tapauksiksi, eikä meillä vaan ole mitään yhteistä. Kaikkea hyvää minä heille kuitenkin toivon, sillä takana on monta yhteistä muistoa ja vuotta ihan hyvää ystävyyttä. Joskus ajattelen, että löydämmekö me vielä joku päivä yhteisen sävelen kun lapset lentävät pesistä ja kaikilla on taasen aikaa omiin juttuihin.

sitä se kauteus on

---

En kerro koskaan vaikka kysyttäisiin. Vastaus " en muista" " oli joku ale-löytö" jne riittää vallan mainiosti. Tämän opin jo pienenä kotona, rahasta ei puhuta.



t. rikas, jolla ihania ystäviä laidasta laitaan (lue: köyhästä rikkaaseen)

Eli asuvat esim. paljon vaatimattomammin tms.. Eivätkä sitten kehtaa pyytää vastavierailulle sinua, hienosta kodistasi.