Te, joilla mies on perheenpää
Miten se näkyy? Miten perheenne eroaa sellaisesta perheestä, jossa mies ei ole perheenpää? Mitä haittaa/hyötyä siitä on, että mies on perheenpää? Mihin tämä perheenpään asema teillä perustuu.
Meillä asia mietintämyssyssä, siksi kuulisin mielelläni kaikenlaisia ajatuksia ja kokemuksia tästä asiasta. Avoimessa ja toisia kunnioittavassa hengessä.
Kommentit (14)
miestä, joka voisi edes ajatuksissaan asettaa itsensä minun yläpuolelleni. Haluan tasavertaisen kumppanin kulkemaan rinnalleni.
se perheenpää! Itse pitäisi kaikki asiat miettiä ja päättää, ottaa vastuu ja toiset vaan noudattaa ohjeita! En mun mielestä reilua kummaltakaan kantilta.
on kyllä siitä, kun näin ei ole. Siis pohditaan tällaista miehen kanssa, että mitä tämä tällainen nykymaailmassa oikein tarkoittaa.
Uskon kyllä että toimii; mies tunnetusti tyhmempänä osapuolena on mielissään kuuliaisesta vaimosta ja käyttäytyy ehkä siis kiltimmin. Naisen palkinto on se, että saa nostaa hikisukat lattialta- katsoin dokumentin.
Minut saisi kiduttaa hengiltä ennenkuin tuohon rupeaisin.
Minä olen itsenäinen ja koulutettu nainen jolla on oma työpaikka, enkä anna kenenkään komennella itseäni, eikä mies hirveästi edes yritä.
Mutta kunnioitan miestäni. Hän on (oikeasti) minua älykkäämpi ja luonteeltaan tasaisempi, hän on sellainen kallio, johon on hyvä luottaa, kun itsellä on ollut erilaisia vaiheita, ja esimerkiksi lasten odotuksen, syntymän, imetyksen ja sairauksien aikaan itsellä on ollut monesti rankkaa. Ja vaikka hän ei mikään itsevaltias ole, tiedän, että hän on luotettava ja harkitseva myös raha-asioissa.
Meillä tämä on sikäli selkeää, että kunnioitan miestäni oikeasti. Jos en kunnioittaisi, olisi vaikea keksiä mitään nappia, mistä painamalla yhtäkkiä häntä rupeaisin kunnioittamaan.
Lisäksi minä olen meistä selkeästi älykkäämpi ja käytännöllisempi, jalat maassa-tyyppi kun mies taas muistuttaa haihattelevaa taiteilijaa luonteeltaan. Kunnioitus on aika vähissä, sen myönnän.
Minäkin kunnoitan ja luotan mieheeni. Hän myös kunnioittaa minua ja luottaa minuun. Ei aukene mulle tämä asia. Auttakaa nyt pliis =D
luotan hänen arvostelukykyynsä. Siis vaikka arjessa nahistelemme joistain jutuista, ja minä olen tiukastikin omaa mieltä, isoissa ratkaisuissa en koskaan ohittaisi häntä, ja huomaan, että itsekin taivun hänen kannalleen.
Ehkä se on enemmän se luottamus siihen, että hän pitää pyörät pyörimässä, meidän perheemme tulee aina toimeen kun hän huolehtii asioista. Siis enemmän sellainen periaatteellinen juttu, kuin jokapäiväinen.
10
olet sitten taipunut tai luottanut mieheesi, vaikka olisit itse tehnyt toisin? vai etkö edes ajattele jotain asioita, annat vaan miehen kehitellä ja suunnitella ja kuljet sitten mukana, kun mies päättää jonkun asian? Sinulta vaaditaan myös hyvää perusluottamusta asioihin ja elämään, onko näin? Optimistista asennetta, että uskallat antaa asioiden tapahtua ilman että olet sörkkimässä joka paikassa?
Jompi kumpi suhteessa on melkein väkisin hallitsevampi. Enemmän tai vähemmän. Harvoin ne ihan tasan menee. Ja uskon, että erot tulevat lähinnä luonteista ja käytännön syistä. Meillä minä (nainen) olen varmaan enemmän se perheen pää, vaikka melko tasa-arvoisia sinänsä ollaankin. Mutta kun olen hallitsevampi, ja molemmat ovat tyytyväisiä, niin miksi tätä muuttamaankaan.
Ehkä jonkun toisen miehen kanssa homma menisi eritavalla, mutta meillä luonteenpiirteet ovat itsessään muokanneet toimintamme ja roolimme tällaisiksi. Aika mahdoton ajatella, että tätä ihan erikseen olisi pohdittu ja päätetty, kuka on voimakkaampi missäkin tilanteessa. Voi olla, että jossain vaiheessa elämää tilanne muuttuu, mutta tuskin ihan hirveästi. Niin vahvasti olemme omat itsejämme nyt.
Ap sai mieleenä rauhan tästä asiasta. Kiitos!
monet uskonnothan perustuu juuri tuohon: halutaan ohjeet omaan olemiseen muualta, kun ei itse osata eikä haluta kantaa vastuuta omasta elämästä.
Vierailija:
Uskon kyllä että toimii; mies tunnetusti tyhmempänä osapuolena on mielissään kuuliaisesta vaimosta ja käyttäytyy ehkä siis kiltimmin. Naisen palkinto on se, että saa nostaa hikisukat lattialta- katsoin dokumentin.
Minut saisi kiduttaa hengiltä ennenkuin tuohon rupeaisin.
Aika karua, olen meinaan tosi läheltä seurannut yhden perheen ja siinä yhden ihmisen tuhoutumista just sen takia, kun nainen on aina vaan ollut vähän siinä sivussa, ja antanut miehen olla se perheen pää ja vastuussa kaikesta. Sitten kun se mies sairastui ja menetti toimintakykynsä, tää nainen alkoi vihata miestään, koska koki miehen pettäneen itsensä. Ei ollut koskaan kantanut kunnolla vastuuta omasta elämästään, niin ei pystynyt siihen, saati että olisi pystynyt hädän hetkellä puolisoaan auttamaan.
Miehen toipuminen jäi tosi vajaaksi juuri tuon vaimon takia.
Vierailija:
Minä olen itsenäinen ja koulutettu nainen jolla on oma työpaikka, enkä anna kenenkään komennella itseäni, eikä mies hirveästi edes yritä.Mutta kunnioitan miestäni. Hän on (oikeasti) minua älykkäämpi ja luonteeltaan tasaisempi, hän on sellainen kallio, johon on hyvä luottaa, kun itsellä on ollut erilaisia vaiheita, ja esimerkiksi lasten odotuksen, syntymän, imetyksen ja sairauksien aikaan itsellä on ollut monesti rankkaa. Ja vaikka hän ei mikään itsevaltias ole, tiedän, että hän on luotettava ja harkitseva myös raha-asioissa.
Meillä tämä on sikäli selkeää, että kunnioitan miestäni oikeasti. Jos en kunnioittaisi, olisi vaikea keksiä mitään nappia, mistä painamalla yhtäkkiä häntä rupeaisin kunnioittamaan.
Mitä se käytännössä tarkoittaisi? Vaimon luistamista vastuusta kaikissa tärkeissä asioissa? Miehen päätösvaltaa perheen raha-asioissa ja muissa asioissa vai mitä? kuka täysjärkinen nainen edes harkitsee tuollaista?