HEINÄHATUT VKO 13
No niin , nyt paremmalla onnella :)
Mulla on neuvola parin tunnin päästä.. Toka neuvola lääkäri.
Juuri sopivasti kyllä.
Mulla on alkanut lonkkia särkemään, selkää ( häntäluun kohtaa) ja oikeastaan koko lantion aluetta.
Viime yönä heräsin varmaan 10 kertaa kun sattui, no sit sai vessassa ravata myös.
Vauva tuntuu olevan kovin alhaalla. Paineen tunnetta myös välillä tuntuu inhottavasti. Pelottaa jos alkaa tulla ulospäin! Sit on menkkamaista selkäsärkyä välillä. ei kyllä usein!
Mulla on joku ihme energian puuska menossa :) Eilen pesin kaikki vauvan vaatteet jotka valmiina, silitin ne ja laitoin kaappiin :D
Joudutaan vähän kaappi järjestelyitä uusimaan jotta saadaan vaaville oma kaappi :)
Esikoisen vaatteet järjestin, toiseen kaappiin ja samalla ison kasan sai laittaa kiertoon. Poika on kasvanut älyttömästi viimeisien kuukausien aikana :)
Oli mm maaliskuussa hoidossa vanhemmillani vkl, he olivat mitanneet... Eli n kolmisen viikko sitten.. Nyt pääsiäisenä käytiin ja mitattiin taas, oli kasvanut SENTIN kolmessa viikossa :)
Vaatteista alkaa huomaamaan:) No ei tuo ikäisekseen kovin suuri kokoinen olekkaan, 98cm pitkä ja painaa n 16kg... 4 täyttää kuukauden päästä.
Alan olla jo valmis synnyttämään :) Olo on ollut niin tukala viime päivinä!
Että tällainen valitus viesti :D Tää viikko lomaillaan vielä esikoisen kanssa kotona :)
eppuliini ja " sara/ siiri" rv 26 tasan :D
Kommentit (34)
Lisäksi ne aamuiset särkylääkkeet mitä annoin, annoin 1,5tbl, norm 1tbl sijasta..
No äsken oltiin pihalla touhuamassa koko perhe.. Naurettiin miehen kanssa kun meidän vanhus hyppi, loikki ja yritti repiä molempien hanskoja. Ärisi ja murisi vanhaan tapaansa :D Kivuista ei tietoakaan :D
Oon itse varautunut jo monen vuoden ajan koiran " piikille" viemiseen.
Varauduin ensin kun koira oli 8 että kohta tulee lähtö.. 8kun on boksereiden keski-ikä.. Mutta ei, tuossa tuo vielä porskuttaa.
Sovittiin lääkärin kanssa että seurataan ja jos tulee tilanne ettei koira enään pääse makuulta ylös nousemaan niin sitten soitan välittömästi. Tai toki jos kipujen kanssa ei pärjää ollenkaan enään. Muuten kehui hyvä kuntoiseksi vanhukseksi :)
Mutta tämä ei ollut koira palsta :D
Täytyy lähteä laittamaan ruokaa ja palata taas asiaan paremmalla ajalla
eppuliini, rv 26+2
Meille ei kuulu kummempia. Sitä samaa arkea kuin aina ennenkin. :)
Maha on kasvanut ja ihmiset sitä taas kauhistelee. Saa nähdä mitkä lukemat saan ensiviikolla neuvolasta. Viimeksi ainakin oli paljon pienempi sf-mitta kuin esikoisesta samoilla viikoilla...
Vauva potkii välillä ihan kunnolla mutta nyt on muutaman päivän tuntunut liikkeet vaimeampina. Olisiko sitten semmoisessa asennossa... Esikoisen aikaan istukka oli edessa mutta nyt takana ja luulen, että liikkeet tuntuu nyt paljon vahvempina. Tai sitten olen vaan unohtanut... :)
Mullakin on liitoskipuja. Jalkoväliin koskee, kun kävelee. Aika rauhallisesti yritän ottaa ettei tulis mitään. Pari päivää mulla oli alamaha kipeänä, en tiedä miksi. En oikein osannut edes selittää millaista kipua se oli, kun miehelle valitin. Jotenkin se oli vaan hellänä...
