Kaksi pikkulasta puukotettiin hengiltä Ruotsissa =(
Kaleva kertoo näin:
Kaksi pikkulasta puukotettiin hengiltä eilisiltana Ruotsin Arbogassa. Omakotitalossa puukotetuista lapsista toinen oli kaksi- ja toinen nelivuotias.
Poliisi pidätti varhain yöllä miehen epäiltynä kahdesta murhasta sekä murhanyrityksestä. Vuonna 1980 syntynyt perheen läheinen tuttu kiisti alustavissa kuulusteluissa syyllisyytensä. Poliisi ei yöllä kertonut tarkemmin miehen yhteyksistä perheeseen.
Hälytysilmoituksen tapahtumista teki perheen miespuolinen tuttava, joka löysi vakavasti loukkaantuneet lapset ja äidin talosta. Heidät vietiin sairaalaan Örebrohon, jossa lapset myöhemmin kuolivat puukoniskuista saamiinsa vammoihin. Äiti kuljetettiin edelleen sairaalahoitoon Uppsalaan.
Poliisi kuulusteli eilen lasten isää ja hälytyksen tehnyttä tuttavaa. Isä ei asunut samassa taloudessa lastensa ja lasten äidin kanssa.
Lasten äitiä ei ole vielä pystytty kuulemaan.