Oletko nähynyt dokkarin " Isältä pojalle" ?

Miksei voisi toimiakin, jos miehesi on vastaanottavainen, kykeneväinen analyyttiseen ajatteluun, pohtii asioita jne.



Jos on joku puhumaton perus-reiska autonrassaaja, niin ei välttämättä auta mitään...

ei siitä mitään vertaistukea irtoa eikä dokkarin isä suostu myöntämään virheitään kasvattajana. eli ihan turhaan tehty elokuva

Toki ohjaaja kertoo siinä omasta elämästään, mutta jos se liippaa katsojan elämää, kokemusmaailmaa, lapsuutta tms. tarpeeksi läheltä, syntyy katsojalle ehkä jonkinlainen tunnekokemus, ahaa-elämys tai mikä tahansa!



Itse pystyin ainakin samaistumaan dokumentin päähenkilön tunteisiin, vaikka olen nainen ja erilaisesta perheestä lähtöisin.

mutta en osaa arvioida sen tehoa kuvaamassasi tilanteessa.

Tai jopa hakeutua jollekin ammattiauttajalle. Että voisiko dokkari jotenkin avata silmiä.



ap