Lue keskustelun säännöt.
Huoltajuus isälle
12.04.2008 |
Sairastan pahaa persoonallisuushäiriötä, masennusta ja olen todella ilkeä, kyyninen ihminen. Elämäni on ollut yhtä vuoristorataa enkä tiedä miksi olen kaikesta edes selviytynyt. Minulla on yksi lapsi, melko pieni poika ja olen avoliitossa kuudetta vuotta mieheni kanssa.
Sairauteni ovat pahentuneet ajan kanssa eikä esim. persoonallisuushäiriöön (ei skitsofrenia eikä narsismi!) ole lääkettä edes keksitty. Rauhoittavat eivät tehoa edes 4-kertaisella annostuksella ja hermoni menevät jatkuvasti. Äsken lapsi itki huutaen jotain pientä asiaa ja korviini vihloi niin että teki mieli leikata ne irti (ei kirjaimellisesti), huusin lapselle että lopettaisi. Tästä mieheni suuttui, puki lapsen ja lähtivät kauppareissun sijasta päiväksi kaupungille. Minä jäin itkemään.
Tuollaiset tilanteet ovat meillä nykyään ihan arkipäivää, mies " pelastaa" lapsen minulta ja lähtevät muualle. Itse tein samaa lapsena oman isäni kanssa, joka taas pelasti minut äidiltäni. Kierre.
Nyt olenkin kaikessa hiljaisuudessa pohtinut, että pitäisikö luovuttaa kokonaan ja antaa huoltajuus miehelleni. Hän on todella hyvä ja osallistuva isä, moni äitikin kalpenee hänen rinnallaan...minä en ole edes perusisän tasolla, vähän voin leikkiä lapsen kanssa mutta muuta en jaksa. Minulla ei ole mielenkiintoa äitiyteen, elämänhaluni on sammunut jo lähes kokonaan. Mitä luulette, eikö tässä tapauksessa olisi parasta että mieheni muuttaisi lapsen kanssa omilleen ja minä kävelisin vaikka suoraan suljetulle osastolle? Mutta kuinka nämä huoltajuusasiat toimivat, kuinka pitäisi menetellä?
Kiitos vastauksista. Ymmärrän jos joku kokee asiakseen sättiä minua, mutta valitettavasti sillä ei ole enää ajatuksiini vaikutusta. Pidemmällä tähtäimellä lapsen paras on olla sellaisen ihmisen luona, joka ei siirrä pahaa oloaan eteenpäin.
Kommentit (32)
sinun olosi parantamiseksi on vielä paljon tehtävissä.
Suosittelen, että menet heti maanantaina MTK:hon ja sanot miten asiat ovat Jos ohjaavat sinut jälleen jollekin sairaanhoitajalle, menet lääkäriin ja VAADIT että sinua hoidetaan kunnolla.
Yleensä se selkääntaputtelu ja vähättely loppuu siihen kun sanoo olevansa niin loppu ettei tiedä tappaako itsensä vai koko perheensä.
Tunnut olevan sen verran huonossa kunnossa, että osastolle meneminen voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Pääsisit kokonaan irti arjesta ja intensiivistä hoitoa.
Älä tee mitään isoja päätöksiä ennen kuin olet tehnyt kaikkesi itsesi ja lapsesi eteen.
On hienoa, että pystyt tunnustamaan itsellesi (ja meille) että et ole kunnossa ja tunnut ajattelevan ensisijaisesti lapsesi hyvinvointia. Olet hyvä äiti.
Lapsesi ja miehesi tarvitsevat sinua ja nyt sinun tulee olla itsekäs: keskity itseesi, omaan hyvinvointiisi ja vaadi kunnollista hoitoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoanalyysi ei auta kaikilla, mutta on olemassa muunlaisiakin terapiamuotoja. Niitä pitää vaatia, jos tuntuu, ettei psykoanalyysi auta. Siinä siis potilas puhuu vapaasti ja terapeutti esittää välillä kysymyksiä.
En ole tarkemmin perehtynyt näihin, mutta kaverilleni psykoanalyysista ei ollut minkäänlaista apua., ja hän onnistui saamaan toisenlaista.
Tuli vaan mieleen...
- 10
Juttelimme ja päätimme, että kunhan muutto on alta pois, marssin samantien Auroraan. Joku kysyi että lyönkö lastani. En lyö, en ole kertaakaan koskenut häneen väkivalloin. Huumeita en käytä enkä juo, mutta väkivaltainen saatan olla. Yleensä vaan huudan ja itken lohduttomasti, revin tukkaa päästäni jne.
Mies ei näe erilleen muuttamista vaihtoehtona, enkä minäkään siihen mielelläni menisi. Jos nyt ensin koitamme sitä että menen osastolle ja saan taas uudet lääkkeet kokeiltavaksi...
En siis hoida lastani käytännössä ollenkaan. Mies hoitaa kaiken. Minä leikin ja laulan lapselle päivittäin ja sylittelen, seuraan vähän vierestä kun tämä leikkii lattialla. Hermoni eivät kestä syöttämistä, siksi mies hoitaa sen. Vaippoja vaihdan välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teininä kärsin masennuksesta, mutta ennen raskautta meni useampi vuosi ilman mitään surkeita olotiloja. Lääkitys puri jne.
paranee, ehkä sinulla on synnytyksen jälkeinen masennus/ ja jotain muuta persoonallisuushäikkää mukana. Kuinka vanha lapsi on ? Mulla henk. koht on ollut aina synnytyksen jälkeen enemmän tai vähemmän paskaa oloa. Se on mennyt kyllä aikanaan ohi, mutta kestänyt n. kolme vuotta jollain tasolla, ei kuitenkaan niin pahana. Raskaus ja synnytys kaikkineen on niin iso asia henkisesti ja fyysisesti, että harvempi meistä selviää ilman mitään siitä. Ja jos sinulla on masennustaustaa sitä varmemmin näin käy. Mene lääkäriin ja ota kaikki apu vastaan mitä saat. Ihan varmasti alat voida paremmin, se vie aikaa mutta kannattaa. Tuo, että hermosi ei kestä voi viitata pelkästään masennukseen. Jotku ihmiset reagoivat siihen tuolla tavalla. Masennuksen tunnusmerkkejä ei aina huomata. TSEMPPIÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ennen kun mitään peruuttamatonta kerkeää tapahtua! Voimia...
minä paranin siitä itsekseni lapsen synnyttyä: vasta nyt minulla on tarpeeksi motivaatiota taistella itseni satuttamisen halua vastaan. terapiakin voi auttaa, kokeile erilaisia terapeutteja ja terapiamuotoja. mene yksityiselle, ei ne mielenterveystoimistossa niin tehokkaita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja koska ennenkin olet ollut paremmassa kunnossa, niin tuskin nytkään jäät huonoon kuntoon, hae vaan sitkeästi apua.
Itse olen myös ollut masentunut ja osa tunteistasi kuulostaa kyllä tutuilta. Muista, että sinun ei tarvitse olla täydellinen!
Otin muutaman rauhoittavan ja surffailen nyt netissä. Mies lukee olkkarissa lapselle (joka on vuoden ikäinen), kotona on rauhallista toistaiseksi.
Maanantaina menen juttelemaan tilanteestani päivystykseen, se ei velvoita mihinkään ja siellä voi tehdä kartoitusta...
Vierailija: