Uskova vaimo ja ateisti mies. Mahdoton yhtälö? ev

t. ap

Kunnioitamme molemmat toistemme vakaumusta.



Kun tutustuimme ja menimme naimisiin, olimme molemmat tapauskovaisia. Myöhemmin miehestäni on tullut vakaumuksellinen ateisti ja minä taas olen kääntynyt yhä enemmän kirkkoon ja Jumalaan päin.



Lapset saa itse päättää mitä uskoo. Toinen tykkää tulla mun kanssa (perhe)kirkkoon, toinen taas ei.

Olen ainakin agnostikko vai mikä lienen mutta aina iltarukouksen lapsilleni olen lukenut ja itsekin rukoilen.

Syy on mummini joka sanoi Jumalan tiputtavan tiiliskiven päähän jos ei rukoile.

Kyse on kuitenkin mielestäni niin perustavaa laatua olevasta arvoristiriidasta, että hankalaksi näkisin yhteensovittamisen.



Tosin olen poliittisessa mielessä yhtä ehdoton.



Kyse ei ole siitä, ettenkö arvostaisi muita ajatusmalleja maailmasta. Minulle ei tuota vaikeuksia arvostaa muita maailmankatsomuksia, mutta pidän yhteistä maailmankatsomusta parisuhteen kulmakivenä ja siksi ko. yhdistelmä ei minun kohdallani toimisi.

Kun on kypsä voi päättää mitä haluaa mutta mitään ei sitä ennen pakoteta.

Tämä on minun agnostikkoa, etten pakota lapsia mihinmkään. Enkä tiedä uskonko itsekään.

Tunnen yhden pitkään yhdessä olleen pariskunnan, joista vaimo on harras kotolinen ja mies ateisti. Kyse on vain toisen arvomaailman kunnioittamisesta.

Tulee varmasti ristiriitoja;ja toinen joutuu joustamaan - ja kun sama vakaumus,niin ihanaa puhua " samaa kieltä"

Vaikeaa on ollut, mutta mieskin on pikkuhiljaa kääntynyt uskoon.



Toivon, että olisin tullut nuorena uskoon, niin olisi säästynyt monelta tuskalta. Mutta milloin tämä elämä helppoa olisi.



En usko, että yhtälö toimii pidemmän päälle.

Ainakin meillä, on toiminut jo 19 vuotta. Meillä mies ateisti, koko ajan yhä enemmän, minä taas uskon taas yhä enemmän.



Lisään vielä, että olemme poliittisesti ihan eri linjoilla. Minä kokoomuslainen ja mies ei.

Oletko luterilainen, vai jossain muussa seurakunnassa? Pystytkö puhumaan miehelles uskoon liittyviä asioita?

Minä olen kirkkoon kuulumaton agnostikko, mies likimain ateisti. Jos jompikumpi tulisi uskoon, olisi varmasti TODELLA vaikea sopeutua tilanteeseen. Myös meillä parisuhteen kulmakiviä ovat jaetut arvot. Katsomme yhdessä maailmaa ja suodatamme kokemuksemme keskusteluiksi, yhteiseksi arvomaailmaksi ja pohjaksi, jolle haluamme perheemme rakentaa.



Meille olisi varmasti hankalaa sekin, jos jompikumpi vaihtaisi poliittisia näkemyksiään radikaalisti. En pysty täysin kunnioittamaan puhtaan oikeistolaisia, materialistisia arvoja ajavaa henkilöä, joten jos mieheni päättäisi ryhtyä kokoomuksen äänestäjäksi, se olisi rankka paikka. (Äänesti viimeksi vasemmistoliittoa.)

ihmeessä se siis voisi toimia ilman kunnioitusta?

jotka avoimestim halveksivat toisen uskoa. Ja muillekin siinä on raskaita asioita. Tunnen monia uskovia naisia, joilla liitto ei-uskovan miehen kanssa on sinänsä ihan hyvä, mutta koska usko on toiselle tärkeä asia, tähän liittyy surua. Ateistin täytyy kuitenkin kyetä lasten suhteen joustamaan, olisi varmasti suuri tuska uskovalle äidille, ettei saisi antaa lapselleen kristillistä kasvatusta. Tuntemissani perheissä tämä ei ole ollut ongelma.

