Onko kukaan harmitellut, että tuli koira hankittua?

Lapsettomana koira oli kiva ja vähän kuin meidän vauva. Mutta sitten kun tuli oikea vauva, ei ollut enää kivaa että yöllä kun vauva nukkui, koira herätti pissalle, ja päivällä kun puolikuolleena sai vauvan päiväunille ja yritti itse torkahtaa, koira haukkui jokaisen oravan.



Sitten vaikka lapsi on isompi eikä enää herätä yöllä, niin koira herättää. Vaikka lapselle on vahti niin koirallekin pitää saada vahti, ja vielä eri vahti koska niin moni on allerginen.

Jos lomalle voi lapsen ottaa mukaan niin silti koiraa ei voi vaan pitää löytää hoitola, koska moniin hotelleihin tai vuokramökille tai varsinkaan lennolle ei voi ottaa.



Ja mitä teet kun olet lapsen kanssa kotona, lapsi nukkuu ja koira pyytää ulos. Jätät nukkuvan lapsen sisään ja viet koiran ulos? ei muuta voi.



Täytyy sanoa että vaikka koira on suloinen ja ihana, mutta pienten lasten kanssa se on kuin yksi lapsi lisää, ja sellainen joka ei edes koskaan kasva isoksi.

Me joudutaan kävelemään pitkä pätkä hiekkatietä, ja kun se tie on märkä, niin sitten on koirakin märkä ja hiekkainen. Päivittäin pesen koiran tassuja pariin otteeseen ja puunaan lattioita.



Muuten en kyllä koiran ottamista kadu, karvaa ei meidän turresta lähde ja kaverina se on ihana, niin mulle kuin muillekin meidän perheessä.

aina kastuu tuolla pihalla jaloista aivan märäksi ja on aika kylmä silti.

mä en kyllä osais olla ilman koiraa.



mulle koiran treenaaminen on hengähdys tauko kodista ja lapsista.

ei ole kaduttanut ikinä.



jos miettii tollasta, niin kandee olla ottamatta koiraa.

esimerkiksi JUURI NYT. Koiralta lähtee karvoja ihan älyttömän paljon. Niitä on joka paikassa: keittiön pöydällä, sokeriastiassa, keittiön kaapeissa...



Meidän koiran liikkuminen on sisällä rajoitettu: ei saa mennä esim. olkkariin tai makuuhuoneisiin. Mutta silti niitä karvoja on JOKA PUOLELLA. Se ahdistaa eniten. :(



Muuten on kyllä rakas " piski" , varsinkin sillon kun se on ulkona ;).

Meille ei koskaan tule koiraa. Onneksi naapurimme ihana ja kiltti koira on aina " varattavissa" lenkkiseuraksi jos muuta kaveria ei saa - ja usein tyttäreni kanssa otamme koiruuden mukaan koska lenkki sujuu sutjakammin koiraa seuraillessa.



Mukavinta on se, että meille ei tule karvaa, kuraa, lääkärimaksuja " lainakoirastamme" . Tottakai oma olisi eri juttu mutta haittapuolia on liiaksi ja uskon että into hiipuisi nopeasti syksyn kurakeleillä. Lapsetkaan ei vingu omaa koiraa kun naapurista voi lainata ja luulen että omistajalle sopii hyvin lenkittäminen...tulee sitten joskus " vapaata" ilman iltalenkkiä.

En kyllä voisi luopuakaan koirastamme, on se niin rakas.

Nyt keväällä tietty karvoja joka paikassa, päivittäin imuroidaan mutta ei hyödytä.



Lisäksi koiralla on suht herkkä vatsa ja niitä ripuleita on tosi kivaa siivota matoista. (koirillahan on tapana kakata matoille, ei lattialle) Ja ripulista lähtee niin kammottava haju että huhhuh...



Koira on myös tuhonnut paljon meidän tavaroita, riehuu yksin ollessaan ja on muutenkin ollut hankala kouluttaa. Agh.



