kymmenen vuotias kohtelee eitä vanhempia tosi epäkunnioittavasti!

Muut tulevat kohta perässä kun katsovat, että esikoinen saa tuolla tavalla kaiken periksi.

varmaan sellaista normaalia kasvuun kuuluvaa, mutta ei todellakaan mitään tuon tasoista.



Itse pitäisin aikalailla tiukempaa kuria. Jos edes puhuu varastamisesta, niin ei todellakaan saa mitä haluaa. Eikä ole liian vanha olemaan nurkassa ja pitkään. Viikkorahat ja karkkipäivät pois, jos ei tottele. Ja jos varkaisiin meinaa lähteä, niin arestia, eihän lasta ole pakko pois kotoa päästää. Mutta jotenkin vaikuttaa, ettei teillä ole aiemminkaan ollut mitään kamalan tiukkaa kuria.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Emme sinänsä anna periksi helpolla, mutta poika osaa kyllä vedättää täysillä.



Käytös alkaa olla oikeasti todella hermoille käyvää!!



t. ap

Pyydät vaikka kiltisti poliisia kertomaan miten näpistelijöille käy. Tai mitä varastamisesta seuraa.

Ja pitää myös kiinni siitä. Lapsille pitää sanoa kuinka ollaan ja käyttäydytään myös vanhempia kohtaan.

Ihan vain tutustut mitä kaikkea siihen teini ikään kuuluu. Osaat sitten ehkä suhtautua poikasi käytökseen uudella tavalla ja löydät niitä keinoja sitten sen kunnioituksen löytämiseen.

Pahin voi olla nimittäin vielä edessä :)

Murrosikää kutsutaan usein toiseksi mahdollisuudeksi. Eli jos lapsuus on ollut huono niin sen vaikutuksia voi sitten murrosikäisenä paikkailla. Tosin jos lapsuus on ollut hyvä niin murrosiässä sen hyvän voi pilatakin.

Vaikee sano kun ei tiedä millä tavalla se teidän esiteini on epäkunnioittava. Kyllähän se kolahtaa omaan itsetuntoon kun lapset alkavat huomata, että ei ne vanhemmat olekaan kaikkivoipia :)

Matkimiseen suhtauduin ennen niin että puutuin siihen, kerroin ettei se ole kivaa, niin ei saa tehdä, tulee paha mieli. Nyttemmin olen ollut huomioimatta sitä koska teimme miehen kanssa päätöksen että annamme "turha" urputuksen mennä ohi korvien, eli ajatus siis että jos käytös loppuisi kun emme siihen mitenkään reagoi, mutta ei siitäkään ole apua :( .



Pojalla on todettu oppimisvaikeuksia, sekä add. Ehkä siksi meidän suhtautuminen on saattanut olla hieman hmm, miten sen sanois, ei lellivämpää mutta ymmärrämme pojalta ehkä enemmän huonoa käytöstä kuin muilta?



Aina kun on tullut jotain typerää käytöstä tietoon ,on asiat selvitettyä kunnolla, mm. kaverien kanssa tehty pieni varkaus kaupasta! Poika kävi kaupassa meidän kanssa selvittämässä asian, kauppias piti puheen muttei kutsunut poliiseja,



Käytös kavereitakin kohtaan on nyt ihan hiljattain muuttunut niin että kaverien vanhemmilta tule toisinaan palautetta, poika "hölmöilee" liian pitkälle eikä kaverit tykkää siitä.



Tuntuu että olemme ihan hukassa pojan kanssa. Olemme käyneet kuraattorilla, perheneuvolassa, mutta joka paikassa vaan todetaan että fiksusti käyttäytyvä poika, ehkä vähän mstasukkainen pikkusisarille jne... :(



t. ap

olen aikaisemminkin kertonut täällä, että meillä oli pari vuotta sitten sama tilanne. Koulunumerot laskivat, oli häirintää tunneilla, jäi kiinni näpistyksestä, kotona tulkutettiin vanhemmille vastaan jne. Satuin näkemään töllöstä Dr. Philin jakson, jossa mietittiin, miten puuttua murkkujen huonoon käytökseen.

Ohje oli, että murkulta otetaan kaikki edut pois. Meillä pojalta kannettiin telkkari, tietokone, konsoli, kännykkä jne jemmaan ja kerrottiin, mitä pitää tapahtua jotta niitä alkaa saamaan takaisin. Kotona on siis muutakin kuin pelkkiä etuja: siellä kohdellaan muita perheenjäseniä kunnioittavasti, osallistutaan kotitöihin pyydettäessä, huolehditaan kouluhommista jne.