Meillä juuri tämä tilanne. JA hyvin toimii. Jos toista kunnioittaa ja TAHTOO rakastaa niin se toimii!!



Minä saan tukea uskon asioihin uskon ystäviltä! Tietysti toivon että miehenikin joskus vielä olisi uskovainen mutta en mitenkää sitä sille tuputa. Mies on todella upea ja hyvä mies, minulla ei ole valittamisen aihetta.



Mies arvostaa minun uskoa ja minun valintoja.





Tietysti jos mies halveksuu ja haukkuu, pilkkaa uskon tähden niin sittenhän se olisi vaikeaa. Mutta onhan näitä parisuhteita jossa molemmat esim ateisteja eikä kunnioiteta eikä arvosteta toisia ollenkaan.



JA tiedän myös uskovaisia pareja joissa solvataan ja nälvitään toisia, kunnioitus hakusessa.

Toinen uskoo puolisonsa joutuvan ikuiseen tulimereen, itkuun ja hammastenkiristykseen... sen moiseen uskovan täytyy olla sadisti tai jotain. Ainakaan rakkautta se ei voi olla.

kuin voit sanoa ettei toimi pitemmän päälle? Jos et ole etes koskaan kokeillut.



Ihmettelen ihmisiä jotka niin varmana aina selittää ja toitottaa totuuksia vaikkei itsellä ole minkää maailman kokemusta asiasta.



Toisilla se toimii ja toisilla ei. SE riippuu niin niistä ihmisistä. Toinen osaa kunnioittaa ja arvostaa, joku toinen ei etes halua kunnioittaa.



JA minulta pappi kysyi alttarilta että TAHDONKO rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisessä. VAstasin siihen tahdon. Sitä tahtoahan se avioliitossakin monesti on se rakastaminen. Kunnioitamista, arvostamista jne. Ei kysytty että rakastatko palavasti miestäsi vielä 20v päästäkin.;)



Saattaahan käydä jollekin niinkin että toinen puolisosta luopuu uskosta. Ei siinä voi alkaa päättää että nyt lähtee elämä alamäkeä kun tuo toinen ei enää usko. Vaa edelleen rakastaa ja kunnioittaa toista! JA se joka luopuu uskosta niin muistaa myös ettei toista pilkata ja. Ainahan tieten elämä ei ole niin yksinkertaista ja selvää.

Mutta uskon jos molemmat puolisot haluaa suhteen toimivan ja tehdä töitä niin se toimii!!

entäs jos miehesi kieltää uskon?



Jätätkö? Heti vaan eroamaan, ei kannata etes kokeilla enää jatkaa liittoa? Kun jo valmiiksi tiedät ettei se toimi.



:O

Eihän missään asioissa voi kahden ihmisen mielipiteet olla täysin samanlaiset. Aikuisten, toisiaan kunniottavien ihmisten suhde onnistuu kyllä. Keskenkasvuisten fundamentalistien ei.

olisi tosi outo ajatus että itse vakaumuksellisesti uskoen eläisin miehen kanssa joka on sitä mieltä että Jumalaa ei ole? En osaa ajatella että suhde ateistin kanssa voisi toimia.

Minä uskon, että systeemi voi toimia silloin kun kaikki hyvin, mutta entäs jos molemmat vähitellen yhä vakaumuksellisia (niin kuin moni sanoi) ja sitten esim lapsi kuolee ja pitäisi päättää hautajaisista tms.?



Omalla kohdallani en uskoisi ollenkaan toimivan, olen ateisti ja niin on miehenikin. Tuntuisi tosi pahalta jos pitäisi toista tyynnyttääkseen kastattaa lapset ja niin edelleen.



Useimmitenhan se on ateisti joka joutuu joustamaan!!! Varsinkin näissä perheissä missä vaimo uskovainen, naiset muutenkin päättävät perhejuhlista enemmän. Miesparat!