Muita kontrollifriikkejä/täydellisyyden tavoittelijoita?

plus työssä hullu suoritus, terveenä ja sairaana piti painaa sata lasissa ja pyöriä onnessaan bisnespäissään työpäivän jälkeenkin kollegojen kanssa baareissa. ensimmäinen lapsi korjasi tämän puolen, nykyisin paljon rennompi ote, jos ei jaksa laittaa illalla riisuessaan vaatteita kaappiin niin heitän ne sängyn viereen lattialle :D



oletan, että toisen lapsen myötä pääsen vielä viimeisestäkin tiukkapipoisuudestani ja rentoudun entisestään. mikä on kiva, jää aikaa ja energiaa enemmän tärkeille jutuille.

minä yritän olla täydellinen äiti ja kasvattaja, koti pitää aina olla siisti ja edustuskelpoinen, ruoka tehdä itse mieluiten vielä mahdollisimman terveellistä, pakkasesta löytyy aina vierasvaraa, oma kroppakin on pidettävä kunnossa... plää joskus kyl vois ottaa rennommin mut ku en vain osaa. Muuten tulee tunne ettei elämä ole hallinnassa! Hajoaako oma pää tällä menolla vai miten?

Vierailija:

minä yritän olla täydellinen äiti ja kasvattaja, koti pitää aina olla siisti ja edustuskelpoinen, ruoka tehdä itse mieluiten vielä mahdollisimman terveellistä, pakkasesta löytyy aina vierasvaraa, oma kroppakin on pidettävä kunnossa... plää joskus kyl vois ottaa rennommin mut ku en vain osaa. Muuten tulee tunne ettei elämä ole hallinnassa! Hajoaako oma pää tällä menolla vai miten?

mutta eihän sun elämä OLE sun hallinnassa, pidit sitten huolta noista muutamasta yksittäisestä asiasta tai et. mitä vaan voi sattua koska vaan, et voi hallita elämässä juuri mitään. kaikki nuo keinosi tuovat sulle vain näennäisen hallinnan tunteen, todellista tilannetta ne eivät muuta miksikään.

joko pää hajoaa tai sitten ei :) eipä sitä tiedä elämä kullekin eteen heittää seuraavaksi. mulla hajosi, paniikkihäiriöön. puoli vuotta mielialalääkityksellä ja vuosia rauhoittavilla (satunnaisesti). ei helpottanut ennen kuin oppi hyväksymään sen, ettei juuri mikään ole omassa hallinnassa, kellumaan virran mukana ja pitämään hauskaa nauttien hetkistä ja luottaen siihen, että asiat järjestyy aina jotenkin! myös piti irrottaa ote lähimmäisten kontrollointiyrityksistä, ja tyytyä siihen, että jokainen tekee omat ratkaisunsa enkä minä voi kaikkien tekemisistä ja olemisista päättää ;)

lapsen synnyttyä taas vuosi hullua ahdistusta, mutta siinä pääsi sitten eroon viimeisistäkin kontrollin illuusioista. jos lapsi ei ihmistä kasvata niin en sitten tiedä mikä!

3.

toivottavasti sinulla ei ole tyttöjä, ettet vaan tule anopiksi minun pojalleni!

Lapsia on siis kaksi ja oikeastaan vasta tässä lasten myötä tämä homma alkanut menemään näin tiukkapipoiseen suuntaan...



Ei saa käsittää väärin, pystyn kyllä rentoutumaan (silloin kun kaikki on järjestyksessä), lastenhuone saa olla leikeistä sekaisin (kunhan ne korjataan suurin piirtein illalla pois), enkä vaadi muilta samaa mitä itseltäni (anoppi-asiaan tämä vastauksena).



Jotenkin minullakin on kai se ongelmana, että haluan pitää asiat hallinnassa. Olen kova päällepäsmäri parisuhteessakin, tässä olen onneksi jo päässyt kasvun tielle ja tunnistan tilanteet, joissa olen liikaa määräilemässä. Ennen en antanut miesraukalle puheenvuoroa ollenkaan häntä koskevissa keskusteluissa esim. kahvipöydässä =/ Nyt on tällaisista ylilyönneistä siis jo vuosia sitten päästy eroon. Yritän tarkoituksella antaa asioita miehen päätettäväksi.



Mutta pohjimmiltaan en edes halua päästä eroon tästä kotiin liittyvästä täydellisyyden tavoittelusta... Työelämässä mulla ei sitä luojan kiitos ole ;) On vain yksinkertaisesti ihana olla, kun edes tämä yksi asia on niin kuin " pitää" . Moni muu asia on oman vaikutuspiirin ulkopuolella totaalisesti.



Minäkin olen miettinyt, että hajoaako aina ihan välttämättä se pää, jos on jokin tällainen pakkomielteen tapainen juttu elämässä? Että voiko sen antaa olla, vai pitääkö pyrkiä eroon? Kun kuitenkin itse koko ajan tiedostaa asian.



ap

Siivoan kun jaksan, ruuat laitan itse kyllä alusta loppuun vieläkin eineksiä välttäen mahd. pitkälle. Pyykit pesen kun kori täyttyy, pidän kaapit järjestyksessä sekä silitän kaikki vaatteet. Ja leivon, kun mieli tekee. Jos kaapissa ei sitten olekaan jauhoja, en sitte leivo.



Nykyään ahdistun suorastaan, jos tapaan ap:n kaltaisen ihmisen. Kauheaa on, jos se kontrolli sitten pettää, eli parempi on todellakin huolehtia sen pysymisestä. Siitä suosta ei hevillä sitten nousta.

Mulle on muuten ihan se ja sama, onko vaatekaapit yms. muut suljetut tilat sotkuiset ;) Pääasia, että ne sotkut ei näy... Samoin valkouvat on järjestämättä, ikkunat pesemättä tms. asiat saa olla jos ei huvita tehdä. Lapsilla saa olla eriparivaatteet, jos ne niin tykkää, maailmani ei kaadu vaikka mies vie lapsia välillä hampurilaisille tai tuo kotiin noutopizzaa (vaikka onkin epäterveellistä...) yms. Eli olen mielestäni kuitenkin kohtuu selväjärkinen :) Tiukkapipoinen-joo, ehdottomasti, mutta en siis kuitenkaan _joka_ asiaan pyri vaikuttamaan.



Kuulostaako silti pahalta?



ap

kestä vaan viskaan ne kaappiin piiloon.

Voi olla kiva leikki kesken tai rakenteilla. Miten ap toimit tällaisessa tilanteessa? Saavatko lapset päättää edes leikeistään?

Mikään ei koskaan saa poiketa suunnitellusta tai maailma menee ylösalaisin. Kaikki ihana yllätyksellisyys ja extempore uupuu, tylsää! Alunperinkin suunnittelijoita on vain yksi, joka määrää tahdin ilman joustoja.



Minäkin uskon keittiöpsykologiaan tässä, että sisäistä kaaosta siinä järjestellään ja huomaamatta tehdään elämästä vielä hankalampaa.

Koti on supersiisti kun vieraita tulee ja kaikki tarjottavat itse tehtyjä. Viikolla koitan pitää lattiat puhtaana leluista ja vaatteista, muu siivoous jää silloin paremmalle ajalle. Ei mulla kuitenkaan näistä ajatuksista ole muodostunut pakonomaisia, tahotoisin olla super kaikessa mutta ymmärrän realiteetit, eli sen teen mihin pystyn :)