En minäkään ole saanut laitettua vauvan vaatteita vielä järjestykseen. Joitain olen pessyt mitä olen ostanut mutta kaikki entiset on käymättä läpi. Muutaman kerran olen niitä katsonut mutta luovuttanut, kun niitä näyttää olevan älytömästi! Pitäis vaan tarttua toimeen ja etsiä ne pienimmät bodyt ym. Samoin peitot ja petarit sekä sitteri pitäis pestä. Ehkä ne ehtii kesällä... Toivottavasti. :)
Minä vein äitiysrahahakemukset kelaan pari viikkoa sitten. Maksu tuli tilille tänään. Otin siis rahana, en pakkausta.
Mutta nyt nukkumaan!
kumppari rv 25+5 kai...
Jaksamista täälläkin yritetään.. On ollut lähiaikoina veto veks totaaalisesti. Ei oikeen jaksais mitään. En tiiä oonko niinkään ollu väsyny, mut jotenki tylsistynyt. Pitäis kehittää joku harrastus, mistä kiinnostuis tässä loppuraskauden aikana ja sitten kun olen vauvan kanssa kotona kesällä. Olen aina harrastanut ja puuhaillut urheilun ja hvyin fyysisten asioiden parissa, ja nyt sitten kun pitää ottaa rauhallisesti enkä kykene näihin entisiin harrastuksiin niin tuppaa aika käymään vähän tylsäksi. Pitäisi siis aloittaa aivan uudenlainen hommaaminen.. No, toisaalta kesällä on sitten kivempi olla vaan möllötellä ulkona kun on lämmin ja äippälomalla on aikaa sitten vaikka joka päivä käydä sukulaisten ja ystävien kanssa turisemassa jos ei muuta tekemistä :)
Mä en vielä muuta oikeen oo pystyny vauvan hankintojen ja järjestelyjen eteen tekemään, kun pesemään joitain vaatteita. Vauvan vaatekaappi on vielä tulossa ja samalla reissulla sitten haetaan pinnasäänkykin varastosta. Vielä pitää pienen pientä asuntoamme sitten uudelleen järjestellä ennen kuin kyseiset tavarat tuodaan sisälle. Vaippoja olen hankkinut, kesto sellaisia. Erialisia muutamia ja saanut siskoltakin kierrossa. Turvakaukalo on ainut iso puuttuva juttu vielä, mutta sen on luvannut anoppi kustantaa :) Hänen kun oli pakko jotain saada meidän tulevalle vauvalle ostaa. Meillä kun on kaikki melkeen valmiina jo vanhana / kierrätettynä hankittuna ja tuo turvakaukalo on ainut mikä puuttuu ja jonka suostun vain uutena ottamaan vastaan.
Paljon enemmänkin olisin innokas jo hääräämään pikkuisen hyväksi, mutta nyt on vähän sellainen seis-tilanne, ettei mitään oikeen pysty tekemään kun vasta myöhemmin.
Nyt ollaan viimeistä silausta vaille vaihdettu vakuutusyhtiökin. Otettiin vauvalle vakuutus Tapiolasta ja siirrettiin samalla kaikki muutkin vakuutukset sinne, kun saatiin hyvät tarjoukset. Tuli samalla avattua vauvalle oma tilikin jo, mihin sitten voidaan alkaa ohjaamaan hänen lapsilisiään säästöön heti alusta alkaen :) Onneksi palkka vielä juoksee ihan mukavasti, kun on vakuutusmaksut ja tilinavausmaksut mun maksettavana :)
Mielialat täälläkin muuten vuoristoradassa. Siitä oli muistaakseni puhetta jossain vaiheessa. Tietenkään en sitä itse halua myöntää ja täysin tiedostaa, mutta aika paljon mies raukka joutuu kestämään mun äksyilyjä ja temperamenttia. Niitä kun muutenkin sattuu ja tapahtuu ja nyt sitten ainakin kun raskaushormonit hyrrää :) Mies on onneksi hyvin kärsivällistä tyyppiä ja osaa ymmärtää mua :) Eilen juuri sain päänsäryssä maatessani pikkuisen lukulahjan minulle ja tulevalle vauvallemme osoitettuna. Välillä tulee ihan huono omatunto kun hän aina jaksaa minua muistaa pikku jutuilla ja minä sitten häntä vähän vähemmän.. Pitänee koota vaikka pikkuinen isyyspaketti hänellekin. Luulen että ilahtuisi siitä kovin :)
Hauskaa viikonloppua kaikille!!
