Olen lasten kanssa ihan surkea ja varsinkaan yllattavissa tilanteissa en osaa kasvattavasti ja positiivisesti suhtautua lapsiin.

Aamulla kun vein lapset päiväkotiin, oli eteisessä vastassa noin 3v poika, joka oli dubloista kasannut itselleen aseen, haulikon mallisen. Kun pääsimme ovesta sisälle poika tuli ammuskelemaan meidän viereen. Ja kuinka ollakaan, en voi sietää aseleikkejä tai lelupyssyjä - itse rakennettuja tai ostettuja. Poika ammuskeli muka meitä, mutta kun emme leikistä innostuneet, hän kertoi ammuskelevansa ikkunoita rikki, jolloin kysyin, että mitäs kivaa ikkunoiden rikkomisessa on? Siihen päättyi keskusteluyhteys. Sen jälkeen poika alkoi ammuskella minua oikien urakalla.



Koska oli kiire töihin ja lapset piti saada riisuttua, keskityin vaatteiden availuun ja poika alkoi selvästi hermostua. Ase lähestyi, ammukset kovenivat. Pyysin häntä siirtymään hieman kauemmaksi, jottei hän jää jalkoihini kun riisun lapsiltani ulkovaatteita. Jonka jälkeen ase siirtyi ohimolleni ja kun nousin seisomaan niin poika yritti huitoa aseella kasvojani. Aika moneen otteeseen sanoin, että en yhtään pidä siitä, että leluja työnnetään kasvoilleni ja että hänen olisi parasta mennä muualle. Siinä vaiheessa oli jo ihan raivoissani ja mielessäni totesin, että jos lapsi olisi minun, ottaisin aseen pois ja kehottaisin leikkimään jotain muuta, mutta koska lapsi oli kenen lie ja kuka lie en voinut mennä käsistä tavaroita repimään. Kun huitaisin vaistomaisesti kasvoille heilahtavan aseentekeleen pois, se meni rikki ja poika alkoi asetta korjaamaan. Sain lapset vaatteistaan.



Olin jo lähdössä pois kun joku toinen lapsi tuli esittelemään dubloista rakentamaansa kameraa. Lapsi esitteli kameran toimintoja ja kehuin häntä oiken näppäräksi. Saimme kamerasta kivan keskustelun aikaiseksi. Kun asetta kasaava poika tajusi, että kamera oli kiva, mutta ase ei, hän sanoi tekevänsä aseesta jotain muuta. Ehdotin, että hän osaisi varmasti rakentaa niistä hienot kiikarit.



Tilanne oli ohi, mutta mietin matkalla töihin, että miksi ensi reaktioni aseisiin on aina tuollainen? En voi sietää niitä edes leikkikaluina. Jos poika olisi tullut esittelemään tekemäänsä autoa olisimme varmaan voineet jutella ystävällisissä merkeissä. Sitä mietin myös, että millainen lapsi tulee hakkaamaan vierasta ihmistä lelulla kasvoihin? Ja vaikka pyysin ja lopulta kielsin, poika ei reagoinut puheeseen muuten kuin hyökkäämällä enemmän.



Joillakin ihmisillä on jo synnyinlahjana taito käsitellä lapsia oikein, mutta minulle kaikki tilanteet ovat jotenkin hankalia. Nyt töissä istuskellessa tulee montakin asiaa mieleen mitä olisi voinut tehdä.