No onneks niitä hyviäkin hetkiä joskus on...

kannattaa miettiä huolella ja käydä läpi ne negatiiviset puolet.



Koiran ottamisessa on se hyvä puoli, että on järkevää olla itsekäs ja valita sellainen koira, joka on helppo itselle. Jos lapsesta näin tekee (esim. abortoi vammaisen), on se monien mielestä pahaa pahaa. Koiran kohdalla tämä on silkkaa järkeä!



Miksi ottaa joku vaativa rotu, vaikkapa husky Etelä-Suomeen, ja sitten kärryillä ajatuttaa sitä kymmeniä kilometrejä viikossa? Koirarotuja on monia ja osa vaatii enemmän ja osa vähemmän. Luonteensa puolesta monet seurakoirat ovat helpompia, mutta niillä taas sitten voi liioiteltua turkkia jne. Seurakoirarodut myös yleensä tottuvat lapsiin helpommin. Seurakoira pitää sekin kouluttaa kuitenkin ja myös silloin, jos koira on pieni.



Lapsiperheeseen suosittelisin ehkä cavalierkingcharlesinspanielia, vaikka se ei itselleni mielirotu olekaan. Cavalierit ovat kuitenkin parhaillaan kestäviä ja virkeitä ja luonteet usein helpompia kuin esimerkiksi terrieriryhmän koirilla. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla rodulle tyypillisten sairauksien kanssa. Erityisesti sydänvika on yleistä ja vakavaakin. Myös kolmosryhmästä eli noista terriereistä löytyy helpompia tapauksia, esim. norwichin- ja norfolkinterrierit. Tosin niilläkin on omat ongelmansa, mutta perehtymällä rotuun voi löytää hyvän pennun. Pieni koira on mielestäni lapsiperheessä parempi kuin iso.

siis harmittaa mutta koskaan ei kaduta ! Koirasta on niin paljon iloa koko perheelle - lapsillekin koira on niin TÄRKEÄ

itselläni on vielä puhjennut krooninen sairaus koiran hankinnan jälkeen, ja lapsenhoito on haasteellista sairaana.



Koira vaatii aika paljon liikuntaa ja se on jäänyt miehen kontolle nyt kokonaan-ja mies tekee pitkiä työpäiviä.



Sen lisäksi karvaa ja kuraa on joka paikassa ja juuri kävelemään oppinut poimii sieltä koko ajan jotain lattialta suuhunsa-pahimmillaan olen imuroinut kolmesti päivän aikana ja SILTI on likaista.



Koira myös sairastaa, ja on siinä sumplimista lapsen kanssa jos esim pissatulehduksen takia koiran pitää päästä pihaan pissalle tunnin välein tai ripuloinnin vuoksi monta kertaa yössä ulos. Onneksi ei asuta kerrostalossa.

Olisin valmis luopumaan koirastamme jos vain löytyisi hyvä ja rakastava koti.

Kuten eilen... Kotiin tullessa oli sitten levitellyt roskiksen ympäri meidän olkkaria... Noh, oma vika. Olin unohtanut roskiksen lattialla, kun piti viedä se ulos.



Mutta samalla lailla " manaan" välillä lapsia ja miestäkin! Ihana, rakas perheenjäsen se silti on!



Meille koira on tullut lapsen ollessa puolivuotias ja hyvin meni vaikka lapset olivatkin pieniä vielä.



Neuvoisin kuitenkin pistämään paljon likoon, että koiran saa ymmärtämään että on alin laumanne järjestyksessä. Pääsee koiran loppuelämän paljon helpomalla kun koiralle on arvojärjestys selvillä. Täytyy olla selvää, että pienetkin lapset ovat koiraa ylempänä.



Meillä koira kuvitteli lasten olevan sitä alempana, mutta hyvin nopeasti koiralle selvitettiin tilanteen oikea laita ja elämästä tuli paljon helpompaa!