MyLauren rv 25+3
En ole kirjoitellut taas pitkään aikaan, tuskin kukaan edes muistaa minua täällä.
Minä olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, koska viime raskaudessa minä makasin siellä sairaalassa pakkolevossa. Nyt haluan välttyä siltä. Unohdan kyllä sen rauhallisesti ottamisen liian usein ja tulee sitten tehtyä kaikkea normaalia. Niinä päivinä kun supistelee paljon niin koitan leikkiä tytön kanssa makuultaan ja muutenkin makoilla enemmän. Kontrolli olis äitipolille 2 viikon päästä. Jännittää onko kohdunsuulla tapahtunut mitään. Toivon todella ettei mitään olisi tapahtunut.
Maha kasvaa ja vauva jumppailee aika usein illalla ja sitten aamuyöllä. Päivällä en niitä liikkeitä niin huomaa kun touhuan kaikkea muuta kuin kyttään liikkeitä. Erilaista verrattuna esikoisen odotukseen on se ettei niitä liikkeitä ja koko raskautta ajattele edes päivittäin. No toki muistaa että raskaana ollaan, mutta ei sen kummempaa.
Pinna on ollut todella tiukalla viime päivinä. Mistä lie johtuu, mutta ärsyttää itseänikin. Kaikki asiat ärsyttää ja rähjään pienimmistäkin asioista. :(
Esikoinen täyttää sunnuntaina 1 vuoden ja huomenna meillä onkin sitten synttäri juhlat. Porukkaa tulee mökki täyteen kun on niin iso suku meillä. Siis minulla paljon sisaruksia jne...
Ihan kiinnostuksesta kysyisin, että miksi te jo näin aikaisin laitatte vauvan tavaroita? :o
Jouhi 23+2
pitkästä aikaa siis minäkin innostuin ihan kirjoittamaan, nyt kun on tällanen rauhlallinen hetki, kun muksut on mummolassa.. Tosiaan lueskellut olen juttujanne ahkerasti! Kommentoida en osaa nyt kyllä nimimerkkikohtasesti, kun nuo nimimerkit jää mulle aina niin huonosti päähän.. Joku kuitenkin pohti vauvan vähäisiä liikkeitä; minä olen myös miettinyt samaa. Kyseessä on siis kolmas raskauteni ja koska edellisistä on jo vähän aikaa (vanhempi poika on 6 ja nuorempi tulee kesällä 4) niin en millään jaksa muistaa missä vaiheessa raskautta liikkeet tuntu kovenevan/tihenevän silloin.. Sen vaan muistan että esikoinen oli vilkas jo mahassa eli liikkui paljon ja toinen poika oli tuntui rauhallisemmalta masussa kun eka.. mikä ainakin loppuraskaudessa meni asennon piikkiin, koska oli perätilassa.. ja paljoa ensimmäistä rauhallisemmaksi tapaukseksi häntä ei voi moittia! Tämä masukki kyllä liikkuu päivittäin ja tunnen liikkeet lähinnä levossa/istuessa.. harvemmin huomaan jos ite olen liikkeessä. Istukan paikasta mulla ei ole tietoa. Vauva lisäksi tuntuu usein potkivan kohti alapäätä tai muuten vaan tonne sisälle päin ja pikkunen tykkää kovasti oleilla tuolla alhaalla.. eli ehkäpä se asento vaikuttaa siihen miten ja missä potkut tuntuvat.. Itse en ole ainakaan ihan vielä ultraa varaamassa tämän takia, mutta hieman tosiaan mieltä välillä kaivaa, että onko kaikki hyvin masussa.. Sekin on tullut mieleeni, että kun mulla tuo edellinen syntyi sektiolla, että vaikuttaako sektioarpi liikkeiden tuntemiseen?? Tietääkö joku, kokemuksia? Ainakin masua tunnustellessa tuntoaisti tuntuu olevan heikompi arven lähellä/kohdalla!