Nyt pari vuotta myöhemmin pojalla on todistuksen keskiarvo noussu yli numerolla, kännykkälasku on maltillinen 20€ entisen 80€ sijaan. Kotona tekee pyydettäessä kotihommia jne. Eli meillä auttoi selvästi, kun poika huomasi, että tavarat eivät olekaan mikään itsestäänselvyys ja että huonosta käyutöksestä joutuu konkreettisesti kärsimään.

Nyt meillä onkin kotona kaikilla. mukavempi olla, kun hommat toimii.

Perheneuvolan ohje tai kannanotto on aina mustasukkaisuus. Murrosikä selvästi alkaa painaa. Ihania vuosia tulossa. Välittämistä poika tarvii. Selvät rajat tärkeät. tarviiko sen pojan käydä kaupassa tai kavereilla. Eikö kaverit voi tulla teille. Voit paremmin seurata pojan käytöstä. Kunnon rauhalliset keskustelut pojan kanssa. Varmaan on jo tukitoimia diagnoosinsa vuoksi? voisi olla syytä lisätä. Kiusaako pienempiä?

Tukitoimet on koulussa mielestäni hyvät, pojan oma motivaatio vain on totaalisen hukassa!



Kaverit on aina tervetulleita meille mutta eipä niitä juuri näy, meillä ei kuulema ole mitään tekemistä? Eli meillä ei saa pelata tuntikaupalla pleikkaa, eikä surffailla netisä rajattomasti. Muutama kaveri sentään käy, joiden kanssa ulkona leikkivät ja pelaavat pallopelejä.



Harrastus onneksi on pojalla rakas ja siinä hän on hyvä.



Pikkusisaruksiaan kohtelee aika alahtelevasti, joskus on tosi ihana ja huolehtiva mutta ehkä useammin ilkeä, määräilevä ja uhkaileva. karjuu pienille jos iktkevät. Sitäkin olen ehkä liikaa laittanut sen piikkiin että poika on niin häiriöherkkä.



Vaikeeta!



t. ap

Mikä avuksi, kun 10v esikoispoikamme kohtelee meitä vanhempia todella inhottavasti? Ns. on vastaan kaikessa, eikä sekään niin haittaa, lienee normaaliakin ikään kuuluvaa, mutta poik on todella epäkunnioittava! Irvistelee, matkii ilkkuen ääntämme kun komennamme, ei suostu tekemään mitään kotitöitä edes roskiksen vienti ei onnistu ilman taistelua.

/i]

mutta se loppui lyhyeen kun suutuin siitä ihan kunnolla. Mun on pitänyt lasten kanssa opettelemalla opettelemaan se vihaisena oleminen, niin että se on aitoa. Olen huomannut että asia menee perille kun lapsi huomaa että tosissaan ollaan. Musta tuntuu että tuo huomiotta jättäminen ei tässä tapauksessa ole hyväksi, lapsella kun voi olla sellainen olo että vanhemmat ei voi mulle mitään. "Ensin ne yritti lässyttää jotain ettei saa ei ole kivaa tulee paha mieli mutta enää eivät edes yritä mitään kun eivät voi minulle mitään".

Matkimiseen suhtauduin ennen niin että puutuin siihen, kerroin ettei se ole kivaa, niin ei saa tehdä, tulee paha mieli. Nyttemmin olen ollut huomioimatta sitä koska teimme miehen kanssa päätöksen että annamme "turha" urputuksen mennä ohi korvien, eli ajatus siis että jos käytös loppuisi kun emme siihen mitenkään reagoi, mutta ei siitäkään ole apua :( .

Itselläni 12 v tyttö ja kahdella ystävällä 11v ja 12v poika ja ihan vastaavanlaista käytöstä on kaikkien kohdalla ollut. Olen itseäni lohduttanut, että kuuluu esimurkkuikään, mutta sitä en myöskään tiedä, että miten kauan tuollaista jaksaa tai tulisiko jaksaa. Kaikki nämä edellämainitut lapset ovat esikoisia.



Ymmärrän hyvin, että sitä ei meinaa jaksaa ja tuntuu todella pahalta.

Mutta miten sen saa pois. Meillä on kyllä yritety kaikenlaista. Yksi asia, mitä keskuteluissa tuli ilmi oli se, että meillä tyttö kaipaisis enemmän kahdenkeskistä aikaa minun kanssani. NO sitä olen jonkun verran mahdollisuuksien mukaan ytirränyt järjestää. Eli jospa tuollainen käytös on enemmänkin huomionhakua, etenkin kun on jo niin "iso" ettei enää tiedä, että onko se ihan ok kaivat läheisyyttä, kainalossa istumista tms.