G: Jos näet vauvan yksin autossa parkkipaikalla, mitä teet?
.
Kommentit (20)
Äippien ja isien pitäisi kyllä vähän ajatella ennen kuin jättävät vauvan tai pienen laosen yksin autoon nukkumaan. Entäs jos auto syttyy vaikka palamaan?
todennäköisemmin vauvasi kuolee ulkona vaunuissa nukkuessaan kun kissa tai orava tappaa hänet. lähinnä kissa yleensä.
Äippien ja isien pitäisi kyllä vähän ajatella ennen kuin jättävät vauvan tai pienen laosen yksin autoon nukkumaan. Entäs jos auto syttyy vaikka palamaan?
Haluaisin todella tietää, jättäisivätkö ihmiset vauvan oman onnensa nojaan.
Molemmat kerrat tapahtuneet Itäkeskuksen parkkihallissa, metroparkin puolella. Silloin kyse ei todellakaan ole ollut mistään pikaisesta käynnistä jossain, sillä tuolta kestää kävellä 5-10 min, että pääsee edes johonkin piipahtamaan.
Itäkeskuksen poliisi on siinä yläpuolella, jonne olen päivystävälle käynyt asian ilmoittamassa ja asia on luvattu hoitaa.
Molemmilla kerroilla auto oli Venäjän rekisterissä. Ja nyt sitten alkaa taas sesonki, kun venäläiset saapuvat jouluostoksille.
Jos taas hän itkisi tai olisi turvattoman oloinen yksinään, menisin kauppaan ja etsisin äidin/isän käsiini.
Mutta me asummekin maalla, 4000 asukkaan kunnassa. Tosi monet jättävät lapset autoon odottamaan. Tosin kaikkien paikkakuntalaisten autot/lapset tunnetaan, joten jos jotain odottamatonta tapahtuisi, niin tietää kyllä ketä etsiä.
Meidänkin lapset, 4 ja 5 vee jäävät välillä yksin autoon. Jos auto nyt syttyisi palamaan, varmasti joku toimisi heti. Auton ovet ovat yleensä auki, mutta virta-avain mukana kaupassa.
antaa herranjestas toisen nukkua rauhassa. vanhempi käymässä pikaisesti hakemassa maitoa. en varmasti soita poliiseja.
Haluaisin todella tietää, jättäisivätkö ihmiset vauvan oman onnensa nojaan.
Lähikaupan pihalla en tekisi mitään, jätän lapset itsekin autoon, jos haen jotain äkkiä. Kauppakeskuksen parkkihallissa todennäköisesti seuraisin tilannetta. Jos ketään ei kohtuullisessa ajassa ilmaantuisi paikalle , ilmottaisin jonnekin.
lapset autossa vielä tunnin päästä..
Jos vanhempia ei kuulu puoleen tuntiin ja itkua on..
Jos lapsi nukkuu niin en mitään.
muuten varmaan menen ja etsin sen vanhemman käsiini.
Lähikaupan pihalla en tekisi mitään, jätän lapset itsekin autoon, jos haen jotain äkkiä. Kauppakeskuksen parkkihallissa todennäköisesti seuraisin tilannetta. Jos ketään ei kohtuullisessa ajassa ilmaantuisi paikalle , ilmottaisin jonnekin.
radiopuhelin on mukana mistä kuulen jos lapseni herää autossa. Autossamme on tummennetut lasit, joten kukaan ei sinne näe eikä täten pysty soittamaan poliiseja perääni :D
Itse en soita poliiseja vaikka usein näen yhden auton päiväkodin pihassa kun hänen äitinsä on hakemassa lastaan kerhosta, koska tiedän, että hän palaa pian. Ja jos näen lapsen siellä itkevän en soita poliiseja vaan menen sisälle sanomaan asian äidillensä.
Eli vastaus kysymykseen on, että en soita jos lapsi nukkuu autossaan. Ja jos olemme vaikka kaupan pihassa ja lapsi itkee menen kaupan infoon ja pyydän kuuluttamaan auton rekkarin ja kerron asian. En soita poliiseja koska tiedän, että heillä on tärkeämpääkin tekemistä. (Veljeni on poliisi)
Haluaisin todella tietää, jättäisivätkö ihmiset vauvan oman onnensa nojaan.
vauvasta ovat vastuussa hänen omat vanhempansa, ei kukaan muu. Vauvan autoon jättäminen ei ole laissa kiellettyä.
Uskon, että en helposti edes huomaisi, jos jonkun autossa nukkuukin vauva. Ei ole tapana kurkistella autoihin sisälle.
poliisit nauravat tai ovat vihaisia siitä että heidän aikaansa haaskataan turhuuksiin. Yksin autoon jätetty vauva ei ole poliisiasia.
Jatkan matkaani tietenkin.
(Poikkeuksena kuuma kesäpäivä, auto auringossa tms)
Jos helteellä tai kovalla pakkasella vauva on autossa (varsinkin helteellä auringossa) ja ilmoitat siitä, yksikään ammattitaitoinen poliisi ei naura tai ole vihainen, vaan vähintäänkin kyselee lisää. Tietenkin pitää vähän aikaa seurata, ettei heti sillä sekunnilla soita poliisille. Paitsi jos lapsi on autossa kuumassa auringonpaisteessa, silloin alkaisin etsiä apua heti. Ottaisin lapsen autosta ulos, jos ovet olisivat auki.
Itse asun pienellä pohjoisen paikkakunnalla, jossa lähin poliisi saattaa olla sadan kilometrin päässä... Jos näen autossa nukkuvan vauvan ja olosuhteet ovat ok (ei +30 auringonpaiste tai -30 pakkanen), en tee heti mitään, uskon, että vanhemmat ovat lähikaupassa piipahtamassa. Jos näen vauvan autossa vielä palatessani (minulla menee kaupassa aina kauan), alkaisin seurata tilannetta.
näen sen vielä 2 tunnin päästäkin niin sitten ilmoittaisin johonkin..