Neuvola oli viime viikolla ja siellä kaikki oli hyvin! Sydänäänetkin löytyi heti ja kuulosti hevosen laukalta! Tiedä sitten kertooko se mitään vai ei (hevosenlaukanhan on sanottu enteilevän tyttöä ja junan äänen poikaa sydänäänistä puhuttaessa). Sittenpä sen heinäkuussa näkee! Tämäkin olis kiva muistaa pojista, että miltä heidän sydänäänensä kuulosti, mutta kun en pysty muistamaan.. Välillä harmittaa kun ei ole tullut raskauspäiväkirjaa pidettyä aiemmin.. olis kiva tehdä nyt vertailua.. tosin leikkimielellä enimmäkseenhän tätä arvailua tehään, tosissaan en minä jompaa kumpaa sukupuolta ala odottamaan tuollaisten " höpöhöpö" -juttujen pohjalta =) Hauskaa ajanvietettähän tää vaan on!
Täällä on myös liitoskivut tulleet vissiin jäädäkseen.. ainakin sinne synnärille asti. Mulle neuvolasta suositteli niihin tukihousuja tai -vyötä..onko kukaan kokeillu? En edellisessäkään raskaudessa hommannut tollasia, vaan kävelin vaan hitaammin.. niinkun nyt jo pitää kävellä. Ja varsinkin jos yhtenä päivänä erehtyy liikaa liikuskelemaan niin seuraava päivä meneekin sitten sipsutellen pikkuaskelilla =)
Kilogalluppiin: mulla oli reilu viikko sitten neuvolassa kiloja tullut 6 lisää alusta lukien ja silloin oli viikkoja tasan 22.
Aurinkoista kevättä kaikille!
Milia, rv 23+2
En oo minäkään tainnut kirjotella sitten " listautumisen" jälkeen.
Raskaus on mennyt melko hyvin. Kohdunkannattimien kivut vain vaivaa tosi herkästi, mutta muuten kaikki kunnossa.
Yhtään mitään en oo vielä edes ajatellut vauvalle, onhan tässä vielä vähintään kolme kuukautta aikaa. Laittelen sitten kesäkuussa, kun laskettuaika lähenee. Koskaan en oo mitenkään ajoissa ollut hankintojen ja vaatteiden pyykkäämisen kanssa. Tietysti jos annetaan varoituksia ennenaikaisesta synnytyksestä, niin pitää sitten laittaa vähän vauhtia hommiin. Mutta kun kaikki lapset on syntyneet vasta " eräpäivän" jälkeen, niin en tunne tarvetta kiirehtiä. No nuorimmainen kyllä syntyi päivää ennen laskettua ja yhden päivän ehti olla sänky ja vaatteet laitettuna, kun jätin " vähän" viime tippaan. Ehkä nyt laitan kuitenkin edes viikkoa aiemmin vaatteet valmiiksi.
Isot veljet odottaa jo kovasti kesää ja uutta pikkuista. Etenkin keskimmäinen, kolmevuotias, kyselee lähes päivittäin, että joko pian on kesä ja saa vauvan syliin. <3
Nyt taidan lopetella kirjotukset tähän ja lähteä päiväkahvin keittoon.
Mukavaa kevättä ja kesän odotusta sekä hyviä vointeja kaikille!
_äippä_ 26+2
Nyt on tullut neuvola kortin mukaan ;) 6kg.. Mutta ennen ekaa neuvolaa mulla oli paino noussut jo pari kiloa :D Eli n 8 kg on tullut kokonaisuudessaan lisää.
