Luonani oli eilen kaverin lapsi hoidossa

Pienokainen on pian 10 kk ja syötävän suloinen. Se konttaili ympäri asuntoamme, ihmetteli kaikkia asioita ja laittoi kaiken suuhun. Koiran vesikuppi oli maailman jännin asia. Ruokakaan ei maistunut, kun vieraassa paikassa oli niin paljon katseltavaa ja ihmeteltävää.



Lopulta sain pienen hetkeksi rauhoittumaan syliini ja juomaan maitoa. Hän hipelsi kättäni ja ynisi tyytyväisenä. Koko illan aikana kyyneleet tuli silmiin vain vaippaa vaihdettaessa eikä silloinkaan lapsi alkanut varsinaisesti itkeä.



Voi kuinka mä olen kateellinen. Mä haluaisin niin kovasti oman lapsen. Kun pikkuinen lähti illalla kotiinsa, mulle jäi kauhea tyhjyys sisälleni. En osaa selittää tätä tunnettä - mä vain TIEDÄN, että mä haluan lapsen.



Pienen lapsen luottavaisuus ja uteliaisuus on ehkä maailman ihaninta. Ja mä taidan olla ihan hulluna tuohon yhteen pienokaiseen ja hänen asenteeseensa. Voi kunpa joskus saisin oman lapsen.