Potilaan itsemääräämisoikeudesta.

mutta ei sekään ole hyvä että makuutetaan ihmisiä makuuhaavoille.

En nyt tiedä ketään dementiaa sairastavaa, joka ei olisi voinut sanoa ei tarvittaessa. Vaikka kuinka on muisti ja ajattelukyky mennyt, niin kyllä silti voi nähdä haluaako vanhus vaikka osallistua fysioon vai ei. He kyllä voivat sanoa aika selkeästi jos eivät jostain nauti, eivät he mitään koneita ole joita voi liikuttaa pakottamalla. Toisaalta ronskit hoitajat eivät jää kuuntelemaan mitä vanhus yrittää viestittää, ja se taas ei ole oikein. Ei ole inhimillistä pakottaa ihmistä johonkin, jota ei halua tehdä. En kyllä sängyssä makaamista kannustaisi, mutta tietysti jos haluaa levätä aamulla pitempään, niin kyllä pitäisi saada. Sitten noustaan myöhemmin.

vielä entisestään nousee vuodepotilailla.

Asia tosi monipiippuinen, mutta jos edes jonkinlaista pientä ylläpitävää kuntoutusta voidaan antaa ja nähdään, että se " puree" , on se ehdottomasti asiakkaan (potilaan) eduksi.



Toisaalta voi olla myös henkilöstömitoitusasia; mitä enemmän asiakkaat pystyvät itse tekemään, sen vähemmällä henkilöstöllä pystytään paikkaa pyörittämään; eli millaisessa paikassa ap:n " esimerkkitapaus" on hoidossa? Laitostasoisessa hoidossa (esim. tk-vuodeosastot) henkilöstöä on enemmän asiakasta kohden kuin hoivakodissa, jotka usein ovat myös kodinomaisempia kuin laitokset ja joissa hoidetaan laitostasoista keskimäärin paremmassa kunnossa olevia asiakkaita.



Ja vielä, yleensä ketään ei kuntouteta/nosteta/kävelytetä " turhaan" , siis jos mitään edellytystä kuntoutumiselle ei ole, ei hoitohenkilökunnan resursseja " hukata" näihin asiakkaisiin.



Omassa työssäni olen myös nähnyt useamman onnellisen tarinan ensin vastahakoisesta dementoituneesta vuodepotilaasta, joka on kuntoutunut rollaattorikävelijäksi ja alkanut uudelleen nauttia elämästään. :)

kuntoutumaan. :)

Kuitenkin tuntuu tyhmältä nostaa potilas " väkisin" tuoliin istumaan, jos potilas sitä kovin vastustelee ja huutaa lähes koko ajan ahdistuneena takaisin sänkyyn. Oma mummoni pyysi minulta, että pidän juuri näissä tilanteissa hänen puoliaan, hän ei halua joutua pakotetuksi mihinkään ja kun itse ajattelen asiaa, niin koska vanhus saa levätä?



Niinkuin jo aloituksessani sanoin, että jos tuoliin nostaminen päiväksi (tai muutamiksi tunneiksikin) ei oikeasti ihmeitä enää saa aikaan, niin voisi keskittyä muissa asioissa potilaan oman toiminnan ylläpitämiseen. Puhun nyt todellakin huonokuntoisista, en kävelevistä potilaista. Nosturilla tuoliin ja takaisin sänkyyn, siis täysin autettavista potilaista. Ja huom: Usein nämä nostot tuottavat paljon turhaa kipua potilaalle.



Eri asia tietysti parempikuntoisten potilaiden kohdalla, heitä toki pyritään kuntouttamaan heidän fyysisen kunnon sallimissa rajoissa, huomioiden nimenomaan potilas yksilönä. Kyllähän minäkin ymmärrän, että vuodepotilaalla on erinäisiä riskejä ja ongelmia, mutta henkilökohtainen (nimenomaan erittäin huonokuntoisen potilaan kohdalla) mielipiteeni on, että miksi meillä ei hyväksytä luonnollista kuolemaa, joka jokaisen kohdalle joskus kuitenkin koittaa, nostettiin pystyyn tai ei. (ja juu, en ole mikään armokuolemien puolesta puhuja, ihmettelen vain miksi turhaan pitkittää väistämätöntä)



Yksi omainen kerran kysyikin, että " voi miksi ihmistä ei päästetä lähtemän luonnollisesti ja kauniisti, vaan rääkätään vielä viimeisillä hetkillään" . Itselle on tullut nyt omakohtaisia kokemuksia omien isovanhempien kautta, joten asia on mietityttänyt kovasti viime aikoina. Haluankin saada näkökohtia ja perspektiiviä asiallisen keskustelun muodossa, koska olen myös itse ammatiltani hoitaja ja todella motivoin ja kannustan potiaita kuntoutumaan, mutta välillä mietin missä menee raja motivoinnin ja itsemääräämisoikeuden eväämisen välillä.



Mielestäni nämä eettiset pohdinnat olisivat todella tärkeitä itsekunkin hoitajan kohdalla, koska kaikkihan me omasta mielestämme kuulumme niihin sydämellisiin ja ammatillisesti loistaviin hoitajiin. =)