Esikoisen aikana tuli 9kg, toivon ettei hirmuisesti yli 10 tulisi ;)
Noista tavaroiden laitoista...
Itse olen laittanut siis olemassa olevat vaatteet kaappiin odottamaan..
Hankitoja ei tarvitse tehdä kovin.. Isoin on turvakaukalo, sit jotain pientä vähän. Mutta eipä hirveämmin. Esikoisen jäljiltä on vaunut, pinnasänky sitteri, ym ym ym.. Ja ne lukuisat turhat mitä tuli esikoisen aikana hankittua, on pistetty jo kiertoon :D
Sängyn ajattelin että kasaan joskus kesäkuun puolella reippaasti. Hoitopöytää meillä ei ollut esikoisen kanssa, kodinhoitohuoneessa oli hoitoalusta ja kaikki tarvittava. Sen ajattelin järjestellä varmaankin sitten kesäkuun puolella.
Itse olen järjestellyt pikku hiljaa, silloin kun jaksan..
Tiedän että kovin touhu maakari en ole enään äitiyslomalla, joten miksi jättää hommia sinne. Olen ollut pari viikkoa lomalla, aikaa jäänyt hyvin esikoisen hoidon ohella.
Kävin muuten tänään lääkärissä näyttämässä päässä olevaa pattia.. Johtuu tulehtuneesta lihaksesta, eli kallonpohjan lihas sen verran jumissa ollut jo pitkään että nyt paukautti tulehduksen :( On edelleenkin TOSI kipeä. Fysioterapeutille pitäis mennä, mutta ei ole varaa kyllä todellakaan. Täytyy koittaa itse venytellä ja on onneksi tallessa jumppa ohjeita/ venytyksiä niskaan ( edellisiltä fyska käynneiltä)...
Onpas ulkona nätti ilma. Toisaalta kun aurinko paistaa, niin näkee ikäväsi kuinka p...set on ikkunat.
Ihanaa, ylihuomenna voin viedä sinne kirpparille iiiison lastin kaikkea sälää pois nurkista. Sain oikeesti kokonaiset kaapin tyhjäksi! Hiton hyvä, kun onhan sille uudelle tulokkaallekin saatava jostain tilaa vaatteille, kun ei enää tuohon lipastoon mahdu.
Mies tulee reilun puolen tunnin päästä töistä ja siihen mennessä olis kehitettävä kauppalista. Yhtään ei raksuta mitä vois viikonloppuna ja ensi viikolla tehdä ruokaa. Me käydää yleensä vaan kerta viikossa kaupassa ja tämä perjantai on aina se vaikein, kun pitäis keksiä mitä ostetaan. Oon huomannut, että säästyy kyllä rahaa, kun käy vaan kerta viikossa kaupassa, eikä tule niitä herkkujakaan osteltua sitten niin usein. Mä kyllä leivon aika paljon, että sikäli lähes aina on jotain hyvää kaapissa, mutta ei nyt ainakaan karkkia.
On tuo meidän poikakin aika herkku peppu. Ymmärtää kyllä pullan päälle ;o)
Vauvan liikkeistä oli puhetta. mullakin on etuseinä istukka, joten luulis liikkeiden tuntuvan paremmin, mutta nyt oon pari päivää oikein joutunut kuulostelemaan, kun on niin hiljaista. kyllä se vauveli siellä mönkii, mutta ei mitän varsinaisia potkuja hirveesti tunnu. Ja tosi alhaalla tuntuvat nekin vähäiset liikkeet. Muakin harmittaa, kun en ole esikoisesta pitänyt (en tästäkään) mitään päiväkirjaa, nyt olis kiva vertailla tuntemuksia.
Nyt alan surffailla jollain ruokasivuilla, että saisin jotain ideoita sinne kauppaan.
Kaunista kevätpäivän jatkoa kaikille!!
mam80
Aivan on kyllä ihana ilma tänään!! Vein petivaatteetkin ulos tuulettumaan, kun kerrankin sää sallii. Minä myös työssä käyvä, mutta jostain kumman syystä tällä hetkellä sitä puhtia riittää töiden lisäksi myös kaikkeen muuhun. On tullu siivottua varastot ja kaikki, eipähän tarvii sitte kesällä huolehtia niistä. Nyt ootan vielä lämpimämpiä ilmoja, että sais pestä nuo likaiset ikkunat :)
Meillä oli neuvola tänään ja asukki voi hyvin. Siellä se potkutteli kovasti. Siitä juovasta mistä kerran mainitsin, niin se oli nyt poissa eli kaikki on nyt hyvin. Yritettiin taas kurkkia kumpi sieltä on tulossa, mutta se ei oo halukas esittäytymään, peppuansa se kyllä esitteli :) No, viimeistään heinäkuussa se sitten selviää. Isäkin sai ekku kerran kuulla sydänäänet, näytti olevan liikuttavaa. Hb oli laskenu sen verran, että neuvolatäti kyseli, oonko ollu väsyny, mutta kun en oo ollu väsyny, niin ei se sitten vielä antanu mitään rautaa.
Hankinnoista.. me ei olla hankittu oikeastaan mitään vielä. Vaatteita on tullu jonkin verran ostettua ja mummot on kantanu niitä niskat vääränä:) Vaunut ja turvakaukalo ollaan jo varattu, haetaan vasta joskus touko-kesäkuussa. Sänky saadaan, eli oikeastaan nuista isommista hoitopöytä on vielä kokonaan miettimättä. Vitsi, en hoksannu pyytää sieltä neuvolasta sitä todistusta, pitänee siis maanantaina soittaa sinne. Maha kurnii jo siihen malliin, että taian mennä laittamaan ruokaa.
Aurinkoista viikonloppua kaikille :)
Helmiir ja pikkuinen 24+3
Ensin valitan ihan pikkaisen vaan :D Pojalla on märkärupi.. Käytiin tänään lääkärissä ja sai antibioottikuurin. Pojalla kova suru kun ei päästy lähtemään ystävän lapsen synttäreille. On odottanut niitä TOSI paljon! Itseäni myös harmittaa, mutta ei viitsi lähteä tartuttamaan muita :(
No...
Ostettiin turvakaukalo! :D Käytettynä kylläkin..
Esikoisen kanssa meillä oli Gracon kaukalo, jalusta kiinnityksellä. Tykättiin kovasti, mutta myytiin se pois ( tilan puutteen vuoksi).. No ostin nyt myös Gracon kaukalon käytettynä, oli ihanan värinen :D Ja tosi hyvä kuntoinen!
Nyt on sekin hankinta pois alta.
Nyt täytyy alkaa miettimään ruokapuolta tälle päivälle ja huomiselle :) Ei tarvitsis koko ajan keittiössä seistä kun on näin upeat kelit
eppuliini ja sara the masuasukki :)
Tultiin jokin aika sitten ulkoilemasta: käytiin metsäretkellä ja samalla reissulla paisteltiin laavulla makkaraa ja syötiin muita eväitä. Pari tuntia oltiin ulkona ja esikoinen jäi vielä ulos - itsellä on hieman puhti poissa juuri nyt...
Hmm, olen kans havainnut olevani normaalia kiukkuisempi ja herkempi, kuten moni muukin. Johtunee osittain väsymyksestä??? Tosin niin on ollut mieskin ja välillä tuntuu, että vähän väliä on pientä suukopua. Eriyisesti ärsyttää, kun mies vähän väliä " valittaa" , kun on niiiin kauheesti hommia eikä saa mitään tehtyä... no, rupeis tekeen eikä valittais! Mulla ei ainakaan ole energiaa työpäivien jälkeen saatikka viitsisin tuhlata koko viikonlopun johonkin varaston/ullakon järjestelyyn. No, se siitä valitusvirrestä!
Nyt taidan istahtaa sohvalle vähäksi aikaa lukemaan jotain lehteä ja sitten koitan tsempata itseni johonkin " pieneen projektiin" ...
Terkuin,
Tinttis ja Pirpana 23+5
Aamulla lähdettiin ensimmäiseksi lääkäriin, kun tyttö alkoi yöllä valittamaan korvaansa. Aamulämpö oli 38,4 ja kuten arvata saattaa, niin korvatulehdushan sitten oli oikeassa korvassa. Näin ollen meidän sairasloma vaan jatkuu. Sääliksi jo käy toista pientä raukkaa, kun ei pääse ollenkaan kuntoon.
Miksi laittaa vauvantarvikkeet kuntoon jo nyt? Niinpä. Onhan tämä vielä aikaista, mutta se puuhailu niiden vauvatavaroiden kanssa vaan on niin kivaa. Samalla kun viikataan pikkuruisia vaatteita kaappiin, niin muistellaan esikoisen kanssa koska hän on juuri tätä vaatetta pitänyt jne. Ja toiseksi, tiedän ja tunnen itseni niin hyvin, että mitä pidemmälle raskaudessa mennään, sitä vähemmän mä jaksan mitään laitella paikoilleen. Hyvä kun saa synnärikassin pakattua =)
Oma olo on ollut mukavan hyvä. Väsymys on poistunut ja oksentanutkin olen vain kerran viimeisen kahden viikon aikana, joten hyvä hyvä. Kyllä tämä tästä. Malttamattomasti odottelen jo kesäloman alkamista. Olen töissä enää neljä viikkoa ja sitten alkaa LOMA! Hip hurraa.
G: Kauanko olette ajatelleet olla äitiys-/ vanhempainvapaalla? Itse olen miettinyt, että jos menisi 2.1.2010 töihin takaisin. Se tuntuisi tällä hetkellä sopivimmalta ajankohdalta.
Marju
Pinouduin pitkästä aikaa alkuviikosta,mutta meni edellisviikon pinoon,että jospa nyt paremmalla tuurilla...
Meillä neidillä ilmeisesti vesirokko,näppyjä nousee ympäri kehoa,vesikelloille eivät kyllä vielä ole menneet. Lisäjännitystä tuo se,että mulla ei ole itsellä vesirokkoa ollut,soitinkin hätääntyneenä äitipolille,että mitä nyt tehdän ja päivystävä lääkäri oli sitä mieltä että riittää kun maanantaina soitan neuvolaan ja ottavat multa vesirokko vasta-aineet. Ja on kuulema 10 päivää aikaa tartunnan saamisesta aloittaa estolääkitys mikäli mulla ei tosissaan ole vesirokkoa ollut.(meijän äiti ei ainakaan ole huomannut) Tässä on kuulema vielä pelivaraa,mutta silti huoli on vauvasta. Mulla pitkästä aikaa vapaa viikonloppu,harmillista kun stressaan nyt tätä. Esikoinen onneksi hyvävointinen,pientä lämpöä ja näppylät tietysti kutisee mutta jaksaa olla hyvällä tuulella ja touhuta. toivotaan että näin jatkuukin.
Joku kyseli kiloista,että paljonko on tullut. Mulla tullut jo 10 kiloa,esikoisesta tuli 24kg.... ilmeisesti olen herkästi kiloja keräävää sorttia. Nyt tosin ei ole makea maistunut samaan tahtiin kuin ed.raskaudesta,mutta kiloja tullut silti. Nyt ennemminki hillitön himo ihan kunnon ruokaan ja mietinkin yksi päivä että voiko raskaana oleva nainen syödä itsensä hengiltä.... syön vaan vaikka ei nälkäkään.. :)
Tuloksena tietysti turvotus ja ähky olo.. ei ole helppoa. Mutta niin erilaista kuin esikoisesta,silloin riitti suklaalevy,pääasia että oli makeaa(jota menikin paljon) Enteilisiköhän tämä nyt sitten poikaa tällä kertaa :)
Mä en ole sen kummemmin vielä vauvan tavaroita laitellut. yhdistelmät hankittiin,jotka nyt eka rattaina esikolla ja kaukalo hommattiin uusi (tai siis tuli vauva-lehden suosittelijalahjana) tänään oli lastenvaatekirppis täällä yhdellä koululla ja meijän äiti osti sitterin ja minä muutaman pienen bodyn ja collegepöksyt. Niin pieniä nuo 56-62 cm vaatteet :) imetystyynyyn anoppi ompeli uuden päällisen,joten enää ei puutu kuin pinnasänky ja vauva :) sänky olisi tarkoitus löytää käytettynä. rintareppuakin mietin,jos läydän kirppikseltä,saatan sen ostaa.
Yllättävän paljon hankintoja vaikka esikoltakin oli tavaraa valmiina.
Eppuliini: jos kuulet jostain milloin uusi äitiyspakkaus tulee jakoon,niin vihjaise:)
Mukavaa viikonlopun jatkoa :)
Paitaressu,pikkuneiti 10/05 ja masunasukas rv 24 tasan
Tuntuu monella olevan jaksamiset vähissä. Ei kannata surra siivouksia tai hankintoja, niitä kyllä kerkeää tekemään. Tärkeintähän on pitää huolta itsestä ja omasta jaksamisesta. Tsempatkaa siihen!
Me ollaan vaan saatu SUUNNITELTUA hankintoja. ;P Se on tosin paljon, että pääsee tuon analyyttisen miehen kanssa yhteisymmärrykseen. Saa aika lailla raahata mukanaan Yhdysvalloista, kun sinne nyt juoksee harva se viikko työn puolesta. Dollarin kurssi on niin alhainen, että tulee halvemmaksi moni juttu. Muuten vähän tylsää kun on noin paljon poissa, mutta onneksi sitten helpottaa kesäkuuksi!
Asunnon osto myös vihdoin varmistui ja huomenna allekirjoitetaan kauppakirjat. Muutto venyi myös myöhäisempään kuin olin toivonut: kesäkuun puoleen väliin. Helpottaa kuitenkin kun tietää missä mennään ja mihin valmistutaan. Otettiin reilusti ylimääräistä (tai siis muutama tonni), että saadaan kustannettua täyden palvelun muutto. Mies ei luota siihen, että malttaisin olla kotona nostelematta tai kurkottelematta - ja varmaan on ihan oikeassa. Eipähän kulu ekat yhteiset lomapäivät huonekaluja kasatessa, eikä tuo pari tonnia lisää enää tuossa lainamäärässä paljoa tehnyt. Luulen, että tuo muuttotieto syö vähän omia hankintahaluja. Yritetään vaan katsella valmiiksi sängyt sun muut ja hakea kotiin vasta muuton jälkeen.
Eppuliinille jaksamista koiran kanssa. Äärettömän surullista se on, kun rakas ei enää jaksa ja näkee tuskan vierestä. Omalta koiralta pari vuotta taakse päin lähti kanssa jalat alta. Oli pidemmän aikaa jo ollut myös huonommassa kunnossa selkärangan luupiikin takia, tosin ikää oli jo 14 v. Yhtenä aamuna mökillä ei sitten enää pysynyt aamukasteen liukastamassa nurmikossa pystyssä eikä oikein sen jälkeen muutenkaan. Vietiin sitten nukutettavaksi, niin onneton oli toinen kun ei päässyt normaaleja juttujaan tekemään. :( Tsemppiä niihin vaikeisiin päätöksiin, kun aika tulee toisesta luopua.
Masu potkii reippaasti, ei kai sille sen kummempaa kuulu. Vähän hankalaa ollut täälläkin kuopuksen kanssa, parina yönä ei ole meinannut millään nukkua ja omat kärsivällisyyyden rajat olleet tiukalla. Poika joutuu heräämään niin aikaisin kouluun, että meillä on klo 20 ollut ihan ehdoton uniraja. Eilen tyttö sitten vielä 22 kieppeillä juoksenteli vessassa eikä millään meinannut rauhoittua nukkumaan. Aamulla sitten tarhaan lähtö takkuaa tietenkin. Onneksi itsellä ei ollut tänään kiire, kun alkoi työpäivä vasta klo 10. Ruhtinaallista ja harvinaista herkkua. :)